Rudolf Höss oli Auschwitzin keskitysleirin komendantti. Hänen alaisuudessaan surmattiin myrkkykaasulla kaksi miljoonaa ihmistä kesäkuusta 1941 vuoden 1943 loppuun ja kesällä 1944. Juuri hän kehitti murhaamisen teolliseksi. Keväällä 1947 Varsovan sotaoikeus tuomitsi Hössin hirtettäväksi keskitysleirin pihalla, lähellä entistä asuintaloaan, jossa hän oli asunut vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa.

Rainer Höss on komendantin pojanpoika. Hän on isoisänsä vastakohta, hän vaatii taistelemaan fasismin kaikkia ilmentymiä vastaan. Kuolemanlääkäri Mengelen koekaniinina ollut Eva Mozes Kor on ottanut hänet ”lapsenlapsekseen”. Rainer Höss on perustanut natsismin seurauksia tutkivan rahaston Footsteps, joka tarkoituspykälässään kannustaa vastustamaan natsismia, koska historia saattaa muuten toistua. Jo nyt näkyy samankaltaisia merkkejä kuin menneisyydessä.

Natsismin kukistamisen 75-vuotispäivän johdosta pyysin Rainer Hössiltä haastattelua. Halusin kuulla, miten hän on päässyt perheensä menneisyyden yli, miten hän kommentoi Saksan ulkoministeri Heiko Maasin tuomiota pyrkimyksille etsiä toiselle maailmansodalle muita aloittajia kuin natsi-Saksa, ja mitä hän ajattelee Ukrainan tilanteesta, jota itse seuraan tiiviisti.

Höss vastasi puhuvansa aiheista mielellään. Hän myös ilmaisi ilonsa siitä, että vaikka olen Venäjän hallituksen vainoama journalisti, en yritä kirjoittaa uudelleen toisen maailmansodan historiaa asettuakseni asiassa Kremliä vastaan. Hän kertoi, että hänellä on venäläisiä ystäviä ja hän tietää Ukrainan äärioikeistosta enemmän kuin moni muu saksalainen.

Rainer Hössin isä oli asunut lapsena Auschwitzin leirin alueella. Rainer syntyi vuonna 1965. Lapsuudessa mummo puki hänelle saman metallinappisen takin, jossa isä oli kuvattu leirin alueella – mummo oli valinnut takin Unkarista kesällä 1944 tuotujen ja surmattujen juutalaisten vaatteiden joukosta. Rainerille ei kerrottu tätä. (Rainer Hössin laaja kuvitettu haastattelu Apu-lehdessä 2016)

Milloin aloitte kysellä perheenne menneisyydestä?

”Luokkamme kävi opettajan johdolla Dachaun keskitysleirimuseossa. Näytteillä oli materiaalia isoisästäni Rudolf Hössistä ja hänen urastaan suurimman tuhoamisleirin johtajana. Kysyin isältäni asiasta, mutta hän väitti, ettei kyseessä ole isoisäni, vaan nimi on väärin kirjoitettu. Pitää muka olla Hess. Hän jopa vaati Dachaun museota korjaamaan nimen. Uskoin isää, sillä olin pieni eikä holokaustia silloin käsitelty Saksan kouluissa. Kuitenkin vaistosin, että perhe salailee jotain. Varsinkin kun oli vieraita, aikuiset vaihtoivat puheenaihetta lasten tullessa huoneeseen.”

Miksi lähditte kotoa 15-vuotiaana? Miten selviydyitte, saitteko tukea?

”Se oli tyypillinen nuoren ihmisen pettymyksen ja vihan purkaus. Koulun käsityönopettaja otti minut asumaan kotiinsa, mikä oli silloin hyvin harvinaista. Hän otti vastuun kasvatuksestani. Sain tietää, että natsismi oli traumatisoinut häntäkin. Opettaja oli syntynyt natsien rotuoppien Lebensborn-ohjelmaan. Hän oli kasvanut Steinhöringin laitoksessa, jonka piti tuottaa pitkiä, sinisilmäisiä ja vaaleita sataprosenttisia arjalaisia. Olimme läheisiä hänen kuolemaansa asti vuonna 2015, hän tuki minua kaikessa.

Toinen tärkeä tapahtuma oli tuleminen isäksi 17-vuotiaana, se muutti minut sellaiseksi kuin olen nyt. Perustin oman perheen, jossa ei valehdella eikä ylistetä murhamiestä, jonka käsissä on miljoonien veri. Isä tuomitsi lapseni ja vaimoni. Tapahtuma katkaisi verisiteen, joka läpäisi perheemme. Minua on siitä asti pidetty perheen kavaltajana aiemman mustan lampaan sijasta.”

Millä omaisenne perustelivat valheen isoisänne ”työstä”? Millaisena he sen näkivät?

”Kieltämistä organisoi isoäitini, joka sanoi Auschwitzin olleen paratiisi. Voi kysyä, millainen hänen mielestään siis on helvetti. Hän uskoi natsismiin ja saksalaisten ylemmyyteen aina itsemurhaansa vuonna 1989 asti. Meillä Saksassa sanotaan ’se puu kantaa yhä hedelmää’, ja tämä pätee mummooni ja moniin muihin ikäpolvesta, jonka natsiaika kasvatti. Natsit osasivat pestä nuorison aivoja, ja samaa jatkoivat mummoni ja isäni perheessämme. Siksi he kielsivät totuuden Hössistä ja vihasivat juutalaisia, puolalaisia ja kaikkia muita, joita leirillä tuhottiin. Komendantin vaimona hän suri Auschwitzin ja sen vangeilta ryöstettyjen rikkauksien menetystä. Miehensä hän sanoi vain täyttäneen käskyjä, kuten tuhannet muutkin, ja saaneen tuomion aiheettomasti.”

Mitä teette työksenne ja miksi?

”Olen nykyisin yhteiskunnallisiin asioihin paneutunut aktiivi ja ihmisoikeuksien puolustaja. Luovuin työstäni hotellibisneksessä ja keskityn täysin tähän työhön, joka on minulle uutta mutta tärkeää. Saamani kommentit ja havainnot maailmanmenosta todistavat, että valintani oli oikea. Vuonna 2014 perustin Footsteps-järjestön yhdessä englantilaisen historiantutkijan Jessica Clarkin kanssa. Myöhemmin mukaan on tullut lapsuuden traumoja tutkinut hollantilainen Simone Boersma. Tavoitteemme on tehostaa uusnatsismin vastaista työtä, hyödynnämme nimeäni siinä tarkoituksessa. Uusnatseja on Saksan lisäksi koko maailmassa ja heidän määränsä kasvaa.”

Milloin kävitte ensi kertaa Auschwitzissa? Tapasin itse Terezinin (Theresienstadt) geton museossa oppaan, jonka mummo oli ollut vakaumuksellinen natsi loppuun asti. Siksi opas halusi varjella uhrien muistoa ja kertoa tapahtumista. Tiedättekö muita natsijohtajien jälkeläisiä, jotka ovat irtisanoutuneet perheensä historiasta?

”Kävin Auschwitzissa ensi kertaa vuonna 2009 äitini ja Thomas Hardingin kanssa. Hänen setänsä oli brittiupseeri, joka osallistui isoisäni pidätykseen vuonna 1946. Sosialistisen Puolan aikana en pystynyt käymään siellä, koska olen Hössin perhettä. Nyt olen käynyt siellä 32 kertaa: koululaisten kanssa, leiriltä selviytyneiden kanssa. Tunnen myös natsien jälkeläisiä, esimerkiksi Puolan kenraalikuvernöörin Hans Frankin pojan Niklas Frankin ja Hermann Göringin veljen pojantyttären Bettina Göringin. He ajattelevat samoin kuin minä, vastustavat uusnatsismia ja vanhempiensa ideologiaa.

Niklas Frank on kirjoittanut isästään kirjan Der Vater, jonka pohjalta on tehty näytelmä, sekä äidistään Puolan ’kuningattarena’ satiirin Meine deutsche Mutter ja suhteestaan veljeensä Bruder Norman! Bettina Göring asuu New Mexicossa ja on veljensä tavoin steriloinut itsensä ’ollakseen synnyttämättä Göringejä’.”

Miten Saksassa suhtaudutaan nyt natsiaikaan? Miksi Heiko Maas tuomitsi yritykset etsiä muita syyllisiä toiseen maailmansotaan kuin Saksan natsit?

”Jos sulkee silmänsä tältä Saksan historian luvulta, ei vain herjaa uhrien muistoa vaan myös tuhoaa luottamusta nyky-Saksan politiikkaa kohtaan. Kansallissosialismi on yhtä lailla erottamaton osa saksalaista identiteettiä kuin tuon hallinnon tekemät rikokset. Natsien kaatumisesta kuluneet 75 vuotta eivät ole muuttaneet asiaa. Tämä on pysyvä tahra Saksan lipussa. Mitä pikemmin myönnämme ja sisäistämme tämän, sitä nopeammin pääsemme ulos tilanteesta ja sitä tehokkaampaa on taistelu uusnatseja vastaan.

Keskustelussamme käsittelimme pakosta myös Ukrainan tapahtumia. Rainer Höss kirjoitti: ”Jo toisen maailmansodan aikana osa ukrainalaisista liittyi vapaaehtoisesti Kolmanteen valtakuntaan, samoin omaksui juutalaisvihan ajattelun ja käytännöt. Olen tutkinut asiaa ja voin kertoa faktoja.”

Pyysin ukrainalaisia kontaktejani esittämään kysymyksiä Hössille. Tässä eräitä. 
Miten suhtaudutte pyrkimykseen vähätellä puna-armeijan roolia Auschwitzin vapauttamisessa, amerikkalaisten virkamiesten erehdyksessä esittämään väitteeseen, että amerikkalaiset vapauttivat Auschwitzin?

”On tietenkin selvää, että neuvostoarmeija vapautti Auschwitzin. Mielestäni amerikkalaisten väitteet kuvastavat heidän omahyväisyyttään.”

Mitä sanoisitte ukrainalaisille, jotka kunnioittavat natsi-Saksan riveissä taistelleiden isiensä muistoa?

”Ei pidä ylistää natsien ideologiaa eikä pystyttää patsaita sen palveluksessa olleille. Patsaita pitää pystyttää uhreille, ei murhaajille.”

Pyytäkää Rainer Hössiä varoittamaan presidenttiämme äärioikeiston vaarallisuudesta.

”Teen mitä pyydätte, mutta tuskinpa se auttaa.”

Pidättekö nykyisiä ukrainalaisia nationalisteja uusnatseina ja keitä, ellei kaikkia? Missä kulkee näiden välinen raja?

”Niiden välillä ei ole eroa, vain nimi on erilainen. Kaikki ne ryhmät ovat fasisteja ja tähtäävät äärioikeistolaisen ideologian ensisijaisuuteen yksityisen ihmisen intresseihin nähden. Tämä muistuttaa suuresti natsiaikaista valtiota. Yhteistä on myös väkivaltaisuus ja muukalaiskammo.”

Auschwitzissa kuoli isoisäni veli Heinrich Haas. Emme vieläkään tiedä, oliko hänellä perhettä, onko joku selvinnyt elossa. Olen kiitollinen herra Hössille hänen rohkeudestaan, siitä miten hän toimii uusnatsismia vastaan.

”Olen hyvin pahoillani menetyksenne johdosta.”

Kertokaa terveisiä, että ortodoksipappi rukoilee hänen puolestaan.

”Tämä koskettaa minua. Tämä osoittaa jälleen, että minun ja kumppanieni työ on tärkeää niille, jotka kärsivät natsismin ikeen alla ja kärsivät yhä. Kiitän pappia suuresti ja arvostan tätä paljon.”

Pyytäkää Rainer Hössiä auttamaan Donbassin sodan lopettamisessa ja Odessan murhapolton (2.5.2014) rikostutkimuksessa.

”Olen pahoillani, että sain vasta nyt tietää Odessan surmatöistä toukokuussa 2014. Se ei ole ihme. Kylmä sota ja rautaesirippu ovat yhä paikoillaan, mutta media toimii uudella tasolla. Tiedämme sen, mitä meidän kuuluu tietää, ei enempää eikä vähempää. Hallituksenne ei ilmeisesti halua tutkia tuota rikosta siksi, että saattaa paljastua politiikan tai armeijan ylätason toimijoiden kytköksiä siihen.”


Teksti: Oksana Tšelyševa
Suomennos: Kirsti Era

Kuvat  © Rainer Höß/ Marchivum Mannheim 2020.
Kaikki kuvat ovat perheen arkistosta ja ne on otettu vuosina 1941–1943 Auschwitzin alueella.