Tammikuisilla Ay-väen rauhanpäivillä Helsingissä BIOSin tutkija Ville Lähde avasi ympäristöturvallisuuden käsitettä. Aleksanteri-instituutin väitöskirjatutkija Emma Hakala taustoitti ilmastopakolaisuuden syntyä.
Ville Lähde kertoi, että termi ympäristöturvallisuus lanseerattiin 80-luvun loppupuolella. Kylmän sodan jälkeen aihe nousi enemmän kansainvälisen politiikan asialistalle ja alkoi silloin kytkeytyä nimenomaan ilmastonmuutokseen.
Ympäristöturvallisuudesta puhuminen on herättänyt sekä innostusta että huolta. Armeijan yksi tehtävä on vakauden ja ennustettavuuden turvaaminen, mutta se herättää kysymyksen, kenen vakautta ja turvallisuutta ylläpidetään, millä keinoilla ja kenen ehdoilla.
USA:ssa perustettiin 2000-luvun alussa eläköityneiden kenraalien paneeli CNA Military Advisory Board (MAB) pohtimaan ilmastonäkökulmaa turvallisuuskeskustelussa. Sen ensimmäinen raportti vuonna 2007 korosti, että paras tapa edistää ympäristöturvallisuutta on auttaa kehittyviä maita sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja edistää ilmastonmuutosta torjuvaa politiikkaa. MAB totesi, että sosiaalisen yhtenäisyyden, demokratian ja tasa-arvon tukeminen on lopulta parhaita keinoja turvata yhteiskuntia radikaaleissa ja muuttuvissa oloissa.
MAB:n raportti nähtiin eläkkeellä olevien kenraalien täysin hämmentävänä ulostulona. Seuraavassa raportissa vuonna 2014 painopiste olikin vaihtunut. Siinä puhuttiin konfliktien lisääntymisestä ja niiden hallinnasta. Ydinsanoma oli, että USA:n armeijan oma toimintakyky pitää turvata.
YK on lanseerannut termin human security, jolla on laajempi ekologinen ja inhimillinen tulokulma. Sen pohjana on se, voiko ihminen elää terveellistä, toimeliasta ja hyvää elämää. Toinen tärkeä termi on ruokaturva. Nälkä ei tarkoita vain sitä että puuttuu ruokaa, vaan myös sitä, onko ihmisillä pääsy ruoan äärelle: onko rahaa ostaa ruokaa, onko yhteiskunnalla toimiva infrastruktuuri ruoan myynnille. Se, onko ihmisillä ruokaa ja vakaa, ennustettava elämä, heijastuu suoraan esimerkiksi naisten oikeuksiin, väestönkasvun hillintään jne.
Emma Hakala totesi, että ilmastonmuutos heijastuu turvallisuuden lisäksi kansainvälisiin suhteisiin, energian- ja ruoantuotantoon, elinolosuhteisiin ja muuttoliikkeisiin. Hän pohti, ketä ilmaston aiheuttamat muuttoliikkeet uhkaavat ja mitä niille tulisi tehdä.
Pakolaisten muuttoliike kohdistuu pääasiassa lähtömaiden lähialueille ja vain epäsuorasti kauemmas (eli ”länteen”). Jos lämpötila nousee 1,5 °C-astetta, ainakin vedenpinnan nousun vuoksi miljoonia ihmisiä joutuu pakolaisiksi. 2 °C-asteen nousu lisää aavikoitumista ja myrskyjen määrää niin paljon, että sopeutuminen on vaikeaa ja kymmeniä miljoonia lähtee pakolaisiksi. 3 °C-asteen nousulla on katastrofaaliset seuraukset ruoantuotantoon ja yhteiskuntiin. Asuinkelvottomien alueiden määrä kasvaa. Pakolaisia voi tulla jopa satoja miljoonia.
Ilmastonmuutos voi olla taustalla vaikuttamassa konfliktien syntyyn resurssien vähenemisen ja paikallisten muuttoliikkeiden muodossa, erityisesti, jos nämä yhdistyvät muihin riskitekijöihin kuten poliittiseen epävakauteen ja köyhyyteen.
Ilmastopakolaisuus ei kuulu käsitteenä kansainvälisen pakolaissopimuksen määrittelyyn. Ongelma on ilmastosyiden rajaamisen vaikeus. Ilmastopakolaisuudelle on ehkä tarpeen kehittää kansainvälistä mekanismi suojelun turvaamiseksi ja muuttoliikkeisiin on syytä varautua – mutta miten? Parantamalla edellytyksiä sopeutumiseen paikan päällä? Vai sulkemalla rajoja?
Hakala totesi, että paras keino on tietenkin torjua ilmastonmuutosta.
Teksti Anu Harju
