Gazaan kohdistuvat silmittömät pommitukset saavat kysymään, mihin sen asukkaat ovat syyllistyneet, kun Israel pommittaa alueen maan tasalle. Jukka Kekkosen mukaan vuosikymmeniä jatkunut ja traagiseksi muuttunut konflikti eskaloitui tällä kertaa Hamasin brutaalin, laittoman ja oikeudettoman hyökkäyksen takia. Sitten Israel iski takaisin, ja hyökkäys Gazaan on tuottanut moninkertaisen määrän uhreja ja potentiaalisia sota- ja muita rikoksia verrattuna Hamasin veriseen hyökkäykseen.
Israelin hyökkäys on Kekkosen mukaan ollut suhteettoman kova. Tavalliset palestiinalaiset ovat kärsineet siinä eniten. Moderneissa sodissa siviilit, naiset ja lapset maksavat suurimman hinnan. Hamasin asemaa Gazassa ja alueen tulevaisuutta ei tällä tavoin pystytä ratkaisemaan, arvioi Kekkonen.
”Sota on aina hirvittävä tragedia. Sen kuolonuhrit, haavoittuneet, kadonneet ja erilaiset nöyryytykset jättävät jälkensä. On tärkeää, että eri osapuolten tekemisille ei ole eri mittapuita, kaksoisstandardeja.”
Tässäkin sodassa on kärsimystä molemmin puolin, mutta Israelin vastaisku on ollut niin massiivinen väkivallan tuottamisessa, että se ylittää sodan aloittaneen osapuolen väkivallan moninkertaisesti.
Kekkonen painottaa kaikkien osapuolten väkivallan tuomitsemista.
”Sodan tutkimuksellinen analyyttisyys vaatii minusta aina sen, että tuomitaan kaikki väkivalta ja kaikki rikokset riippumatta siitä, kuka niihin on syyllistynyt. Samalla pitää nähdä konteksti, josta kaikki on alkanut. Jos väkivallan määrä on jättiläismäisellä tavalla epäsymmetristä, niin silloin syyllisyyden ja rikosten painama taakka osuu voimakkaammin tässä Israeliin.”
”En voi olla ottamatta esimerkkiä Suomen sisällissodasta. Silloin oli sekä punaista että valkoista terroria. Molemmat olivat yksiselitteisesti tuomittavia tekoja. Mutta samalla pitää nähdä, että voittanut valkoinen osapuoli syyllistyi sodan jälkeen moninkertaiseen puhdistuksen luonteiseen kostoon, jonka lisäksi vankileireillä kuoli noin 13 000 punaista. Pitää siis nähdä mittasuhteet, eikä ilman vastuuta rikoksista saisi päästä kukaan.”
Väkivallan jäljet ulottuvat kauas
Palestiinan tulevaisuus Gazan sodan jälkeen näyttää Jukka Kekkosesta huonolta. Hänestä Palestiinan kohtaloa ennustamaan tarvittaisiin paljon häntä viisaampi ihminen.
”Näyttää erittäin surkealta siinä mielessä, että näkyvillä olisi joitain todellisen rauhan edellytyksiä. Jonkinlainen rauha tulee jossain vaiheessa aselevon muodossa, mutta se ei poista epäoikeudenmukaisuuksia, jotka ovat nyt olemassa.”
”Otan taas esimerkin Suomesta. Sisällissodan jälkeen lähdettiin presidentti Ståhlbergin johdolla rakentamaan lakisidonnaista oikeusvaltiota ja demokratiaa. Suomessa vei vuosikymmeniä ennen kuin päästiin siihen, mikä on nyt – tai ainakin pitkään oli – suomalaisen yhteiskunnan suuri vahvuus: tasa-arvo ja halu konsensukseen. Kansalliseen hyvinvointiin päästiin vasta 1960- ja 1970-luvuilla. Nämä ovat pitkiä prosesseja.”
Kekkonen muistuttaa, että Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän purkaminen ja siirtymä demokratiaan oli hyvin pitkä ja kivulias prosessi. 2000-luvun aikana erilaiset konfliktit ovat pikemminkin lisääntyneet kuin vähentyneet. Kekkonen epäilee, olemmeko näkemässä sitä hetkeä, että Lähi-itään saadaan oikeudenmukainen rauha. Hän myös pohtii Euroopan, USA:n ja arabimaiden suhtautumista Gazan sotaan.
”Onko niin, että olemme kaiken mediavyörytyksen seurauksena turtuneet kaikille maailman ongelmille ja epäkohdille?”
EU on ollut täysin saamaton suhteessa Gazan konfliktiin ja saanut aikaan vain julkilausumia. Yhdysvallat, joka on Israelin vahvin tukija, arvostelee, mutta ei saa rotia Israelin toimiin. Arabimailla on paljon ristiriitoja ja omia ongelmia, ja silloin Palestiinan tukeminen ei ole päällimmäisenä, vaikka puheet ovat kovia.
Periksi ei pidä antaa
Kun sodassa tapahtuu sellaisia asioita kuin Gazassa, alkeellinenkin oikeusvaltioajattelu vaatii, että tekijöiden syyllisyys selvitetään ja syylliset saatetaan vastuuseen teoistaan. Osa niistä on normaaleja siviilirikoksia, osa sotarikoksia ja kenties myös rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ne ovat kaikkein kauheimpia tekoja.
”Nämä asiat pitäisi tutkia ja tuomita, mutta olemme nähneet jo hyvin monta konfliktia – vaikka Jugoslavian hajoamissodat ja monia muita – joiden jälkeen näitä tekoja on hyvin vaikea oikeudenmukaisesti ratkaista. Mielestäni pitää kuitenkin yrittää, ja ainakin pitäisi pahimpiin rikoksiin syyllistyneet johtajat saattaa vastuuseen ja rangaista, vaikka se on vaikeaa. Meillä on kansainvälisiä tuomioistuimia kuten pysyvä Kansainvälinen rikostuomioistuin ja erityisiä ad hoc -tuomioistuimia, mutta niiden toiminta on hidasta ja puutteellista. Todisteiden kerääminen on vaikeaa, oikeudenkäynnit kestävät pitkään ja harvoja henkilöitä saadaan tuomiolle.”
Kaikesta tästä huolimatta oikeusvaltiollisuuteen, mutta myös inhimillisyyteen kuuluu se, että yritetään löytää syylliset.
”Ei saa lannistua, ei saa jättää rankaisematta, ja ainakin pitää yrittää rangaista syyllisiä, jos tulee tilanne, että se joskus on mahdollista.”
Esimerkkinä periaatteen toteuttamisen vaikeuksista Kekkonen mainitsee Espanjan. Siellä vasemmistohallitukset ovat rahoittaneet sisällissodan väkivallan tutkimuksia ja oikeistohallitukset puolestaan lopettaneet rahoituksen.
Kekkosen mielestä on selvää, että Gazan sodan loputtua tarvitaan paljon taloudellista apua. Koko infrastruktuuri Gazassa on tuhoutunut ja edessä on jättiläismäinen jälleenrakennus. Siihen tarvitaan valtiollista panosta ja kansalaisjärjestöjen toimintaa.
Samoin sodan psyykkiset seuraukset ovat raskaat. Suurin osa väestöstä on elänyt raunioissa, nälänhädässä ja jatkuvan uhan alla. Sodan aiheuttamat henkiset seuraukset voivat periytyä sukupolvelta toiselle. Niitä lisää katkeruus koetuista vääryyksistä. Myös israelilaiset kärsivät sodan traumasta – kaatuneista, haavoittuneista ja sodan pelosta. ”Tässä on nyt sellainen kierre, joka menee minun mielestäni koko ajan huonompaan suuntaan. Onko tässä oikeastaan mitään ulospääsytietä lyhyellä aikavälillä? Varmaan se lähtisi tulitauosta ja jonkinlaisesta – vaikkakin pakotetusta – keinotekoisesta rauhasta. Sen jälkeen vaaditaan vuosien neuvotteluja ja vuosikymmenten poliittista ja muuta vääntöä, että yhteinen ymmärrys syntyisi. Hyvä olisi, jos prosessi saataisiin edes käyntiin.”
Jukka Kekkonen on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja Suomalaisen tiedeakatemian jäsen. Hän on tutkinut oikeudenkäytön historiaa ja perehtynyt kostotoimiin ja summittaisen väkivallan käyttöön Suomen ja Espanjan sisällissodissa.
