Maailman tulevaisuus vetää ajoittain synkäksi, mutta reposaarelainen ihanien ihmisten yhteisö pitää aktivisti Tapio Solalan onnellisena miehenä.

Muiden ihmisten shortsikausi on loppunut jo viikkoja aiemmin. Viimeisellä bussipysäkillä on vastassa hymyilevä pitkäpartainen mies shortseissa. Tuulee kylmästi. Ollaan Reposaaressa eli Räpsöössä, kuten paikalliset sitä kutsuvat.

Jutustelemme kävellessämme niitä näitä. Tapio Solalan kanssa nekin saattavat olla aika vakavia. Tällä kertaa Tapsaa innostaa Greta Thunberg matkallaan Yhdysvalloissa ja hänen suorasanaisuutensa. Tapsa kuulostaa suorastaan fanilta kuvaillessaan lämmöllä, miten Greta hallitsee erilaiset julkisuuden tilanteet, myös suorat haastattelut. Niitä, jotka väittävät jonkun laittavan sanoja Gretan suuhun, hän kehottaa kuuntelemaan näitä haastatteluja.

Sen kyllä ymmärtää, että Greta on tehnyt vaikutuksen. Tapsasta saa nopeasti sellaisen käsityksen, että hän ei juuri arvosta ”kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy” -tyyppistä argumentointia, vaan nimenomaan sellaista, jossa sanotaan ikäväkin totuus kiertelemättä.

NUORUUDEN VIMMAA

 Voisi kuvitella, että Tapsaa ovat aina vaivanneet maailman murheet ja tietty synkkämielisyys. Hän sanookin, että jos hänessä on yhtään optimismia jäljellä maailmantilanteen suhteen, se kohdistuu juuri Gretan ja hänen sukupolvensa synnyttämään liikkeeseen. Tuntuu oudolta, että nuorten toimijuutta ja asiantuntemusta saatetaan vähätellä. Tulihan Tapsasta itsestäänkin poliittisesti aktiivinen jo koululaisena. Silloin oli motivaatiota ja energiaa perehtyä asioihin.

Tapsa on syntyisin perheestä, josta ei erityisemmin saanut eväitä maailmanparannukseen. Yhteiskunnallisen herätyksen hän muistelee kokeneensa työläisperheisiin kuuluneiden kaveriensa vaikutuksesta. Koulussa toimi tuohon aikaan muun muassa Teiniliitto. Kun Teiniliitto alkoi julkaista lehteä, pyydettiin Tapsaa kirjoittamaan siihen juttu ja tekemään kansikuva. Sydänverellä hän kuvitti surullisia tapahtumia Vietnamin sodasta ja ihmetteli jälkeenpäin, kun jotkut muut oppilaat piirtelivät innostuneina pommikoneita ja vaikuttivat viis veisaavan sodan kauheista puolista. Meni noin vuosi, ja moni muukin oppilas koki poliittisen herätyksen.

”Se aika oli tosi poliittista. Käytiin julistamassa asioita ja jaettiin Toveri- ja Tiedonantaja-lehtiä. Muistan kuvaamataidon tunnilla tehneeni grafiikkatyön Che Guevarasta.”

Tapsa uskoo edelleen, että ruohonjuuritasolla on paljon vaikutusvaltaa. Suomessakin suuria poliittisia muutoksia on aina edeltänyt kansan aktivoituminen, kuten suurlakko aikoinaan. Kansan paineen puuttuessa viime vuosina on hyvinvointivaltion perusta, joka aikaisemmin saavutettiin, alkanut rapistua.

”Valta on niillä, jotka sen ottavat. Ilahduttaa esimerkiksi etenkin Englannissa aktiivinen Extinction rebellion -liike (Suomessa nimellä Elokapina, toim. huom.), joka perustuu rauhanomaiseen suoraan toimintaan.”

SAMOILIJAN ISÄ

 Tapsan merikarhumainen olemus sopii Reposaaren miljööseen täydellisesti. Saaren tiet ovat suorat ja leveät, ja niitä reunustavat kauniit vanhat puutalot. Ei sellaiset liian hienostelevat, joita näkee Porvoossa ja vanhalla Raumalla, vaan aika tavalliset. Jostain syystä täällä on tapana kävellä keskellä tietä. Autoja ei joudu juuri väistelemään.

Vuonna 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja sen seuraukset räjäyttivät Tapsan tajunnan. Siihen asti hän oli uskonut, että koska hiilivoima on niin paljon saastuttavampaa kuin ydinvoima, olisi ydinvoimaa ehkä siedettävä sen toimiessa normaalisti. Tapsa rupesi ajattelemaan, että asioita ei voi ajatella pienimmän pahan kautta, vaan täytyy ajatella kokonaisuutta.

”Sen kevään jälkeen minun ajatukseni muuttui täysin. Me emme voi elää sellaisessa maailmassa, jossa etsitään aina pienintä pahaa. Kaikesta pitää tehdä hyvää.”

Vaikka Tapsa oli jo kauan ymmärtänyt ympäristökysymysten tärkeyden, tuli hänestä varsinainen luontoihminen vasta esikoisensa Sinin vaikutuksesta. Sini oli kova metsissä samoilija jo kymmenvuotiaana. Kun isä tuli kotiin töistä tai veneeltä, kysyi tytär heti että mitä näit. Hänelle oli juurta jaksaen selitettävä kaikki matkalle sattuneet kasvit ja eläimet.

”Oli pakko alkaa opetella lajeja vähän tarkemmin. Kerrankin vastasin, että enpä nähnyt paljon mitään, että västäräkin vaan, ja Sini siihen ihmeissään kommentoi, että etkö muka nähnyt niitä horsmakiitäjän toukkia?”

OPPIMISEN YLISTYS

Tapsa asuu pienessä vihreässä itse kunnostamassaan talossa, jonka pihalla makaa jalkapuoli puuveistos paareilla. Reposfääri-festivaaleille on kuulemma pitänyt tehdä taidetta. Myöhemmin nähdään Tapsan toinen käsityötaidon näyte eli festivaaleille rakennettu salmiakin muotoinen purjeellinen Seppo-esiintymislava, joka on nimetty hiljattain kuolleen ystävän mukaan.

Tapsa on aina harrastanut piirtämistä ja käsitöitä, mutta niiden lisäksi hän on selvästikin janonnut hengen ravintoa ja suoraa toimintaa.

”Olin aina jotenkin mukana Rauhanpuolustajissa ja myöhemmin Työpaikkojen rauhantoimikunnassa, mutta niinä vuosina kun sain lapsia, oli aktivismi vähän tauolla.” Tapsalle syntyikin 80-luvulla neljä lasta eli kiirettä lienee riittänyt.

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa Tapsa sai uutta virtaa aktivismiinsa perustettuaan ammattiosastoonsa opintopiirin.

”Minut valittiin ammattiosastoni rauhanvastaavaksi. Ei taida enää olla sellaisia titteleitä.”

Opintopiiriin osallistui pieni mutta innokas porukka. Suurin osa oli Tapsan työkavereita, mutta oli myös joitain ulkopuolisia. Piirissä kävi puhujina esimerkiksi Thomas Wallgren, Ulla Klötzer, Marko Ulvila ja vanha porilainen Jouko Jokisalo. Tapsa sanoo oppineensa valtavasti ja saaneensa paljon uusia ideoita opintopiiristä.

Myös kirjoittaminen on Tapsalle tärkeää. Hän kirjoitteli aktiivisesti juttuja ammattiosaston lehteen. Tapsa arvelee pääluottamusmiehen olleen asiasta kauhuissaan, mutta lehden kannen kuvittajana hänen oli helppo saada palstatilaa.

Nykyään Tapsan kirjoittelu näkyy aktiivisina kannanottoina sosiaalisessa mediassa. Vaikka hän tuntuu vastustavan monia nykyajan hömpötyksiä, saattaa olla, että ajoittaista helpotusta maailmantuskaan tuo avautuminen Facebookissa.

MAAN YSTÄVÄKSI

Keväällä 1996 Tapsan silmään tarttui pieni uutinen Maan ystävien perustamisesta. Hän koki heti idean omakseen. Vaikutti siltä, että nyt oli perusteilla järjestö, jonka näkökulmat olivat riittävän laajoja Tapsan makuun: mukana olivat sekä ympäristökysymykset että inhimillinen elämä.

”Osallistuin ensimmäiseen Väentapaamiseen heti seuraavana syksynä ja saman tien perustettiin oma osasto Poriin. Ehkäpä toimintaryhmä olisi riittänyt, mutta vielä silloin ajattelin, että on tärkeää olla toimintasäännöt ja muut.”

Maan ystävistä oli tarkoitus tulla kattojärjestö useille muille toimijoille, mutta se ei lopulta toteutunut.

”Mukana oli eläinoikeusaktivisteja, kehitysmaakauppoja ja ihmisoikeusaktivisteja. Alkuaikojen toiminta leimautui joidenkin mukana olleiden radikaalien eläinoikeusaktivistien vuoksi. Se varmaankin karsi muuta porukkaa.”

Porin-osastosta muodostui kuitenkin todella aktiivinen. Tapsa muistelee, että ensimmäisessä tilaisuudessa oli puhujana hondurasilainen nainen, joka kertoi huolestuttavia asioita monikansallisesta banaaniyhtiöstä. Myös Ken Saro-Wiwan puolesta kampanjoitiin.

”Kun Porin Maan ystävät oli ollut toiminnassa joitakin vuosia, järjestimme kaupunginkirjastossa näyttelyn. Materiaalia oli ihan tolkuttomasti. Oli ollut useita juttuja Satakunnan kansassakin. Pikkuhiljaa toiminta sitten hiipui.”

KADONNEET MARSSIJAT

Porin kokoisessa kaupungissa oli parhaimmillaan 80-luvulla 6 000 ihmistä rauhanmarssilla. Ihmisiä huolettivat tuolloin euro-ohjukset, joita USA oli sijoittamassa laajalle Länsi-Euroopasta Moskovaan ulottuvalle alueelle. Nykyään marssijoita ei ole kuin murto-osa siitä, vaikka asevarustelu ei ole missään mielessä vähentynyt.

”80–90-luvulla alkoi individualismin kausi. Ihmiset alkoivat keskittyä itseensä ja tavaran haalimiseen. Nyt kun on sitten herätty siihen, että asiat on menossa pieleen, ei uskota enää, että mitään voisi tehdä, koska ei ole kokemusta kansalaisvaikuttamisesta.”

Tapsa on huolissaan siitä, miten koko yhteiskunta tuntuu rakentuvan yhden ajatusmallin ympärille. Etenkin taloustieteissä on vallalla yksi ja ainoa totuus. Tarvitaan ehkä joku iso romahdus, ennen kuin jotain muutosta voi tapahtua. Se tuntuu aika pelottavalta ajatukselta.

”Mitä se romahdus voisi tarkoittaa? Millaiset voimat sitten tulevat valtaan?”

Tapsan mielestä olisi kiire saada aikaan suuri liike vastavoimaksi nykyiselle meiningille. Olisi vielä mahdollisuus estää esimerkiksi erilaisten äärioikeistolaisten ryhmien valtaanpääsy.

RAUHANTYÖTÄ JA YMPÄRISTÖAKTIVISMIA

Tapsa tarkkailee Räpsöön luontoa ja säätiloja ja havainnoi muutosta. Liian nopeaa muutosta. Meri ja jäätilanne ei ole entisensä. Veneilykausi pitenee pitenemistään.

Vaikka ekokriisi on monella tavalla vallannut Tapsan mielen ja hän peräänkuuluttaa laajoja näkökulmia, pitää hän silti edelleen todella tärkeänä vaikuttamista yksittäisiin epäkohtiin.

”On tapeltava hävittäjähankintoja vastaan ja otettava kantaa yksittäisiin kriiseihin kuten Ukrainaan ja Länsi-Saharaan, Natoa unohtamatta. Jatkuvasti on pidettävä kuitenkin mielessä, että meillä on yksi maailma, jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa.”

Tapsasta on hienoa, että aktivismi on nykyään vapaampaa ja verkostomaista toimintaa, mutta olisi hyvä myös ymmärtää, että järjestöiltä voi saada toimintaansa valtavasti tukea.

”Esimerkiksi Rauhanpuolustajat on aina tukenut vaikka minkä porukoitten ja tyyppien omaehtoista toimintaa ihailtavasti.”

KOHTUUS JA IHMISTENVÄLISYYS

Yksin elävä mies ei tunne itseään yksinäiseksi, koska elämässä on paljon rakkaita ystäviä ja mielekästä tekemistä. Erityisen tärkeä on reposaarelaisten yhteisö pubivisajoukkueineen.

Tapsan unelmien tulevaisuudessa ihmiset elävät toisiaan varten, eivätkä enää kilpaile keskenään. On osattu viimein luopua jatkuvasta onnellisuuden tavoittelusta ja huomattu, että onnen lähde on tyytyminen siihen mitä on. Kohtuullisuus tuo onnea.

”Onkohan minussa joku vika, kun en ole ikinä osannut rahaa arvostaa? Mitä vähemmän raha pyörii, sitä parempi on maailma.”

Tapsa pohtii myös sellaisen talouden mahdollisuutta, joka toimii rahamarkkinoiden ulkopuolella. Se perustuisi ihmisten keskinäiseen avunantoon puolin ja toisin. Rahan määräävä valta pitäisi tosiaankin murtaa.

”Tämä jatkuva kasvun pyrkimys ei toimi. On kamalaa, miten kaikki ihmisten normaalit tekemiset ja harrastukset  on saatettu rahatalouden piiriin. Elämykset ovat bisnestä.”

Tapsa tunnustaa miettivänsä usein itsekseen maailman synkkiä faktoja, mutta sanoo silti elävänsä ihan onnellista elämää. Sen takeita ovat ainakin meri, Räpsöö ja ystävät.

Seinäkello tikittää rauhoittavasti vihreän talon tuvassa. On aika siirtyä kioskille nauttimaan pari keskikaljaa tylyn porilaishuumorin sävyttämässä ilmapiirissä. Illalla paikallisessa pubissa Merry Monkissa soi blues.

Teksti Hanna Niittymäki
Kuvat Einari Vuorinen