26-vuotias Haider Al-Mashhadani on odottanut Suomessa viisi vuotta turvapaikkapäätöstä. Vaikka äidin ikävöinti ja epävarmuus tulevaisuudesta kalvavat, hän iloitsee uusista ystävistään ja taideprojekteista.

”Mitä onnellisuus tarkoittaa sinulle? Jos olet onneton, mitä teet tullaksesi onnelliseksi? Miltä onni tuntuu?” kysyi tuolloin 24-vuotias Irakista Suomeen turvapaikanhakijana saapunut Haider Al-Mashhadani vastaantulijoilta. Kysymysten vastauksista muodostui lyhytelokuva Happiness, joka esitettiin myöhemmin Refugee Film Festival -tapahtumassa.

Haider kertoo syntyneensä hyvään perheeseen, jossa vanhemmat ja isovanhemmat kasvattivat huolella ja antaumuksella lapsensa, jotta heistä tulisi hyviä ihmisiä. Sellaisia, jotka auttavat toisia. Haider myös uskoi, että perhe tulisi aina olemaan hänen tukenaan. Isällä oli tapana kertoa tarinoita, joiden viisaudet ohjaavat Haideria edelleen elämässä: ”Puhu suoraan ja totuudenmukaisesti. Auta, kun toinen apua tarvitsee. Älä kerro mielipiteitäsi valehtelijoille – he järjestävät sinulle ongelmia. Älä vietä aikaa kaksinaamaisten ihmisten seurassa.”

LAPSUUS SODAN MELSKEESSÄ

Irakin sota syttyi Haiderin ollessa alle kymmenvuotias. Diktatuuri kaatui vuonna 2003. Kaikki sen jälkeiset hallitukset ovat luvanneet parempaa elämää kansalle. On luvattu esimerkiksi ihmisoikeudet turvaava perustuslaki, mutta ihmisten tilanne on vain huonontunut entisestään.

Vuonna 2010 alkoivat mielenosoitukset, joissa hallitusta vaadittiin järjestämään peruspalveluja kansalle. Ihmiset kaipasivat muun muassa toimivaa terveydenhuoltoa ja koulutusjärjestelmää.

Haider alkoi opiskella it-insinöörin tutkintoa. Hän sai suoritettua yhden vuoden opinnot, ennen kuin joutui vuonna 2015 pakenemaan henkeensä ja terveyteensä kohdistuneiden uhkien takia Eurooppaan.
”Olen menettänyt monta perheenjäsentä, ja menetyksiä tulee edelleen.”

KAMPPAILU MIGRIN KANSSA

Syksyllä 2015 Haider saapui Suomeen. Hän oli kuullut paljon hyvää Suomesta ja uskoi löytäneensä turvallisen maan, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia. Hän toivoi uuden elämän alkavan. Kotimaassa saadut haavat paranisivat pikkuhiljaa ja opintoja pääsisi jatkamaan.

”Välillä minusta tuntuu, ettei minulla ole oikeutta ajatella tulevaisuutta itselleni. Migri (Maahanmuuttovirasto, toim. huom.) ei tunnu käsittävän, ettemme ole kiviä vaan ihmisiä. Joskus väsyneenä ja tuskaisena ajattelen, että putosin suureen pimeään kuoppaan, kun tulin Suomeen.”

Haider on saanut kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä ja on vuodesta 2018 odottanut uutta turvapaikkahaastattelua. Ensimmäisen kielteisen päätöksen perusteluista hän muistaa selkeimmin kohdan, missä Maahanmuuttovirasto sanoo uskovansa todeksi, että Haideria on kidutettu, mutta toteaa, ettei hän ole kidutuksesta kuitenkaan lamaantunut.

Haider teki valituksen kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen heinäkuussa 2016. Hänen odottaessaan vastausta valitukseensa hänen perheensä kohtasi uusia ikävyyksiä Irakissa.

Nämä ikävyydet olivat seurausta Haiderin osallistumisesta Pride-kulkueeseen Suomessa. Kulkueessa Haider ja hänen ystävänsä ottivat kuvia toisistaan. Osa kuvista päätyi Irakiin vanhoillisempien sukulaisten käsiin. Hänen perhettään rangaistiin.

Haider pyysi ja sai hankittua Bagdadista asiakirjoja, jotka osoittivat hänen olevan erittäin suuressa vaarassa, mikäli hän palaisi Irakiin. Haider lähetti uuden todistusaineiston turvapaikkahakemuksensa liitteeksi hallinto-oikeuteen. Parin kuukauden päästä hänelle tuli hallinto-oikeuden kielteinen turvapaikkapäätös ja sen mukana päätös käännytyksestä.

Seuraavaksi Haider pyysi valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka kumosi hallinto-oikeuden kielteisen päätöksen ja palautti turvapaikkatapauksen Maahanmuuttovirastoon. Siitä lähtien Haider on odottanut kutsua uuteen turvapaikkahaastatteluun. Hän on odottanut turvapaikkapäätöstä yhteensä viisi vuotta.

ELÄMÄÄ EPÄVARMUUDESSA

Viidestä Suomessa viettämästään vuodesta Haider on asunut vastaanottokeskuksessa kaksi vuotta ja kotimajoituksessa perheessä kolme vuotta.

Viisi vuotta hän on myös elänyt jatkuvassa pelossa, että hänet pakkopalautetaan. Hän elää pelossa siitä huolimatta, että Irak ei tällä hetkellä ota vastaan kuin rikollisia ja vapaaehtoisesti palaavia. Haider elää pelossa, että tilanne muuttuu tai että hän vahingossa kävelee punaisia päin tai unohtaa maksaa tarkastusmaksun ja hänet luettaisiinkin siitä syystä rikoksesta epäillyksi.

Viiteen vuoteen hän ei ole saanut matkustaa Suomen ulkopuolelle. Haiderin hartain toive on vielä nähdä perheensä, eniten hän ikävöi äitiään.

NÄYTTÄMÖLLÄ JA AKTIVISTINA

On Haiderin elämään Suomessa mahtunut myös paljon valopilkkuja. Hänen hauska ja välitön luonteensa on poikinut hänelle paljon ystäviä uudessa kotimaassaan. Syksyllä 2018 hänet nähtiin jopa Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä esityksessä Toinen koti. Näytelmän ohjasi Jussi Lehtonen ja sen musiikista vastasi Sanna Salmenkallio. Näytelmä kertoi suomalaiselle yhteisölle ja erityisesti Maahanmuuttoviraston väelle siitä, millaista on olla turvapaikanhakija.

Haider on hyötynyt esiintymistaidoistaan silloinkin, kun hänet on Suomessa pyydetty pitämään puheita Irakin tilanteesta seminaareihin ja mielenosoituksiin. Hänen pitää kuitenkin aina tarkkaan arvioida, mihin osallistuu.

Hän on muiden vuonna 2015 Suomeen saapuneiden irakilaisten kanssa yrittänyt tulostaan lähtien puhua Irakin tilanteen kriittisyydestä.

”Tuntuu, että vasta tämän syksyn mielenosoitukset ovat tuoneet julkisuuteen Irakin surkean tilanteen. Viime lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien mielenosoitukset ovat jatkuneet tauotta. Kansa päätti osoittaa mieltään menemättä kotiin ennen kuin hallitus on vaihtunut.”

Tämänhetkistä mielenosoitusta kutsutaan Irakin historian suurimmaksi vallitsevan järjestelmän vastaiseksi liikkeeksi. Osallistujissa on paljon nuoria, jotka ovat eri uskontojen ja eri etnisten ryhmien edustajia. Mielenosoittajat ovat rauhanomaisesti kantaneet Irakin lippua ja kukkia, mutta hallituksen joukot ovat vastanneet ampumalla kovilla luodeilla ja kyynelkaasukranaateilla.

”Me olemme aiemminkin sanoneet, ettei meillä ole hallitusta, vaan joukko roistoja johtaa maatamme. Mielenosoitus jatkuu, enkä tiedä kuinka monta tuhatta on tapettu. Missään päin Irakia ei ole turvallista. Tuntuu, ettei kansainvälinen yhteisö välitä.”

TULEVAISUUDEN HAAVEITA

Haider opiskelee suomea, jotta voisi hakea it-alan opiskelupaikkaa. Tutkintoja odotellessaan hän tekisi elannokseen mielellään mallin töitä. Irakin Kurdistanissa ja Turkissa hän ehtikin työskennellä hieman vaatemallina.

Haider pitää koripallosta, tenniksestä, uimisesta ja shakista. Ystävien seura tuo jatkuvaa iloa elämään.

Haider rakastaa meren katselemista ja unelmoi siitä, että hänellä jonain päivänä olisi pikavene, jolla voisi kesälomillaan viilettää merelle.

Irakiin hän ei todennäköisesti koskaan voi palata, mutta perheen voisi tavata jossain turvallisessa maassa. Kuten muutkin irakilaiset Haider toivoo kotimaahansa vain rauhaa.

Teksti: J. Calonius
Kuvat: Nauska