”Not to Belarus, not to Belarus!!” huusivat epätoivoiset turvapaikanhakijat, kun puolalaiset rajavartijat työnsivät heitä taas kerran piikkilanka-aitojen läpi sinne, mistä he jo luulivat päässeensä eteenpäin. Nämä kellekään kelpaamattomat ihmiset olivat kotoisin ainakin Syyriasta, Afganistanista, Kamerunista ja Marokosta. Heitä yhdistävä tekijä oli ei-valkoinen ihonväri.
Kävin katsomassa Agnieszka Hollandin elokuvan Green Border. Katselukokemus oli henkisesti ja jotenkin myös fyysisesti raskas. Välillä oli niin pakahtunut olo, että tuntui, ettei kestä enää hetkeäkään. Kiemurtelin penkillä ja nieleskelin. Silmien kyyneltymistä tapahtui sekä pahuuden että pienten toivonpilkahdusten ilmetessä kankaalla.
Elokuvaa katsoessa tuli kiusaus ajatella, että etenkin valkovenäläiset ja aika lailla myös puolalaiset rajavartijat ovat ytimeltään pahoja ihmisiä. Tuskin ovat. Ylipäätään en voi mitenkään uskoa sellaiseen, että toiset ihmiset ovat pahoja ja toiset hyviä. Kaikki ovat vain ihmisiä, mikä taas tarkoittaa esimerkiksi sitä, että heidän ajatuksiinsa maailmasta ja muista ihmisistä on helppo vaikuttaa.
Yhdessä kohtauksessa puolalaiset rajavartijat istuvat luokkahuoneessa, jossa nokkimisjärjestyksessä ylempiarvoinen vanhempi vartija antaa opetusta. Hänen viestinsä on selkeä: Valko-Venäjän rajan yli saapuvat ihmiset ovat ”Lukašenkan aseita”.
Tuomas Rantanen kirjoittaa Voima-lehdessä (6/24) samaisen elokuvan arviossaan:
”Paha ei ole demonista vaan poliittisista ja primitiivisistä rakenteista nousevaa. Näin elokuva osoittaa, miten myös Suomessa rajalain käsittelyn yhteydessä vakiintunut epäinhimillistävä puhetapa hybridivaikuttamisen välineiksi päätyvistä pakolaisista avaa ovea sille, että pian omallakin itärajallamme voivat jopa lapset ja raskaana olevat naiset kuolla kylmään, nälkään ja vallanpitäjien tilaamaan väkivaltaan.”
Sisältösekannuksen selviytymisoppaan Propaganda-artikkelissa sanotaan, että taitava propagandisti tuntee kohdeyleisönsä ja heidän taustansa ja osaa hyödyntää viestinnässään paikallisia myyttejä, uskomuksia ja uhkakuvia.
Vielä yksinkertaistetusti sanottuna: kukaan meistä ei synny pahana. Me toimimme usein parhaaksi luulemallamme tavalla. Nämä luulot syntyvät eri tavoin. Rajavartijoiden tapauksessa heidän ammatillinen mielenmaisemansa on rakennettu taitavaa propagandaa käyttäen.
Jos propagandaa voidaan käyttää pelottelemaan ihmisiä toisilla ihmisillä, niin varmaan sitä voitaisiin käyttää yhtä lailla kääntämään ihmiset toistensa puoleen ja näkemään hyvä ja kaunis sellaisissakin ihmisissä, jossa tulevat kaukaa, ovat kasvoiltaan erivärisiä kuin sinä ja minä ja puhuvat eri kieltä.
Vinkki: Tutustu tutkimushankkeen Informaatiokaaos ja luottamus perinteiseen journalismiin tuotoksiin osoitteessa sisaltosekaannus.fi
