Maapallomme kaipaa kipeästi välineitä eri kulttuurien välisen kommunikaation parantamiseen. Valjastakaamme sarjakuva palvelemaan tätä kunniallista päämäärää! Sarjakuva voi rikkoa kielellisiä rajoja tai päin vastoin vahvistaa katoavia kieliä. Tämän todistaa työllään nykyään Joensuussa päämajaansa pitävä sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen, jota Rauhan Puolesta -lehti haastatteli Moskovassa.

Sanna Hukkanen aloitti kuvataiteen opinnot Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa 2001. Opintoihin kuuluvan harjoittelun hän halusi kuitenkin suorittaa ulkomailla, mutta hänen omien sanojensa mukaan koulun tarjoamat paikat eivät olleet oikein mielenkiintoisia. Niin Sanna järjesti Kepan kautta itsensä harjoitteluun Tansaniaan, jonne hän saapui ensimmäisen kerran vuonna 2004 – tuolloin vielä autuaan tietämättömänä siitä, että tulisi viettämään siellä vuosia ja muuttamaan lopulta takaisin Suomeen yhdessä tansanialaisen miehensä kanssa.

Tansanian vuosinaan Sanna muun muassa teki lopputyönsä, järjesti taidekursseja sekä toteutti paikallisten eri alojen taiteilijoiden kanssa sarjakuvajulkaisun, joka julkaistiin sekä Tansaniassa että Suomessa. Tutustuttuaan alueen taiteilijoihin Sanna pani merkille, ettei heillä ollut kunnollista mahdollisuutta opiskella taidealaa kotimaassaan. Näin syntyi idea perustaa yhdessä heidän kanssaan taideyhdistys. Sanna piti myös monia työpajoja erilaisten syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien, kuten kuurojen ja albiinojen, kanssa. Monet albiinot on Tansaniassa luku- ja
kirjoitustaidottomia, ja heille sarjakuva oli uusi tapa ilmaista itseään ja ajatuksiaan sekä olla yhteydessä muihin. Samoin kuurot pystyvät sarjakuvan avulla kommunikoimaan kuulevien kanssa.

Sanna kertoo monien ajattelevan ensin, että jos ei ole aiemmin piirtänyt, niin ei osaa eikä voi piirtää nytkään. Ja sehän ei ole totta. Hän kehuu kovasti työpajoissaan käyttämäänsä Maailman Sarjakuvat ry:n kehittämää tekniikkaa, jonka avulla pystyy suhteellisen lyhyessä ajassa oppimaan yllättävän hyvin piirtämään sarjakuvia. “Ja näkemään, että minä pystyn sittenkin!” Sanna lisää.

Sarjakuva voi rikkoa kielellisiä rajoja tai vahvistaa katoavia kieliä

Sannan mukaan työpajoilla on ollut silminnähden konkreettisia vaikutuksia. Hän muistelee, kuinka erään työpajan jälkeen oli pystyttämässä vammaisten kanssa heidän töitään näyttelyksi kaduille ja bussipysäkeille. Ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään tapahtuvaa, ja yleisö ja taiteilijat kohtasivat toisensa. Ohikulkijoiden ja taiteilijoiden välille syntyi intensiivisiä keskusteluja kuvien aiheista, jotka usein käsittelivät vammaisten kohtaamia ongelmia: koulutuksen saantia, apuvälineisiin liittyviä ongelmia, syrjintää työyhteisössä ja arkielämässä. Nämä keskustelut olivat äärimmäisen tärkeitä sekä taiteilijoille että yleisölle, joiden ennakkoluuloja tällaiset kohtaamiset ravistelivat.

Viime aikoina Sanna on vieraillut useaan otteeseen Venäjällä. Yhdellä Petroskoin-reissulla häneen tarttui innostus karjalan kieltä kohtaan. Seuraava reissu pitikin jo sisällään sarjakuvatyöpajan karjalankieliselle vähemmistölle. Työpajaan osallistui paikallisia toimittajia, opettajia ja opiskelijoita, joille sarjakuva oli täysin uusi tuttavuus. “He tykkäsivät tosi paljon, ja niistä töistä tuli todella koskettavia. Heille heidän oma uhanalainen kielensä on tärkeä asia.” Sanna on äärimmäisen iloinen, että Petroskoissa paikalliset innostuivat sarjakuvien tekemisestä niin paljon, että järjestivät työpajan jälkeen itse töistään näyttelyitä ja julkaisivat sarjakuvia paikallislehdissä.

Nyt karjalan kieltä opiskeleva Sanna on jatkanut työskentelyä myös muiden pienten ja uhanalaisten suomensukuisten kielten parissa. Keväällä hän järjesti työpajan Udmurtiassa paikallisille taiteilijoille ja kävi taiteilijavieraana Moskovan sarjakuvafestivaaleilla. Lisäksi Sanna on pitänyt Moskovassa työpajaa paperittomille afrikkalaisille pakolaisille. Heidän kanssaan yhteinen kieli on sarjakuva. Sanna kertoo erään pakolaisista piirtäneen vaikuttavan sarjakuvan omasta elämästään Moskovassa: yhdessä stripissä dollarin kurssi, toisessa päähenkilö jakamassa mainoslappuja Moskovan kadulla vilistäville ihmisille. Ja taas dollarin kurssi, nyt laskeva… Onneksemme kuulostaa siltä, että Sannalla on luvassa lisää Venäjä-yhteistyötä sarjakuvan parissa.

Sannan viime vuonna ilmestynyt ensimmäinen kokonainen oma sarjakuva-albumi Juuret käsittelee paluu- ja maahanmuuttoa. Omaelämäkerrallista sarjakuvaa hän alkoi tehdä oman perheensä historiasta alun perin muistoksi lapselleen muutettuaan Tansaniasta takaisin Suomeen. Mutta onneksi teos päätyi myös julkaistavaksi. Sarjakuvassa tekijä pohtii maahanmuuttoa ja kahden kulttuurin kohtaamista sekä omien juurien säilyttämistä omakohtaisten kokemustensa kautta muutettuaan kymmenen vuoden jälkeen tansanialaisen miehensä kanssa takaisin Suomeen. Juuret on koskettava tarina, joka on samalla kertomus nyky-Suomesta yhden paluumuuttajan silmin.

Sarjakuva voi olla myös universaali kielirajat ylittävä, erilaisuuksia avaava ja stereotypioita rikkova kommunikaation

Sannalla on tällä hetkellä työn alla jo monta uutta projektia, muun muassa yhteistyösarjakuvaprojekti metsän mytologiasta sekä oppimateriaalia maahanmuuttajanaisille yhteisöpedagogi Katri Silvosen ja kätilö Laura Kososen kanssa. Sanna kertoo idean kuvitettuun oppimateriaaliin lähteneen huomiosta, että maahan muuttaneiden perheiden naiset jäävät usein kaikista ulkopuolisimmiksi. He kun ovat usein enimmäkseen kotona hoitamassa huushollia, eivätkä kielitunneilla opiskelemassa paikallista kieltä. Lisäksi eri maissa on hyvin erilaisia tapoja ja uskomuksia raskausajan oikeanlaisesta vietosta. Tästä syntyi idea yhdistää kieli ja kulttuuri ja tehdä erityisesti raskaana oleville naisille suunnattu suomen kielen ja äitiyshuollon kuvitettu oppimateriaali.

Kun kysyn, mistä sosiaalisiin teemoihin keskittyminen juontaa juurensa, Sanna kertoo olleensa jo nuoresta asti mukana erilaisessa aktiivisessa toiminnassa, esimerkiksi antifasistisessa ja ympäristöliikkeesä. ”Ja mie tajusin, että oma juttu näissä hommissa olisi nimenomaan kuvittaminen. Mulle ei sovi oikeen muu. En oo varmaan koskaan aatellu ammatillisessa mielessä mitään muuta.”

Sarjakuvalla voi vaalia kieltä, mutta se voi yhtä hyvin myös olla universaali kielirajat ylittävä, erilaisuuksia avaava ja stereotypioita rikkova kommunikaation muoto. Piirtämällä voi kertoa oman tarinansa ilman kieltä. “Sarjakuva voi vaikuttaa. Ainakin yksittäisten ihmisten ajatustapoihin ja asenteisiin. Minun mielestä se vammaisten kanssa tekemäni työpaja osoitti hyvin, että lukijan mielipide voi muuttua. Ja sekin on tärkeää, koska jos saat yhden ihmisen asenteen muuttumaan tai sen ajattelemaan asiaa uusista näkökulmista, se on jo iso juttu. Tämä maailma koostuu kuitenkin yksittäisistä ihmisistä.”

Hukkasen mukaan sarjakuvan vaikuttava voima piileekin siinä, että se pitää lukea.
“Se ei ole vain informaatiotulvaa, joka tulee päin naamaa, vaan siihen pitää keskittyä ja mennä sisälle. Ja voi aina palata edelliselle sivulle miettimään uudestaan. Se on tavallaan jollain lailla interaktiivista.”

Kerttu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhan Puolesta -lehden Moskovan-kirjeenvaihtaja.

Kuva on ote Sanna Hukkasen sarjakuva-albumista Juuri.