Katselin olohuoneen ikkunasta ulos. Hanget olivat huvenneet, kevätaurinko häikäisi. Menin  terassille, otin sieltä tuolin kainalooni ja istahdin talon päähän aurinkoon. Tämä tapahtui Klamilassa ihan äskettäin.

Oli niin kirkasta, että en pystynyt lukemaan lehteä enkä kirjaa. Siristelin silmiäni ja etsin siniseltä taivaalta valkoisia pilvenhattaroita. Sitten ihan kuin joku olisi koputtanut polveeni:  ”Kuule!”

Siinä istui jänis pieni Suomen lippu käpälässään. Kiinnitin siihen huomiota, koska muistaakseni Aku Ankan Hannu Hanhella oli onnea tuova jäniksenkäpälä.

Jänis kysyi: ”Olemmeko me jänikset sinusta suomalaisia?” ”Miksi tuommoista kysyt?” sanoin. ”No kun kettu sanoo, että jänikset eivät ole suomalaisia, mutta ketut ovat.”

”Kettu sanoi, että me emme saa heiluttaa Suomen lippuja omissa tilaisuuksissamme, mutta he saavat.” ”Miksi ne semmoista väittävät?” kysyin. ”Ne ovat omasta mielestään oikeita suomalaisia  ja jänikset eivät ole. Jänikset ovat niiden mielestä outoja metsäläisiä, joilla on eripari jalat.”

Aurinko paistoi kovasti ja pidin silmiäni kiinni. Avasin paidan ylänapin ja käärin hihoja ylös. Hankin rusketusta. Samalla mietin jäniksen esittämää asiaa. Jänis kopautti jalkaani.

”Minusta jäniksillä on ihan sama oikeus heiluttaa Suomen lippua omissa juhlissaan kuin ketuilla. Se oikeus kuuluu kaikille suomalaisille olivatpa minkä kokoisia tai näköisiä tahansa. Saukot, myyrät, varikset, lapset, aikuiset, lokit, karhut, nuoret ja hirvet kaikki saavat heiluttaa”, sanoin.

”Ihanko totta!” huudahti jänis iloisesti. ”Kyllä se niin on. Suomen lippua kannattaa aina heiluttaa, jos on syytä. Se on vähän niin, että ihmisilläkin on omat kettunsa, jotka lipun haluavat omia. Minusta Suomen lippu olisi syytä ottaa aina mukaan hyvään asiaan”, tarkensin.

”Seuraavan kerran kun näen ketun, sanon sille tästä”, jänis innostui. ”Sano vaan, mutta älä mene ottamaan lippua sen kämmenestä, sillä voi olla taka-ajatuksia.” Jänis vinkkasi silmää.

Istuin talon päädyssä, kunnes aurinko meni ison koivun taa. Se oli minulle merkki mennä sisään. Olohuoneessa muistelin, että ennen sanottiin liputtamiseksi sitä, kun paidan helma oli työntynyt vyötäröstä persauksen päälle.

Erkki Kupari