Osmanien historiallinen valtakunta oli vuodesta 1299 vuoteen 1923 olemassa ollut imperiumi. Osmanit eli ottomaanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja, jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan raunioille syntyi nykyinen Turkin tasavalta. Turkki pyrkii lisäämään valtaansa valtakunnan entisillä alueilla ja pystyttää sijaisarmeijoita, ns. proxyja, lisäämään kaaosta puolestaan. Rojavan eli Pohjois-Syyrian kurdialueiden miehityksen jälkeen Turkki päätti ottaa osaa Libyan sisällissotaan, ja se tähyilee myös Pohjois-Irakin öljykentille.

 Turkin armeija hyökkäsi Syyriaan viime lokakuussa vain pari päivää Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätettyä amerikkalaisjoukkojen kotiuttamisesta. Turkki perusteli hyökkäystään turvavyöhykkeen perustamisella Pohjois-Syyriaan. Alueen miehitys on yksi etappi kohti vuotta 2023, jolloin Recep Tayyip Erdogan haluaa juhlistaa Turkin tasavallan satavuotisjuhlaa osmanien mahdin paluulla.

Turkin hyökkäys Rojavaan on usein tulkittu osaksi Turkin ja sen oman kurdiväestön välistä sotatilaa: Syyrian kurdien nujertamista pidetään tärkeänä, etteivät he voisi tukea Turkin kurdiliikettä. Tämä pitää varmasti paikkansa, mutta kyse on laajemmasta asiasta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeiset vuodet olivat siirtomaavaltojen laajenemisen aikaa. Tuon ajan suurvallat Britannia ja Ranska olivat tehneet vuonna 1916 salaisen Sykes-Picot-sopimuksen viimeisten osmanien hallitsemien arabiankielisten alueiden jakamisesta omiin etupiireihinsä. Turkin tasavalta perustettiin vuonna 1923, jolloin sille luovutettiin Anatolia. Mutta alusta asti maalla on ollut rajakiistoja sekä Syyrian että Kreikan kanssa.

SALAISIA OPERAATIOITA

Erdoganin kahmiessa valtaa Turkki on ajautunut kohti diktatuuria. Vaaleilla valittu parlamentti ei silti ole täysin merkityksetön, vaikka se käytännössä joutuu usein vain hyväksymään presidentin päätökset. Parlamentti sentään tietää missä mennään. Salaisten operaatioiden kohdalla on toisin. Tiedustelupalveluista on Turkissakin muodostunut varjojärjestelmä, joka on demokraattisen kontrollin ulottumattomissa. Kurdeja vastaan käydyssä sodassa niin sanotun Syvän valtion (Derin devlet) salaiset iskut nousevat joskus julkisuuteen agenttien möhläysten takia.

Avoimen sodan varjossa Turkki käy salaista sotaa myös Syyrian kurdeja vastaan. Turkki mahdollisti Isisin voimistumisen sallimalla sen terroristien käyttää aluettaan läpikulkuun. Sen strategia on laajentaa valtaansa Syyriassa syyrialaisten taistelijoiden avulla, mikä on sille edullisin vaihtoehto.

Myös Yhdysvalloilla oli oma salainen operaationsa Syyrian väkivaltaisuuksien kaleidoskoopissa. Kun CIA:n vetämä hanke, koodinimeltään Timber Sycamore, lakkautettiin vuonna 2017, Turkki alkoi rahoittaa CIA:n hylkäämiä ryhmiä aiempien ryhmien lisäksi. Arviolta 35 000 syyrialaista sunniarabia sotii Syyriassa Turkin tuella, ja usein Turkin laskuun. Turkkia tukevien – ja joidenkin mielestä sen määräysten mukaan toimivien – joukkojen liittymää kutsutaan Syrian National Armyksi (Syyrian kansallisarmeija, SNA). Siihen kuuluvia ryhmiä ovat muun muassa Ahrar al-Sharqiya, Jaysh al-Islam, Hamza Brigade ja al-Mu’tasim Brigade. Isis ja al-Qaidan osastona pidetty Jabhat al-Nusra eivät kuulu SNA:han.

SNA taistelee Pohjois-Syyriassa Rojavan kurdihallinnon YPG-joukkoja vastaan, ja Turkki rahoittaa Rojavasta miehittämänsä alueen hallinnon ja maksaa muun muassa poliisien, opettajien ja terveydenhuollon henkilökunnan palkat. Alueen turvallisuustilanne on huono eri asejoukkojen täydentäessä palkkaansa ryöstöillä.

TURKKI KOULUTTAA SIJAISARMEIJAA

Euroopassa asuvat syyrialaispakolaiset seuraavat kotimaansa tilannetta huolestuneina ja yrittävät soittaa sukulaisilleen maan Turkin miehittämiin osiin. ”Syyrialaiset puhelinverkot eivät enää toimi siellä, pitäisi olla turkkilainen kännykkäliittymä. Joskus sukulaiset saavat yhteyden irakilaisen operaattorin kautta Qamishlista, joka sijaitsee Irakin rajalla”, eräs pakolainen kertoo. Hän muistelee oleskeluaan Turkissa pakolaisleirillä, jossa oli Syyriasta tulleita sunniarabeja ja kurdeja: ”Arabit olivat tosi ekstremistejä, naiset olivat täysin hunnutettuja”, hän kertoo. Hänen mielestään arabeja koulutettiin jatkamaan taistelua Syyriassa.

Toimittaja Elizabeth Tsurkov on seurannut SNA:n toimintaa vuodesta 2014 lähtien ja haastatellut sen jäseniä Turkissa. Hänen mukaan SNA:han kuuluu maan sisäisessä pakolaisuudessa traumatisoituneita ja köyhtyneitä arabimiehiä. Hänen tekemissään anonyymeissä haastatteluissa on tullut esille Turkin tiedustelupalvelu MIT:n tärkeä osuus.

”Turkissa on ollut Syyrian hallituksen valvomalta alueelta vuodesta 2011 lähtien paenneita sunneja. Pakolaisleireille teini-ikäisinä tulleet lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, joilla ei ole koulutusta eikä työtä – mitä muuta he voivat tehdä kuin liittyä Turkin puolesta toimiviin palkka-armeijoihin?”, eräs pakolainen kysyy. Turkissa on yli kaksi miljoonaa syyrialaista pakolaista. Mitä kauemmin Syyrian konflikti kestää, sitä enemmän pakolaisleireillä kasvaa epätoivoisia nuoria miehiä.

 TURKIN SIJAISTAISTELIJAT LIBYASSA

Rojavan osittaisen valtauksen jälkeen Turkki on suunnannut Syyriasta kauemmas Välimerelle. Iranin tilanteen kuumetessa turkkilaismielisten asejoukkojen lähtö tammikuun alussa Libyaan jäi vähälle huomiolle kansainvälisessä mediassa.

Erdogan ilmoitti televisiopuheessa tammikuun viidentenä päivänä Turkin pystyttävän operaatiokeskuksen Libyaan. Myöhemmin hän korosti Turkin tiedustelupalvelun MIT:n osuutta sen toiminnassa. Omien sotilaiden sijaan Libyaan lähetettäväksi palkattiin syyrialaistaistelijoita. Al-Monitor -nettilehden mukaan Libyaan on lähtenyt Syyriasta taistelijoita SNA:aan kuuluvista Faylaq al-Shamista, Suqour al-Shamista, Sultan Murad -divisioonasta ja Mutassim-prikaatista. Heidän lähtönsä on synnyttänyt kiistoja SNA:ssa, joka ei haluaisi menettää joukkoja Syyriassa. Turkki kiistää lähettäneensä Libyaan syyrialaistaistelijoita: viranomaisten mukaan sinne on lähetetty vain sotilasneuvonantajia ja harjoittelijoita.

Tätä kirjoittaessani on juuri tullut tieto ensimmäisen Libyaan lähteneen turkkilaisten sijaistaistelijan kaatumisesta. Käytännössä Turkin operaation tärkein seuraus on ollut EU:n aktivoituminen ratkaisun löytämiseksi Libyan konfliktiin. Turkin kansainvälisen vaikutusvallan kasvu ilmeni siinä, että maan edustaja kutsuttiin mukaan osallistumaan Berliinissä tammikuussa järjestettyyn Libya-konferenssiin.

HAAVE TURKMENELIAN VELJESVALTIOSTA

Pohjois-Irakissa sijaitseva Mosul on Irakin toiseksi suurin kaupunki. Sen hallinta oli yksi vaikeimmista kysymyksistä, kun maiden rajoja vedettiin 1920-luvulla. Sykes–Picot-sopimuksessa Mosul kuului Ranskan etupiiriin, mutta kun sieltä löytyi öljyä, Britannia halusi alueen ja se liitettiin Irakiin, mikä oli katkera pala Turkille. Mutta tasavallan perustajan Kemal Atatürkin ulkopoliittinen linja oli maan pitäminen erillään konflikteista. Hänen aikanaan ei aloitettu suuria sotilasoperaatioita, vaikka rajalinjaukset eivät miellyttäneet.

Nyky-Turkin politiikka ei jatka Atatürkin jalanjäljissä, syyrialaistaistelijoiden lisäksi Turkki tukee Irakin turkmeeneja. Pohjois-Irakiin syntyi vuonna 1991 kurdien hallitsema autonominen alue, mutta samoihin aikoihin Turkin tuella perustettiin Kirkukissa toimiva Iraqi Turkmen Front, joka ajaa aggressiivisesti turkmeenien oikeuksia. Kun kurdit puhuvat Kurdistanista, turkmeenit ovat alkaneet puhua Turkmeneliasta, turkmeenien kotimaasta. Turkmeenien näkemyksen mukaan sen alue on sama kuin Irakin niin sanotut kiistanalaiset alueet, eli Ninowan, Kirkukin ja Diyalan läänit, jotka ovat kurdi- ja arabialueiden välinen rajaseutu. Turkkilaisen version mukaan Turkmeneliaan kuuluu myös Pohjois-Syyrian Rojava. Näiden alueiden yhteinen tekijä ei ole väestön etninen yhtenäisyys vaan lähinnä se, että niissä on runsaasti öljyä ja muita luonnonvaroja.

Turkkilaisissa propagandakartoissa Turkmenelia esitetään veljesmaana, vaikka alueen väestö on monen kansan, uskonnon ja kielen mosaiikki, jossa ryhmät ovat eläneet satoja vuosia sovussa rinnakkain. Irakin kolmemiljoonainen turkmeenivähemmistö on maan kolmanneksi suurin etninen ryhmä, mutta he ovat enemmistönä vain harvoissa pienemmissä kaupungeissa kuten Tal-Afar. Turkmeenit ovat myös uskonnollisesti ja kielellisesti epäyhtenäinen ryhmä. Noin puolet heistä on Osmanien valtakunnan Anatoliasta vuosisatoja sitten lähteneiden sunnien jälkeläisiä, joiden kieli on vuosisatojen kuluessa erkaantunut omaksi kielekseen. Puolet turkmeeneista on idästä tulleita qizilbash-shiioja, jotka eivät kannata poliittisesti sunniturkmeeneja vaan tekevät yhteistyötä shiia-arabien kanssa.

Teksti: Kristiina Koivunen
Kirjoittaja on Lähi-itään perehtynyt tietokirjailija.

Lähteet:

www.al-monitor.com

Elizabeth Tsurkov: Who Are Turkey’s Proxy Fighters in Syria? The New York Review of Books, 27.11.2019