Kävelen päivittäin, jos mahdollista metsissä ja pelloilla. Keväällä ja syksyllä sänkipellot ovat hyviä ulkoiluun ja talvella hiihtoon. Valoa ja happea riittää. Metsäreittejä pitää hakea, sillä suurin osa entisistä metsistä on pusikkoa ja vaikeakulkuista risukkoa.
Eilen tapahtui seuraavaa. Poikkesin pellolta hakkuun läpi metsän reunaan, ja pysähdyin ojan varteen puuskuttamaan. Kettu tulla tupsahti eteeni istumaan, katseli minua ja keikutti päätään.
Kysyin, että mitä tuumit.
”Sitäpä vaan, että kyllä te ihmiset olette saaneet metsät ja luonnon huonoon kuntoon. Teistä on meille metsän väelle pelkkää haittaa.”
”Mitä erityisesti tarkoitat? Onhan tässä risukossa hankala minunkin kulkea.”
”Esimerkiksi te viljelette metsiä niin kuin peltoja, yhtä lajia puuta silmänkantamattomiin. Mäntyä panette kasvamaan notkoihin ja kuusta kankaalle.”
”En minä viljele mitään. Olen kaupunkilainen, ja maalla minulla talo ja pihamaa, jota hoidan.”
”Katsohan nyt asiaa eläimen kannalta. Kun te kasvatatte metsissä ja pellolla vain yhtä puulajia tai yhtä viljaa, ei siellä elä meille syötävää, ehkä joku myyrä. Silloin meidän pitää tulla sinun pihaasi kaivelemaan ruokaa tunkiosta.”
”Ei minulla ole tunkioita. Ne on kielletty.”
”Pihalla me käymme kuitenkin katsomassa, ja arvaa mitä me tuomme tullessamme?”
”Mistä minä tiedän?”
”Punkkeja. Niitä me saamme kauriilta, kun te ruokitte niitä metsästämistä varten.”
”Söisitte ne kauriit pois!”
”Eihän tällainen kettu kaurista kellistä. Susi, ilves ja karhu kyllä söisi, mutta te ammutte ne, että itse saatte ampua kauriit ja hirvet. Saatte tilalle punkit ja taudit.”
”Minulla on rokotus.”
”Luuletko, että se auttaa. Teillähän on nyt korona riesana. Se on kuule eliö, joka haluaa lisääntyä normaalisti meissä eläimissä. Kiinassa ja muuallakin, ihmiset ovat tulleet eläinten tontille niin, että virus saa helpoiten lisääntymispaikan teikäläisissä. Mitä luulet tästä seuraavan?”
”En tiedä. Onko sinulla joku tauti? Mene kauemmas takaisin metsään. Hus, hus!”
”Saatanpa mennäkin. Mietihän siellä talossasi, millainen osa luontoa olet, eläin kun olet sinäkin.”
Kettu raapi itseään ja loikki pusikkoon.
Päätin, että ensi kesänä annan ainakin osan pihaani rehottaa vapaasti. Ei ehkä koko piha, sillä täytyyhän minun saada rakennella sitä ihmiselle sopivaksi.

Erkki Kupari
Kuva: Essi Rajamäki