Sota ei Ukrainan pääkaupungin Kiovan kaduilla juurikaan näy, eivätkä fasistit marssi kaduilla. Paikallinen seksuaalivähemmistöjen marssi tosin joutui äärioikeistolaisten hyökkäyksen kohteeksi. Virkavalta hoiti kuitenkin tehtäväänsä suojellakseen kulkuetta, vakavammin loukkaantui yksi poliiseista. Venäjää ja ukrainaa puhutaan iloisesti sekaisin, väitetystä kielellisestä vastakkainasettelusta ei ole minkäänlaista havaintoa.

Keskustan kadut täyttyivät suurista katumaastureista, joita näyttäisi olevan autokannasta jopa suurempi osa kuin Pietarissa tai Moskovassa. Ei aivan heti tule mieleen, että kyseessä on yksi köyhimmistä Euroopan maista, jonka talous on syöksykierteessä ja joka käy sotaa. Kansainvälisen valuuttarahaston äskettäisen arvion mukaan maan talouden ennustetaan supistuvan tänä vuonna yhdeksän prosenttia ja inflaation olevan 46 prosenttia.

Toki sotakin on läsnä katukuvassa. Maidanilla eli Itsenäisyysaukiolla vapaaehtoispataljoonien ja Ukrainan liput liehuvat ja esillä on mielenosoituksessa ja rintamalla kuolleiden kuvia sekä hautakynttilöitä. Muutama vapaaehtoinen kerää avustuksia itärintaman joukoille.

Mutta koskettavimmin sota on läsnä tavallisten ihmisten ihon alla. Kyyneleet tulevat herkästi ihmisten silmiin, kun tulee puheeksi Itä-Ukrainan tilanne. Kuolleita siviilejä ja taistelijoita alkaa olla niin paljon, että suru koskettaa konkreettisesti lähes jokaisen lähipiiriä. Raportit Itä-Ukrainasta kertovat jakaantuneesta kansasta. Luottamus Kiovan nykyhallintoon ei ole ottanut oikein juurtuakseen – erityisesti vapaaehtoispataljoonien harjoittamien julmuuksien takia. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tarkoita tukea itsenäisiksi julistautuneille ”kansantasavalloille”. Itä-Ukrainassa ihmisoikeustilanne on heikko molemmin puolin ”rajaa”, ja viime viikkoina kiihtyneistä tulitaukorikkomuksista syytetään molempia osapuolia.

Etyjin tarkkailijoiden työ on äärimmäisen hankalaa alueen turvallisuustilanteen mutta myös sodan osapuolten yhteistyöhaluttomuuden takia. Tarkkailijoiden päivittäin tekemät raportit ovat karua luettavaa. Minskissä sovitun rauhansopimuksen toteuttaminen ei näytä oikeasti kiinnostavan kumpaakaan osapuolta. Toiset käyvät ”terrorisminvastaista” ja toiset ”fasisminvastaista” sotaa, ja toiveet rauhanomaisesta ratkaisusta näyttävät valuvan hiekkaan. Jos ja kun aseet vaikenevat, on edessä hankala prosessi kansallisen yhtenäisyyden saavuttamiseksi.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja