Kansainvälisen rauhanliikkeen sanotaan olevan kuollut, mutta Lapissa rauhanmielenosoitus yhdisti ihmisiä yli rajojen.

 On sunnuntai 21.5. kello 9.10, istun tilausbussissa, jonka määränpää on Rovaniemi.

Mikä minut sai matkaan? Vähemmän jalojen syiden, kuten joutilaisuuden, lisäksi minulla oli ja on edelleen tunne, että yksilönä on tärkeää käyttää demokraattisia oikeuksiaan, kuten mielenosoitusoikeutta, ilmaistakseen mielipiteensä. Toisekseen olen kauhistunut siitä, miten lyhytnäköistä turvallisuuspolitiikkaa Suomessa tällä hetkellä harjoitetaan.

Hannu Ketoharju harmittelee, että rauhantyössä on sukupolvikuilu. Hänen mukaansa nuoria on vaikeaa saada Naton vastaisiin mielenosoituksiin. Vilkaisu ympäri bussia vahvistaa asian, valtaosa rauhanaktiiveista on huomattavasti itseäni, 26-vuotiasta opiskelijaa, vanhempia.

Martti Vaskonen pitää bussikyytiläisille, pohjoissavolaisille ja pohjoiskarjalaisille rauhanaktivisteille, pienen puheen. Hän kertoo, kuinka koko idea Rauhanpuolustajien matkasta Lappiin sai alkunsa liikkeelle. Martti antoi matkalle alkusysäyksen soittamalla huhtikuussa Kerstin Tuomalalle, Lapin Rauhanpuolustajien aktiiville, ”varoituspuhelun”. Hän ilmoitti olevansa tulossa autolla kymmenmetrisen ”USArmy GO HOME!”-banderollin kanssa. ”Tästä juttu lähti paisumaan ja tuli bussikin varattua”, Martti veistelee.

Olen sopinut illaksi haastattelun ruotsalaisen Sisuradion juontajan kanssa. Soitan hänelle ja kerron, että olen tavattavissa.

Haastattelun päätyttyä olen kiukkuinen. Aluksi haastattelu oli mennyt hyvin jännityksestä huolimatta, mutta mitä pidemmälle se eteni, sen johdattelevampia kysymyksistä tuli. Aistin, että toimittaja ei ollut juurikaan kiinnostunut minun näkökulmastani, vaan hänellä oli sotaharjoituksia tukeva viesti, jonka hän halusi sovittaa suuhuni.

Myöhemmin illalla törmään hotellin aulassa ruotsalaisen Kvinnor för Fred -järjestön aktivistiin My Leffleriin. Hän on vaikuttunut, että ikäiseni nuori opiskelija on lähtenyt osoittamaan mieltä rauhan puolesta. Se antaa hänelle toivoa, vaikka hän huokaakin: ”Kansainvälinen rauhanliike on kuollut, vaikka tarvitsisimme sitä nyt kipeästi.” My myöntää, että kansainvälinen sotavarustelun kiihtyminen pelottaa häntä. Hänestä tällaisen kehityksen jatkuessa kolmas maailmansota Euroopassa on todennäköinen.

MIELENOSOITUS ACE17-HARJOITUSTA VASTAAN

On maanantai 22.5. kello 9.00. Olemme juuri saapuneet Rovaniemen lentokentälle, jossa joukkoomme liittyy Lapin rauhanpuolustajia. Sotilaspoliisit valvovat pääsyä harjoittelualueelle lentoaseman parkkipaikalla. Siviilipoliisi johdattaa meidät valikoimalleen mielenosoituspaikalle. Kajautamme äänekkäästi mielenosoitushuutomme: ”Nato mee kotia, emme tahdo sotia!”

Pidämme sotavarustelua ja ACE17-harjoituksia kritisoivia puheita ”avoimen mikin” periaatteella. Välillä laulamme ruotsiksi, englanniksi tai suomeksi. Paikalla on jonkin verran lehdistöä. Tunnistan Ylen toimittajan ja valokuvaajan sekä eilen tapaamani Sisuradion toimittajan. Laulumme taukoaa taivaalla jyrisevän sotilaskoneen melun ajaksi.

Jatkamme mielenosoitusta Rovaniemen keskustassa Lordin aukiolla kello yksitoista. Rohkenen itsekin pitämään lyhyen puheen kokeneempien puhujien, muun muassa Rovaniemen kaupunginvaltuutetun Vesa Puurosen, vanavedessä. Siinä muistuttelen yhteiskuntatieteen opiskelijan ominaisuudessa, että vaikka turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kohtalousko on valloillaan, todellisuus rakentuu sosiaalisesti. Painotan, että teoillamme ja sanoillamme on merkitystä. Sota ei syty itsestään – voimme rakentaa joko sotaa tai rauhaa.

Mielenosoituksen jälkeen järjestetty Arktinen rauhanhaaste -seminaari Lapin yliopistossa on tiedonjanoiselle opiskelijalle matkan kohokohta. Täyteen pakatussa luentosalissa kansainväliset vieraamme jakavat suomalaisille rauhanaktivisteille tietämystään Tuula Sykön erinomaisen tulkkauksen avulla. Professori Dave Webb kertoo avaruuden hyödyntämisestä sotavarustelussa, ruotsalaisen rauhaninstituutin opettaja Agneta Norberg avaa ACE17-harjoituksen merkitystä Stohltenbergin dokumentin valossa ja rauhanaktivisti My Leffler näyttää sydäntä riipaisevia kuvia herkästä luonnosta ja sodan aiheuttamista tuhoista.

Seminaarissa paljastuu yllättäviä asioita, kuten se, että naapurimme Ruotsi on maailman kolmanneksi suurin ihmisten – mukaan lukien omien kansalaistensa – salakuuntelija Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian jälkeen. Tai se, että EU ja USA ovat muodostamassa keskenään avaruusliittoa.

Kotimatka alkaa seminaarin päätyttyä. Kysyn vierustoveriltani Jaana Haveriselta tämän fiiliksiä reissusta. Hän vastaa: ”Hyvä ja voimaannuttava fiilis jäi, tämmöstä kannattaa tehdä jatkossakin. Yhdessä tekemisestä tulee hyvä tunne!” Olen Jaanan kanssa samaa mieltä. Suomi ja maailma tarvitsee rauhanpuolustajia enemmän kuin pitkään aikaan.

Teksti: Tuulia Reponen
Kuva: Martti Vaskonen