Azerbaidžanilaiset Bahruz Samadov ja Murad Gattal vastustavat uudelleen käynnistyneitä sotatoimia Vuoristo-Karabahissa. Sodanvastustajat kuuluvat vähemmistöön, sillä suuri osa kansalaisista elää Gattalin sanoin ”isänmaallisessa euforiassa”.

Uudelleen leimahtaneen Vuoristo-Karabahin konfliktin seurauksista ei vielä tiedetä, mutta sekä azerbaidžanilaiset että armenialaiset ovat katkeria. Molempien mielestä heidän vaatimuksilleen löytyy katetta historiasta. Molemmat surevat kuolleitaan. Molemmat vetoavat historiallisiin tosiseikkoihin väärinkäytöksistä ja karkotuksista. Kumpikaan ei vaikuta ymmärtävän, että myös toisella puolella surraan.

Molemmilla puolilla on kuitenkin ihmisiä, jotka puhuvat konfliktin poliittisen ratkaisun puolesta.
Isabella Sargsyan, Eurasia Partnership Foundationin (Armenia) ohjelmajohtaja, kirjoitti Facebook-sivullaan: ”Se mitä nyt tapahtuu on kammottavaa. Mahdoimmeko täysin ymmärtää, miten kauhistuttavia ’nykyaikaiset’ sodat voivat olla. En ole varma, osaammeko syvällisesti analysoida konfliktia nyt, koska olemme itse sen syövereissä. Tämä sota ulottuu kauas taistelukentän ulkopuolelle ja iskee lujasti emotionaaliseen ja henkiseen tasapainoomme ja persoonallisuuteemme. Infosota jatkuu netissä ja olemme kaikki sen kohteita. Haluan siksi jakaa sen, mitä olen oppinut kahdentoista viime päivän aikana itsestäni ja ympärilläni olevista ihmisistä. Hiljaista sitkeyttä on paljon. Ei ole paniikkia eikä juhlintaa. Ihmiset Facebookin ulkopuolella ovat hillittyjä ja varautuneita, koska me kaikki tiedämme, että joudumme kohtaamaan vielä paljon surua.”

Venäjä sovittelijana

Varautuneisuudesta huolimatta kuuluvissa on sotaa kyseenalaistavia ääniä. Turvallisuuspalvelu pidätti konfliktin ensi päivinä azerbaidžanilaisen rauhanaktivistin Giyas Ibrahimovin pariksi tunniksi hänen netissä julkaisemiensa sodanvastaisten lausuntojen vuoksi. Kahden viikon kuluttua hän julkaisi Facebookissa nämä säkeet:

Mitä tänään koulussa opit
pieni poikani rakas?
Opin ettei hallitus koskaan valheen sanaa vuollut
Opin ettei sotilas juuri koskaan ole kuollut
Opin ettei sota ole niin kovin pahasta
Opin kaikista suuruuksistamme vanhoista
Opin että maamme on oltava vahva vastoinkäymisten määrässä
Sillä se on aina oikeassa eikä koskaan väärässä.

Bahruz Samadov, poliittinen aktivisti ja Prahan Kaarlen yliopiston tutkija, kertoo: ”Mitä tulee sodan välittömiin syihin, ensimmäinen askel oli tämän vuoden heinäkuussa tapahtunut aseellinen yhteenotto, joka aiheutti tappioita Azerbaidžanille. Turkki tuki Azerbaidžania täysin voimin, mutta sen sotaisa kielenkäyttö jäi kansainväliseltä yhteisöltä lähes kokonaan huomaamatta. Rauhanprosessi oli melkein kokonaan keskeytyksissä. Siksi Azerbaidžan ei nähnyt ongelmalle muuta ratkaisua kuin sodan. Heinäkuussa kärsityt tappiot olivat eräänlainen laukaisin.”

Samadov arvioi kriittisesti muiden maiden roolia sodan lietsomisessa: ”Azerbaidžan alkoi suuttua Venäjälle sen Armenialle antamasta sotilaallisesti avusta. Mutta Azerbaidžanin hallituksen käsiä sitoi myös Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin syyskuinen lausunto, joka koski viittä kiistanalaista puskurialuetta, jotka tulisi palauttaa Azerbaidžanille. Ja tietenkin Turkin täysi ja tällä kertaa proaktiivinen tuki.”

Samadov viittaa tapaukseen, joka sattui Lavrovin virallisella vierailulla Bakuun. Lavrov lausui Azerbaidžanin parlamentin puhemiehen tapaamisessa, että Venäjä pitäytyy Moskovassa huhtikuussa 2018 tehdyn sopimuksen ehdoissa. Tuo sopimus solmittiin Minsk-ryhmän kolmen puheenjohtajan suojeluksessa ja sen mukaan ”viisi aluetta pitää palauttaa Azerbaidžanille ja liikenneyhteydet ja kaupankäynti tulee jälleen käynnistää”.

Samadov pitää EU:ta erittäin passiivisena tekijänä: ”Vetoomusten lisäksi he eivät voi tehdä mitään. Vain Venäjä voi lopettaa sodan, koska USA pitää tällä kertaa parhaana olla sekaantumatta asiaan.” Samadov arvioi, että Venäjän rooli Vuoristo-Karabahiin liittyvien asioiden sovitteluprosessissa on vahva: ”Uusi sotavyöhyke ei ole Venäjän intresseissä. Venäjä on jo onnistunut saamaan osapuolet neuvottelupöytään. Oletan maan pysyvän tuossa asemassa.”

Tuohon viitaten Samadov toteaa, että sotaa vastustavat ovat tällä hetkellä hyvin heikossa asemassa: ”Sanomamme on sysätty entistäkin enemmän syrjään.”

Oppositiolla radikaalimpi mielipide Vuoristo-Karabahista

Toinen haastattelemani sotaa vastustava aktivisti Azerbaidžanissa on Murad Gattal, jonka mielestä oli odotettavissa, että taistelut jatkuisivat pian heinäkuun välikohtauksen jälkeen. Hänen mukaansa asiaan vaikuttivat sisä- ja talouspoliittiset syyt, jotka liittyivät koronavirusepidemian ja karanteenitoimenpiteiden seurauksiin, samoin kuin ulkopoliittinen tilanne: ”Venäjän suhteet Armenian uuteen johtoon olivat kireät samaan aikaan kun Turkki tarjosi Azerbaidžanille täyden tukensa. Armenia oli itse asiassa vetäytynyt neuvotteluprosessista, mikä osaltaan kiihdytti Azerbaidžanin hallituksen toimia. Yksi tekijä olivat Armenian pääministerin Nikol Pašinjanin populistiset lausunnot valmiudesta ryhtyä niinkin symboliseen tekoon kuin valmistella Vuoristo-Karabahin pääkaupungin vaihtoa Khankend/Stepanakertista Shushi/Shushaan (armenialaisilla ja azereilla on kaupungille eri nimet).” Jälkimmäinen on historiallisesti azerien asuttama kaupunki.

Gattal pelkää, että sodan seurauksena siirtolaisvirrat naapurimaihin kasvavat, kun ihmiset muuttavat turvallisuussyistä pois Azerbaidžanista.

Turkin presidentti Erdoganin roolista Murad Gattal sanoo: ”Turkki tarjoaa Azerbaidžanille monenlaista apua, myös poliittista ja sotilaallista kuten aseita, neuvoja ja tiedustelutietoa. Erdoganin politiikkaan kuuluu, että Turkin läsnäolo alueella on vahva. Hänestä Turkki on itsenäinen toimija, mikä voi lisätä hänen suosiotaan sisäpolitiikassa, missä hänen asemansa on horjunut.”

Gattal kertoo, että Azerbaidžanissa sodanvastaiset näkemykset ovat harvassa. ”Valtaosa elää isänmaallisessa euforiassa, eivätkä toisin ajattelevat uskalla sanoa julkisesti mitään ’kapinallista’, jonka voidaan tulkita kyseenalaistavan valtion auktoriteetin. Mutta mitä tulee pidätyksiin, niin vasta kun Giyas Ibrahimov oli pidätetty, alkoivat azerbaidžanilaiset tv-kanavat kuvailla presidentti Ilham Alijevia vastustavaa oppositiota petollisena ja epäisänmaallisena voimana. Se on tekopyhää, sillä suurin osa oppositiojohtajista on Vuoristo-Karabahin asiassa viranomaisiakin radikaalimpia.”

Teksti: Oksana Tšelyševa
Suomentanut Anu Harju