Vallankumousta ei pelkästään televisioitu. Vallankumouksessa tosi-tv-show valtasi Valkoisen talon ja murhasi USA:n presidentti-instituution.

Donald Trumpin voittoisa mediaikiliikkuja saa käyttövoimansa tunnekuohuista. Sitä ei pysäytetä ironialla, kriittisillä argumenteilla, paljastuksilla tai faktaluetteloilla. Epäusko, suru, pelko ja viha kelpaavat kaikki pyörittämään myllyä. Korona tarkoittaa tässä suhteessa vain uusia mahdollisuuksia, vaikka Trumpin nykyisen kampanjan kannalta pandemian sulatteluaika saattaa jäädä liian lyhyeksi.

Trump ei ole lajinsa ensimmäinen, eikä hän todellakaan ole ainoa. Kaikkialla kriittinen media hoitaa tehtäväänsä tutkimalla peruskysymystä: paskooko karhu metsään. Tämän arvoituksen äärellä ollaan silloin, kun listataan Trumpin päivittäisiä asiavirheitä ja valheita, toistellaan Filippiinien Duterten esittämiä tappouhkauksia tai perussuomalaisten vieraslajipuheita. Kauhisteltavaa riittää, koska sen avulla äärioikeisto hankkii näkyvyyttä. Peruskannattajille mediakohut ovat todiste vallasta ja voimasta. Asetelma varmistaa sen, että viestien törkeysaste kasvaa jatkuvasti.

Aikaamme leimaa aitouden kaipuu. Sitä edustavat tosi-tv ja kirjallisuuden autofiktiobuumi, somen täyttävät selfiet ja julkisuuden ammattilaisten sopivan rosoisiksi tuotteistetut elämäntarinat. Politiikassa tietämättömyys tulkitaan aitoudeksi, ja suoraan valehtelu on osoitus rehellisyydestä. Tiedon asemesta kaivataan jotain jolle alistua. Alistuminen vapauttaa ihmisen vastuusta ja johtajaan uskominen luo turvallisuutta. Turvallisuuden tunnetta aitouden vaikutelmastakin kai haetaan. Mitä sitten pitäisi tehdä?

Ehkä karhun kyykkimistä voisi kutsua niukan asiallisesti ihan vain karhun kyykkimiseksi ja jättää yksityiskohdilla mässäily väliin, vaikka silloin menetetään kallisarvoisia klikkauksia. Seuraava askel on vielä vaikeampi: median pitäisi avata yleisölleen, kuinka sen oma toimintalogiikka mahdollistaa hyväksikäytön ja pitää äärioikeiston ikiliikkujan käynnissä.

Normaalisti äärioikeiston mediastrategia pitää ydinkannattajat tyytyväisinä mutta myös lisää sen poliittista eristystä. Julkisuudenhallinnan todellinen merkitys paljastuu poikkeustilanteissa. Tämä on hyvä muistaa nyt, kun korona ja talouskriisi kietoutuvat yhteen.

Raimo Pesonen