Eivät ihmiset vapautta halua – vaan jotain, jolle alistua.
Nämä sittemmin edesmenneen sosiologian emeritusprofessorin Antti Eskolan vuonna 2017 Ylen haastattelussa lausumat sanat palautuvat uutisia lukiessa usein mieleen. Eskolan mukaan on virhe kuvitella muutoksen syntyvän siitä, että ihmisille kerrotaan tieteen keinoin, kuinka yhteiskunta toimii.
Tieteeseen kuuluu jatkuva itse-epäily, minkä vuoksi se häviää itsevarmasti esitetyille tunteisiin vetoaville tarinoille julkisuudessa. Tarkentuessaan tutkimus kasvattaa jatkuvasti uusia haaroja, kysymykset monimutkaistuvat. Lopulta tieto lisää tuskaa, koska todellisuuden hahmottaminen käy tavalliselle kuntopyöränpolkijalle työläämmäksi ja työläämmäksi. Menneisyyden ja yksinkertaisten tarinoiden vetovoima kasvaa.
Palataan tavallaan alkupisteeseen.
Kun tieteellistä tietoa ei ollut, maailma oli pelottava ja sattumanvaraisuudessaan vaikeasti ymmärrettävä paikka. Jumalat synnytettiin poistamaan kaaoksen tunne. Ihmisen ei tarvinnut ymmärtää ja selittää, koska se kuului jumalan toimialueeseen. Uskominen riitti. Luomiskertomuksen tarina hyvän ja pahan tiedon puusta varoitti järjestyksen rikkomisesta.
Tieteentekijät – ja joskus taiteilijatkin – ovat edelleen uskonnollisten fundamentalistien hampaissa, koska he uhkaavat aivot off-asentoon kytkemällä saavutettua tyyneyden ja vapauden tilaa.
Koskemattomuus, ihmeet ja epäilysten yläpuolella oleminen ovat jumalallisuuden tuntomerkkejä, itse-epäily ja parempien vaihtoehtojen hakeminen taas tieteen.
Jaottelu pätee myös perinteisten uskontojen ulkopuolella.
Valtiovarainministeriön toiminta antaa jatkuvasti esimerkkejä siitä, kuinka uusklassiseen talousteoriaan nojaava vallankäyttö perustuu ideologian puhtauteen ja kritiikiltä suojautumiseen.
Suomalainen syvien rivien kansanuskonto on puolestaan sotaan valmistautuminen, joka on ikuista, koskematonta ja kaiken muun yläpuolella. Meidän ei tarvitse ymmärtää, mistä jatkuvasti moninkertaistuvat varustelurahat otetaan – alistuminen riittää. Kyseessä on ihme, jonka epäily johtaisi perikatoon.
Eskolan ihmisen alistumishalua kuvaavasta sitaatista voi löytää eläköityneen sosiologin haikeutta ja pettymystä, mutta ehkä siinä soi myös haaste – emmekö me ihmiset todellakaan pysty parempaan?
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.