Hiljattain ilmestyneessä Vakaus vaakalaudalla -teoksessa 19 asiantuntijaa analysoi Nato-jäsenyyden haittoja Suomelle. Artikkelien kirjoittajina ovat mm. Matti Klinge, Esko Seppänen, Heikki Talvitie, Erkki Tuomioja, Pekka Visuri, Pentti Sainio, Keijo Korhonen ja Markku Kivinen.
Sujuvan teoksen toimittanut Timo Hakkarainen on saanut haastattelut myös puolustusvoimien entiseltä komentajalta Gustav Hägglundilta ja kenraaliluutnantti evp. Markku Nikkilältä.
NATON YDINASEET SUOMEEN?
Olisiko Suomen pakko ottaa alueelleen ydinaseita, jos Suomi liittyisi Naton jäseneksi? Kenraali evp. Gustav Hägglund ei usko, että Suomi voisi kieltää ydinaseiden tuomisen ja saada samanlaisen poikkeuksen kuin vanhat Nato-maat Norja ja Tanska, joiden alueille ei rauhan aikana sijoiteta ydinaseita: ”En usko, että uusi jäsen voi esittää sellaista vaatimusta, koska ne, jotka jäsenyyden ratkaisevat, ovat neuvotteluissa niskan päällä. Miksi ne suostuisivat tällaiseen poikkeukseen, mitä ei millään muullakaan uudella jäsenmaalla ole?”
Hägglundin arvio johtaa tärkeiden ongelmien ruotimiseen: Jos Nato toisi Suomeen ydinaseita, niin saattaisivatko osapuolet sodassa käyttää taktisia ydinaseitaan herkästi juuri Suomessa, jonka raja-alue olisi Naton etulinjaa ja Brysselistä nähtynä aika harvaan asuttua erämaata.
VENÄJÄ EI OLE UHKA
Kylmän sodan lopulla Neuvostoliitolla oli jättiläismäinen neljän miljoonan sotilaan armeija, mutta Venäjän maa-armeijan koko on enää noin 300 000 sotilasta, eikä siitä ole vakavaa uhkaa EU-maiden jatkuvasti aseissa olevalle kahdelle miljoonalle sotilaalle. ”Moskovassa tuskin kenenkään mieleen tulee lähteä hyökkäämään EU:ta vastaan. Kaikki asiaan perehtyneet tietävät sen, mutta monilla on myös omia syitään maalata uhkakuvia”, eversti evp. Pekka Visuri kirjoittaa.
Myös Hägglund toteaa kuinka ”Venäjän ylivoiman maalailu on minusta ihan huuhaata”.
EI UFOJA EIKÄ VIHREITÄ MIEHIÄ
Voisivatko sen sijaan Venäjän niin sanotut vihreät miehet (eli tunnuksettomat sotilaat) toimia myös Suomessa?
Pekka Visurin mielestä eivät, koska Suomi ei ole vastaavassa sekasortoisessa tyhjiössä kuin Krimin niemimaa oli vuonna 2014. Visuri nostaa tuekseen myös kenraaliluutnantti evp. Arto Rädyn vahvan mielipiteen HS:n haastattelussa: ”Suomi ei ole Ukraina. Meillä on järjestäytynyt yhteiskunta. Jos tunnuksettomat vihreisiin pukeutuneet sotilaat yrittäisivät rajan yli, vastassa olisivat rajavartiolaitos, poliisi, tulli ja puolustusvoimat. Ei sellaista yllätystä voi Suomessa tapahtua. Jos jostain ihmeen syystä tapahtuisi, meillä on työkaluja hoitaa se. Tästä ei kannata edes keskustella.” (HS, 3.1.2016.)
NATON PETOS JA AGGRESSIIVINEN LAAJENTUMINEN
Kylmän sodan lopulla Neuvostoliitto suostui vetämään joukkonsa rauhanomaisesti pois Itä-Euroopasta, kun Yhdysvaltojen silloinen presidentti George H. W. Bush vastavuoroisesti lupasi, ettei Nato laajene entisen Varsovan liiton alueille.
Lupaus petettiin pian, minkä asiantuntija George F. Kennan varoitti olleen traaginen virhe: ”Tietysti Venäjän puolelta seuraa paha reaktio ja silloin meikäläiset sanovat, että Venäjä on aina ollut tuollainen, mutta se on yksinkertaisesti väärin.”
Suomen Nato-selvitystä laatineen työryhmän jäsen Mats Bergquist varoittaa, että mikäli pinta-aloiltaan suurikokoiset Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon, niin se aiheuttaisi yhden suurimmista geopoliittisista muutoksista Länsi-Euroopassa: ”Itämerestä tulisi Naton sisämeri. Puolet Nato-maiden ja Venäjän välisestä rajasta kulkisi pitkin Suomen itärajaa ja Itämerta.”
HAITTOJEN VÄHENTÄMISESTÄ
Suomi allekirjoitti vuonna 2014 Naton isäntämaasopimuksen, jonka perusteella Naton joukkoja voidaan sijoittaa Suomeen ”rauhan, kriisien, poikkeusolojen ja konfliktien aikana Naton sotilaallisen toiminnan tukemiseksi”.
Esko Seppänen tähdentää, kuinka Ruotsin isäntämaasopimukseen tehtiin selkeä kirjaus, että vieraita joukkoja voi saapua vain Ruotsin kutsumana. Suomen sopimus sen sijaan on tulkinnanvarainen: ”Suomella ei ole tarkasti ottaen muodollista määräysvaltaa eikä veto-oikeutta tulijoiden tulemisen estoon niin kuin on Ruotsilla.”
Kun isäntämaasopimus on luonteeltaan poliittinen, tulisi Esko Seppäsen mielestä Suomen aktiivisesti pyrkiä saavuttamaan Venäjän luottamus siihen, ettei sopimusta käytetä Venäjää vastaan.
Esko Seppänen korostaa, kuinka oppositiopuolueet onnistuivatkin ajamaan joulukuussa 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon lausuman, jossa Suomi ei salli ”alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”.
Myös Pekka Visuri on esittänyt, kuinka isäntämaasopimuksen takia tulisi ponnekkaasti vakuuttaa, että ”Suomi ei anna aluettaan käytettäväksi minkäänlaisiin sotatoimiin toista osapuolta vastaan. Aikanaan Paasikiven, Kekkosen ja Koivistonkin aikana annettiin tällaisia julistuksia.”
NATON YHTEISEN PUOLUSTUKSEN ARTIKLA 5
Natoon liittymisen pääperusteena usein esitetään sen yhteistä puolustusta. Kuitenkaan Nato-mailla ei ole sitovaa velvoitetta auttaa sotilaallisesti. Yhteisen puolustuksen artikla viidessä jäsenmaa nimittäin lupautuu vain ”sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi”. Eli se voi tarkoittaa sotilaiden sijaan vaikkapa punajuurilaatikoiden lähettämistä.
Jaakko Laakso kirjoittaa, että Naton yhteiseen puolustukseen ei saatu sitovaa kirjausta, koska Yhdysvallat halusi pitää itsellään oikeuden päättää, miten artiklaa tulkitaan ja käytetään. Laakson mukaan monet asiantuntijat katsovat, ettei yhteisen puolustuksen artikla loppujen lopuksi takaa mitään vaan sitoo jäsenmaat Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisiin linjauksiin. Esimerkiksi Norjaa kiristettiin, että mikäli maa ei osallistu Irakin sotaan, niin artikla viiden toteutus sen kohdalla kyseenalaistuu. Norja antoikin painostuksen alla periksi ja osallistui Irakin sotaan hieman myöhemmässä vaiheessa.
Artikla viiden käytöstä tulisi Natossa päättää yhdessä. Silti sen ainoan kerran, kun sitä on käytetty 11.9.2001 iskujen jälkeen, määräsi Yhdysvallat käytännössä yksinvaltaisesti sen toteuttamisesta.
On hyvä muistaa, ettei artikla viiden uhka ole aina estänyt sotilaallisia hyökkäyksiä. Se ei estänyt Argentiinaa hyökkäämästä Britannialle kuuluville Falklandin saarille vuonna 1982 eikä Intiaa valtaamasta Nato-maa Portugalin alueita vuonna 1961.
Kun kansalaisista liki 60 prosenttia vastustaa Nato-jäsenyyttä, niin Vakaus vaakalaudalla -teoksella voi olettaa olevan suurta kysyntää. Etenkin kun siitä löytää niin asiantuntevia perusteluja, taustatietoja ja uusia paljastuksia, että teos lienee paras saatavilla oleva turvallisuuspoliittinen analyysi Suomen tilanteesta.
Miksi Suomen kannattaisi liittyä Natoon, kun rauhallisesta Venäjän-rajastamme tulisi Naton 1300 kilometriä pitkä etummaisin rajalinja, joka olisi Murmanskin tukikohdan, rautatien ja Pietarin läheisyyden vuoksi myös erittäin kriisialtis?
Teksti Mikael Kallavuo
Timo Hakkarainen (toim.): Vakaus vaakalaudalla. Into 2017.
