Vuosi sitten jouduttiin oudon viruksen armoille. Turvallinen arki muuttui vaaralliseksi, kun näkymätön virus saattoi kavalasti tarttua omassa lähipiirissä. Pahinta oli, että ei tarkkaan tiedetty, mitkä toimet tehoavat ja miten kauan kurimusta kestää. Kenelläkään ei ollut varmaa tietoa. Silloin syntyi yllättävä yksimielisyyden ilmapiiri, jota myös viestimet olivat mukana luomassa.

Hallituksen ja viranomaisten toimiin suhtauduttiin ymmärtämyksellä, vaikka kaikki ei sujunutkaan kömmähdyksittä. Otimme ohjeet ja määräykset tosissamme, sillä uhka ja epätietoisuus oli yhteinen. Luotimme siihen, että päättäjät tekevät parhaansa. Kun kesän hengähdystauko koitti, suomalaiset saattoivat olla melko lailla tyytyväisiä oman maansa tilanteeseen.

Toinen koronakevät näyttää monessa suhteessa erilaiselta kuin ensimmäinen. Virus on osoittanut syksystä lähtien kykynsä säilyä hengissä ja muuntua. Rokotukset käynnistyivät, mutta rokottaminen etenee piinallisen hitaasti rokotteiden saannin takkuillessa. Ihmiset alkavat olla väsyneitä.

Into taistella koronaa vastaan on monella taholla laimentunut. Populisteille on tärkeämpää ajaa kärkevää oppositiopolitiikkaa, joka arvostelee suurin piirtein kaikkea, mihin hallitus ja asiantuntijat ryhtyvät. Lyhytnäköinen politiikka ei aja yhteistä etua vaan kalastelee kannatusta. Vaihtoehtoiset faktat valtakunnanpolitiikassa ruokkivat myös salaliittoteorioita, joihin uskovia löytyy Suomestakin yllättävä määrä. Tutkittu tieto ei enää kelpaa.

Poliittinen keskustelu kulkee valtamedioissa liian usein populismin määräämässä tahdissa. Media etsii myös lisää lukijoita, kuulijoita ja katsojia. Iltapäivälehtimäinen ote on osittain vallannut jopa Ylen. Kun yhteiskunnallisesta päätöksenteosta etsitään jatkuvasti konflikteja, asiat henkilöityvät. Yhteiskunnallinen keskustelu ja parhaan ratkaisun löytäminen ovat sivuseikkoja, kun selvitellään ketkä riitelevät, eikä sitä, mistä on kyse. Politiikan toimittajat alkavat välillä muistuttaa urheiluselostajia.

Covid-19 on hallinnut julkisuutta ja ajatuksiamme vuoden verran. Jos virus kohta saadaan hallintaan, se on yhteisten ponnistusten ansiota. Pitäisikö sittenkin luottaa asiantuntijoihin ja päättäjiin.

Yhteisymmärrystä ja luottamusta tarvitaan edelleen. Monet yhteiskunnalliset epäkohdat ja niistä ehkä merkittävimpänä ilmastonmuutoksen torjuminen vaativat työtä, jossa yhteisymmärrystä ja luottamusta tarvitsemme sekä me että meitä seuraavat sukupolvet. Vai käynnistetäänkö seuraavaksi uusi poliittinen peli?

Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.