Kymmenelle Ukrainan alueelle on julistettu sotatila. Presidentti Porošenko onnistui vihdoin organisoimaan eräänlaisen ”Kuuban kriisin” lähettämällä sotilasveneitä hinauksessa Mustaltamereltä Asovanmerelle. Venäjä puolestaan nieli syötin tulittamalla ja pidättämällä alukset miehistöineen. Voidaan kiistellä loputtomiin, mikä on syytä ja mikä seurausta. Voidaan haukkua Venäjää, joka kaappasi vuonna 2014 Krimin. Voidaan kirota Viktoria Nulandin Maidanilla jakamia pikkuleipiä, joita mielenosoittajat söivät hyvällä halulla. Uhkana kuitenkin on, että totuus jää selvittämättä, ja seuraukset voivat olla todella vakavat. Maailma on näköjään unohtanut, mitä on sota keskellä Eurooppaa.
Neljääntoista rajamaakuntaan julistettu sotatila luo juridisen perustan valtionhallinnon erityisvaltuuksille. Presidentin toimivaltuuksia ei voida rajoittaa, vaaleja ei voida järjestää, yksityisten ja yritysten omaisuutta voidaan käyttää puolustustarkoituksiin, on ulkonaliikkumiskieltoja, kansalaisten ja kulkuneuvojen liikkumisvapautta rajoitetaan, papereita, henkilökohtaista omaisuutta ja asuntoja tarkastetaan, mielenosoituksia ja muita joukkotapahtumia kielletään ja tiedotusvälineitä ohjaillaan.
Vaikka Porošenko on sanonut, että ”vaalien peruuttamisesta hyötyy vain yksi henkilö, herra Putin”, Ukrainan keskusvaalilautakunta on päättänyt peruuttaa vaalilautakuntien nimeämisen paikallisvaaleja varten niillä alueilla, joihin on julistettu sotatila. Samoilla alueilla Porošenkon kannatus vaaleissa 2014 jäi alle 50 prosentin.
Jokseenkin heti Porošenko kielsi maahantulon 16–60-vuotiailta Venäjän kansalaisilta, niin että esimerkiksi (Aquariumin) Boris Grebenštšikov joutui perumaan kiertueensa Ukrainassa.
Haluammeko siis uutta sotaa? Kunnollista, ei tällaista pientä, joka on arkipäivää Itä-Ukrainassa. Aiotaanko tämä hauras rauha uhrata, jotta Porošenko voittaa presidentinvaalit?
Glavkom.ua-nettilehden toimittaja pyysi Asovanmeren rannikon tärkeimmän kaupungin Mariupolin johtajalta kommenttia Ukrainan YK-edustajan väitteeseen, että Venäjä saattaa vallata Mariupolin ja Berdjanskin kaupungit. Kaupunginjohtaja Boitšenko vastasi: ”Te ja minä olemme osa kaupungin ilmapiiriä. Ukrainan kansa katsoo nykyisin televisiota. Sosiologit sanovat, että 65 prosenttia väestöstä – onneksi tai valitettavasti – luottaa televisioon. Luulen, että jos esitämme näin jyrkkiä väitteitä, meidän tulee ymmärtää, että sanoillamme vaikutamme ihmisten mielialaan. Mieliala on nyt taas tällainen: kaikki muistavat vuoden 2014, Vostotšnyin (itäisen) kaupunginosan tulittamisen, Sartanin kylän toistuvat tulitukset. On ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät ensi vuotta. Niinpä sotatilannetta pohtiessaan ihmiset pelkäävät konfliktin kiihtymistä, paluuta neljän vuoden takaiseen… Mariupol elää nyt rauhassa ja kehittyy. Minulla ei ole armeijalta saatua informaatiota, että nyt olisi pelkoa hyökkäyksestä… Mariupolissa ei toistaiseksi ole sotatilan julistamisen jälkeen muuttunut mikään. Kaikki on kuten ennenkin.”
Toivotaan, ettei Mariupolin kaupunginjohtajan mielipide jää ainoaksi järjen ääneksi.
Mariupol on taas myös kansainvälisten journalistien mielenkiinnon kohteena. CNN lähetti sinne Nick Paton Walshin, joka välitti naisten näkemyksen, että tarvitaan ”toisenlainen, hyvä presidentti”, etteivät he tajua ”mitä järkeä tässä sodassa on”. Toimittaja hämmästyi. Samoin Ylen toimittaja: hänen haastattelemistaan henkilöistä vain yksi piti sotatilan julistamista aiheellisena.
Myös Mariupolin kaupungin infosivusto kyseli kaupunkilaisilta, tarvitaanko Asovanmerelle Naton aluksia. Suurin osa ihmisistä vastasi, ettei halua Naton, Venäjän eikä ylipäänsä mitään sota-aluksia.
Joulukuun 3. päivänä Mariupolin infosivusto julkaisi tiedon 70-vuotiaan Anatoli Rybalkon pidätyksestä. Pappa oli liimannut näkyviin lentolehtisiä, joissa Janukovitšin näköinen mies kysyi: ”Joko maksoit uudet asumislaskut?” Pappa päästettiin vapaaksi hänen kaduttuaan kameran edessä: ”Ymmärrän, että tekoni osaltaan horjuttivat tilannetta Ukrainassa.” Mutta entä uudet maksut, miten 70-vuotias pappa niistä selviää? Lämmityksen ja kuuman veden hinta nousi äskettäin 16 prosenttia, kun vähimmäiseläke nousi joulukuussa vain 62 hryvniaa ja on nyt 1497 hr/kk (noin 45 €).
Olen käynyt Mariupolissa useamman kerran ja kuullut vuosina 2015, 2016 ja 2017 samaa: ”Emme ymmärrä tämän sodan tarkoitusta. Se ei ole meidän sotamme.” Mariupolin asukkaat kertoivat uimarantojen ja vesialueiden miinoittamisesta ilman karttamerkintöjä tai sääolojen huomioimista, niin että aallot ovat siirrelleet miinoja ja jäät pusertaneet talvella pintaan hiekkaan kaivettuja.
Myös Ukrainan mediat ovat toistuvasti kirjoittaneet Asovanmeren valvomattomasta miinoittamisesta. Toukokuussa 2018 Hromadske-kanava julkaisi kalastaja Fjodorin kertomuksen naapuristaan Sašasta: ”Saša melkein kuoli. Verkko oli tarttunut miinaan, vajonnut alas ja mennyt sekaisin. Hän alkoi kiskoa ja se räjähti heti. Saša oli 20–30 metrin päässä. No se loikkasi rantaan, poltti viitisen tupakkaa ketjussa ja lähti kotiin.” Mariupolin nettiuutisissa on koko sodan ajan ilmestynyt uutisia merimiinoista, joita löytyy läheltä uimarantoja tai joita aallot kuljettavat rantaan.
Asukkaiden asenteen näkevät myös ne poliittiset kommentaattorit ja journalistit, jotka hyväksyvät konfliktin eskaloitumisen kaikki vaiheet. Rein Oidekivi, Viron puolustus- ja turvallisuuskeskuksen asiantuntija, selittää ilmiön sillä, että ”Mariupolin asukkaat ovat Ukrainan väestön epäluotettavaa osaa”.
Kysyin tuttavilta, onko elämä muuttunut Berdjanskissa ja Mariupolissa. Berdjanskilainen nainen vastasi, että hänen merimiespoikansa ”ei ole toistaiseksi huolissaan. Elämä kaupungissa ei ole muuttunut.” Mariupolista vastattiin: ”Elämä on jatkunut samanlaisena 2014 alkaen. Posti kulkee. Ei esiinny paniikkia.”
Kaikki riippuu asenteesta: jotkut kieltäytyvät vihaamasta. Jotkut komentavat koululaisia rannalle kaivamaan taisteluhautoja. Ukrainan armeijan sotilaspappi Mohnenko vei ottolapsensa ja kuntoutuskeskuksessa olevia lapsia rakentamaan varustuksia rannalle. Ukrainan puolustusministeriö on sotatilan perusteella komentanut reserviläiset suuriin sotaharjoituksiin 3.12.2019 alkaen.
Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
