Työpaikkojen rauhantoimikunnan perustava kokous pidettiin Vanhalla ylioppilastalolla 19.1.1974. Juhlasali oli täynnä ammattiyhdistys- ja solidaarisuusliikkeen aktiiveja, joita oli liki 500.
Muistelemme Työpaikkojen rauhantoimikunnan ensimmäisen puheenjohtajan, Sorjo Saarisen, kanssa tuolloista kansainvälistä tilannetta ja suomalaisen rauhanliikkeen juuria. Ihmisten kiinnostus ja valmius toimia rauhan puolesta ei noussut tyhjästä.
Kylmän sodan kilpavarustelu oli kiihkeää ja sodan pelko todellinen. Suunnitteilla oli lyhyen ja keskipitkänmatkan ohjusten sijoittaminen Keski-Eurooppaan. Samanaikaisesti kehitettiin uusia aseita kuten neutronipommia ja muita joukkotuhoaseita.
Rauhanvoimien asennetta kuvaa mainiosti Aarne Saarinen Rauhan kasvot -julkaisun haastattelussa: ”Tavallisten ihmisen toivomus ja tahto on rauha, ystävyys ja kansainvälinen solidaarisuus. Rauhanliikkeen toiminta perustuu käsitykseen tavallisten ihmisten yhteenliittymän voimasta myös rauhan turvaamisessa.”
Erityisesti Tukholman ensimmäinen vetoomus ydinaseistamista vastaan 1950-luvulla kasvatti tämän ajatuksen todellisuudeksi. Vetoomuksen allekirjoitti Suomessa liki miljoona ihmistä. Maailmanlaajuisesti vetoomukseen tuli noin 500 miljoonaa allekirjoitusta. Kansojen voimannäyte näkyi siinä, että vetoomus lakkautti uhkaamisen atomipommin käytöllä. Presidentti Eisenhowerin muistelmien mukaan esimerkiksi Korean sodassa luovuttiin atomipommin käytöstä juuri tästä syystä.
Tukholman vetoomuksen allekirjoituskampanja muotoili toimintatavat rauhantyölle, jota toteutettiin ammattiyhdistysliikkeen ruohonjuuritasolla ammattiosastoissa ja työpaikoilla. Ammattikuntarajojen, hajanaisen ay-liikkeen ja kolmeksi ryhmittyneen vasemmiston kilpailun aiheuttamat ideologiset ja poliittiset esteet kyettiin ohittamaan. Toiminta rauhan ja solidaarisuuden puolesta järjestettiin epämuodollisen ay-väen rauhantoimikunnan puitteissa. Kamppailu rauhan puolesta yhdisti laajoja kansalaispiirejä. Tälle toimintamallille rakentui myös Työpaikkojen rauhantoimikunnan työ.
Sorjo Saarinen muisteli, kuinka hän Turussa nuorena rakennustyöläisenä oli mukana nimienkeräyskampanjassa. Keräysverkosto kokosi laajasti kaikkia kansalaispiirejä yhteiseen toimintaan. Keräystä suoritettiin kaikkialla työpaikoilla, ovelta ovelle -tyyppisesti sekä turuilla ja toreilla.
Käännekohtana Chile
Suomalainen yhteiskunta koki myös oman murroksensa 1950-60-luvulla. Maaseutu tyhjeni, työikäiset ihmiset muuttivat Ruotsiin ja etelän suurimpiin kaupunkeihin. Kylmän sodan tuulet puhalsivat myös SAK:n hajalle. Tästä huolimatta työpaikkatason yhteistyö nousi merkittäväksi edistyksen voimaksi. Solidaarisuusliike sai vahvan jalansijan tavallisten ihmisten keskuudessa.
Se heijastui myös Rauhanpuolustajien järjestörakenteeseen. Eri ammatti- ja toimihenkilöryhmille perustettiin omia rauhanryhmiä. Työpaikkojen ja ay-väen rauhantyö kasvoi Vietnamin ja Chilen sekä siirtomaaorjuudesta vapautuvien kansojen puolesta järjestetyissä kampanjoissa ja tapahtumissa.
Chilen sotilasvallankaappaus 11.9.1973 järkytti ja herätti. Seuraavana päivänä eri puolilla maailmaa järjestettiin solidaarisuustapahtumia ja mielenosoituksia. Suomessakin reagoitiin, esimerkiksi Vuosaaren telakkatyömaalla, jonka pääluottamusmies Sorjo Saarinen oli. Solidaarisuustapahtumaan osallistui yli 500 telakkatyömaan rakentajaa.
Suomessa Chile-solidaarisuus oli ainutlaatuista. Kampanjan ansiosta maahamme saapui nopeassa tempossa chileläisiä demokraatteja. Heitä saatiin vapautettua myös keskitysleireistä ja vankiloista. Tästä olimme iloisia ja ylpeitä. Työpaikoilla järjestettyihin solidaarisuustilaisuuksiin kutsuttiin maahamme saapuneita pakolaisia. Pakolaisten taakka haluttiin jakaa solidaarisesti.
Työpaikkojen rauhantoimikunnan erikoisuus on ollut jo 40 vuoden ajan vuosittaiset vierailut Leningradissa/Pietarissa. Vastaavasti Leningradin ja sittemmin Pietarin rauhankomitea on käynyt Suomessa.
Matkojen vaikuttavimpana tapahtumana on toistuvasti ollut muistotilaisuus ja kukkien lasku Piskarjovin hautausmaan muistomerkillä. Hiljennyimme muistamaan piirityksen aiheuttamaa kauhistuttavaa kärsimystä. Leningradin piirityksessä myös nälkään kuoli satoja tuhansia ihmisiä. Suomalaisten rauhanaktivistien kukkasin halusimme sanoa, että ei enää koskaan tällaista kärsimystä ja tuhoa.
Vuosittainen rauhantapahtuma elää yhä
Työpaikkojen rauhantoimikunnan perustamistilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla tulevan toiminnan linjaukseksi määriteltiin, että ”rauhanliike on demokraattista yhteistyöliikettä. Se on avointa kaikille, jotka haluavat toimia rauhan, aseistariisunnan ja kansainvälisen solidaarisuuden puolesta. Sodan runtelema maailma tarvitsee solidaarisuutta myös sodan ja väkivallan uhreille.”
Ay-väen rauhanpäivistä vakiintui ammattiyhdistysväen yhteinen toimintapäivä. Alusta alkaen painotettiin sitä, että Työpaikkojen rauhantoiminta tekee ammatilliset ja poliittiset rajat ylittävää yhteistyötä rauhan- ja solidaarisuustyön tehtävissä. Tärkeänä pidettiin tiiviin yhteyden pitämistä kaikkiin ammatillisiin keskusjärjestöihin, ammattiliittoihin sekä piiri- ja paikallisjärjestöihin. Varsinainen toiminnan painopiste kuitenkin oli ja on ollut vuosikymmenestä toiseen yhteistyö työpaikkatasolla.
Ay-väen rauhanpäivät 11.-12.1.2014 Hyvinkäällä ovat näyttävä osoitus rauhantyön ja solidaarisuustyön kantavasta voimasta. Vuosikymmenien aikana mukana olleet ja nuoret rauhantyön tekijät kohtaavat työn ja juhlan merkeissä.
Mauri Perä
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan entinen monivuotinen puheenjohtaja.
