Leimakirves heiluu herkästi turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja asiakysymykset jäävät toissijaisiksi. Salaliittoteoreetikot näkevät Venäjän vaikuttaja-agentteja kaikkialla, ja nimettöminä esitetyt ”ilmiannot” leviävät netissä totuuksina.
”Useiden lähteiden mukaan seuraa karsastetaan, koska sen muutamien johtohenkilöiden käyttämiä puheenvuoroja on pidetty presidentti Vladimir Putinin politiikkaa myötäilevinä”. Näin kokoomuksen Verkkouutiset arvioi Suomen Geopoliittista Seuraa, joka perustettiin vuonna 2015 ”Suomea koskevan geopoliittisen tutkimuksen, keskustelun ja tietämyksen edistämiseksi”.
Seuran julkaisemat blogit ja artikkelit käsittelevät turvallisuuspoliittisia ongelmia. Lähtökohtana on sijaintimme blokkien rajalla, eikä teksteissä kaunistella osapuolia, joiden tavoitteita pohditaan. Kirjoituksia on muun muassa suurlähettiläs Heikki Talvitieltä, kokoomusvaikuttaja Jarmo Virmavirralta, dosentti Arto Nokkalalta ja puheenjohtajalta professori Pekka Visurilta, joka on kirjoittanut 14 teosta turvallisuuspoliittisista teemoista.
PUTININ MENETELMÄT KÄYTÖSSÄ SUOMESSAKIN
Ansiot diplomaattina tai tutkijana eivät auttaneet, kun nimetön bloggaaja (maailmajapaikat.blogspot.fi) leimasi seuran toimijat ”Venäjän vaikuttajaagenteiksi” ja väitettä lähtivät levittämään ns. turpoblogistit, jopa kokoomuksen Verkkouutiset. Edes bloggaajan avoin Venäjä-vastaisuus ei herättänyt epäilyä väitteen todenperäisyydestä. Liekö kiusaus ollut liian suuri.
On outoa kiistää mahdollisuus, että pitkään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa toimineilla ja sitä tutkineilla henkilöillä on omia perusteltuja näkemyksiä Suomen asemasta. Visurin ensimmäiset julkaisut ovat 1980-luvulta, joten jos yhtäläisyyksiä Putiniin löytyy, niin ehkä Putin toistelee hänen näkemyksiään. Seuran kirjoitusten (inho)realismi, pitäytyminen etsimästä maailmanpolitiikasta ”hyviksiä ja pahiksia”, lieneekin ärtymyksen todellinen syy.
Paavo Lipponen kutsui joskus Nato-vastustusta patologiseksi. Ukrainan kriisin tarkastelu historiallista taustaa vasten ja pohdinta sekä Venäjän että Naton/EU:n tavoitteista ja toimista alueella leimataan usein Venäjän tukemiseksi. Arvostettujen tutkijoiden ja diplomaattien nimittely vaikuttaja-agenteiksi on kuitenkin askel kohti argumentoidun keskustelun todellista estämistä.
Keino on valitettavan tuttu – myös Venäjällä leimataan politiikkaa kritisoivia järjestöjä ulkomaisiksi toimijoiksi (inostrannyj agent) ja vaikeutetaan niiden toimintaa. Yllätyin, kun länsimieliset turpobloggaajat nyt tarttuivat Putinin menetelmään. Toivottavasti tämä tapaus saa edes jotkut heistä panemaan jäitä hattuun.
SALALIITTOJA JA SYNTIPUKKIEN METSÄSTYSTÄ
Agenttielokuvien suosioko selittänee salaliittoteorioiden levinneisyyden nykyään. Valemedioissa jahdataan juutalaisten salaliittoja, jotkut löytävät kaikesta CIA:n sormenjäljet, kolmannet Putinin ja FSB:n.
CIA onkin sekaantunut lukuisiin vallanvaihdoksiin ja FSB häärinyt muun muassa Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Nähdäkseni salaliittoteoriat ovat silti umpikuja. Miten vastustat salaliittoja? Korkeintaan ryhtymällä turvallisuuspalvelun tiedottajaksi, mutta mistä tietää, että siellä on puhtoisemmat aikeet. Paljastuneet tiedot viittaavat päinvastaiseen.
Salaliittoteoriat synnyttävätkin voimattomuuden tunnetta ja vihaa. Ennen muuta niihin hukataan aikaa, joka tarvittaisiin kansallisten ja kansainvälisten ongelmien ja niiden syiden pohdintaan. Vaikkapa terrorismin tai oikeistopopulismin yhteiskunnallisten taustojen analysointiin.
Jos yhteiskunta on hauras, tuloerot suuret, työttömyys laajaa ja vääryyden kokemukset yleisiä, on maaperä otollinen sekä vallanhaluisten demagogien että ulkomaisten vaikuttajien tai terroristivärvärien toiminnalle. Tilannetta pahentaa, jos poliittinen keskustelu keskittyy valtion velkaan ja ”kilpailukykyyn” havaitsematta sosiaalista epävarmuutta ja köyhyyttä, tarttumatta niiden todellisiin syihin. Näin kenttä jätetään syntipukkeja osoittelevan oikeistopopulismin haltuun.
Venäläisen rahan ja tuen tarjoa minen selitykseksi niin Trumpin valintaan, brexitiin, äärioikeiston nousuun kuin Suomen rasistien mielenosoituksiin on minusta sekin syntipukkien etsimistä todellisten syiden pohdinnan sijasta. Putinin syyttäminen kaikesta ei edes horjuta hänen kannatustaan lännessä tai asemaansa Venäjällä, päinvastoin. Venäjän opposition ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien kannalta tulokset ovat katastrofaaliset. Samoin rivivenäläisten arjen, sillä Kreml käyttää viholliskuvia perustelemaan kiivasta varustautumista. Budjetista menee nyt kymmeniä prosentteja varusteluun ja aseteollisuuden velkoihin, ja kansa alistuu, vaikka varat leikataan eläkkeistä, koulutuksesta ja terveydenhoidosta.
KORJATAAN POLITIIKKA
Äärioikeiston kasvun syyt eivät siis ole salajuonissa vaan syvällä yhteiskunnassa ja harjoitetussa politiikassa. Niin ollen tilannetta voidaan myös korjata korjaamalla politiikka: aktiivisella kansalaistoiminnalla, kriittisellä ja taustoittavalla tiedonvälityksellä, edistämällä oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Rasistinen toiminta pitää tietenkin estää. Samoin tulee muistaa, että sotahysterian lietsominen verhoaa myös Suomessa hallituksen leikkauspolitiikkaa ja pohjustaa asemenojen kasvua.
Erilaisten näkemysten pääseminen esille parantaa keskustelua myös turvallisuuspolitiikassa, eikä sitä pitäisi leimaamisella estää.
Kirsti Era
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja.