Opiskelen historiaa, mutta olen huono vuosiluvuissa, enkä ole kiinnostunut sodista. Edellä mainitut ovat yleisimmät kuulemani syyt, miksi historiaa pidetään tylsänä. Jos tunnistat itsesi, minulla on hyviä uutisia: Sodat ja vuosiluvut voi googlettaa! Tai lukea kirjoista. Sotia tärkeämpää on ymmärtää asioiden syy- ja seuraussuhteita sekä kulttuurin ja aikakauden vaikutus historian tulkintaan.

Kun maailmalla syttyy sota, kysytään usein, eikö historiasta opita mitään. Hyvä kysymys, mutta ongelma on se, että sotia eivät aloita tavalliset ihmiset vaan vallanpitäjät, joiden voisi olettaa tuntevan historian.

Putinin on sanottu ihannoivan Stalinia ja haluavan palauttaa tsaarin vallan aikaiset rajat. Häntä ei siis voi syyttää, etteikö hän olisi lukenut historiaa. Hän on vain valinnut siitä itselleen sopivan tulkinnan. Eikä Putinin tapa tulkita historiaa ole edes mitenkään poikkeuksellinen.

1800-luvulla suosituksi nousseelle nationalismille on tyypillistä oman kansan mahtavuuden korostaminen. Sotasankareiden jalustalle nostaminen on vanhempaa perua, mutta sekin sopii loistavasti populistien retoriikkaan. Toisaalta oman porukan kyseenalaiset toimet saatetaan unohtaa mainita kaikessa hiljaisuudessa.

Jos haluamme, että historiasta opitaan, on meidän muutettava suhtautumistamme siihen. On ymmärrettävä, että menneisyydessä eläneet olivat tavallisia ihmisiä, unelmineen ja pelkoineen, niin kuin mekin nyt. He toimivat omista lähtökohdistaan, oman ymmärryksensä pohjalta, aivan kuten mekin toimimme tänä päivänä. Pian mekin olemme historiaa, ja tulevaisuuden ihmiset katsovat meitä miettien, että mitä nuokin oikein kuvittelivat olevansa. Maailma menee eteenpäin, eikä takaisin ole paluuta, mutta historiaa on hyvä tuntea ja sitä kannattaa oppia myös kyseenalaistamaan.

Sodissa kärsivät kaikkein eniten jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat, mutta historiankirjoituksessa he typistyvät usein vain numeroiksi, kun nimeltä mainitaan mannerheimit, caesarit, napoleonit ja muut, joita sitten joko ihaillaan tai halveksutaan, näkökulmasta riippuen.

Usein sanotaan, että historia on voittajien kirjoittamaa. Sodissa on kuitenkin aina eniten häviäjiä. Historia on muutakin kuin hurmeisia sankaritekoja. Populistinen puhe uljaasta menneisyydestä syntyy tarpeesta korostaa milloin oman kansan mahtavuutta, milloin luoda tarpeettomia viholliskuvia.

En väitä, etteikö sodista pitäisi kertoa historiantunneilla, totta kai pitää. Sen sijaan väitän, että koska historialla voidaan perustella melkein mitä tahansa kansallisvaltiosta kansanmurhaan, on meidän laajennettava käsitystämme siitä, jotta osaamme tunnistaa tilanteet, joissa historiaa yritetään käyttää oikeuttamaan sortoa ja pahimmassa tapauksessa sotaa. Tätä varten on historianopetuksen muututtava entistä moniäänisemmäksi ja nostettava esille suurmiesten jalkoihin jääneiden näkökulma.

Teksti: Miili-Reetta Korhonen

Artikkeli on tuotettu osana ensimmäistä Tottelemattomuusakatemiaa.