Marokon kuningaskunnalla on kivi kengässä. Kivi on Länsi-Saharan alue, jota Marokko on miehittänyt nyt 40 vuoden ajan. Alue on hiertänyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon maan ulkopoliittisia suhteita, ja Marokko on ehtinyt riitautua sekä EU:n että YK:n kanssa. Samaan aikaan, kun ulkopoliittinen paine maata kohtaan kasvaa, se kiristää entisestään otettaan miehittämillään alueilla.

Länsi-Sahara-aktivisti Samid Mohamed vieraili Suomessa Rauhanpuolustajien kutsumana maaliskuun alkupuolella. Marokon miehittämältä alueelta kotoisin oleva Mohamed kuuluu seudun alkuperäiskansaan sahraweihin, ja hän oli yksi Life is Waiting -dokumenttielokuvan tehneen työryhmän jäsenistä.

Länsi-Saharan vapaustaistelua kuvaavaa elokuvaa esitettiin monissa eri tilaisuuksissa Helsingissä ja Tampereella kahden viikon aikana. Mohamed osallistui myös Länsi-Saharan itsenäisyyden julistamispäivän tilaisuuteen Valokuvataiteen museossa Poliittisen valokuvan festivaalin yhteydessä.

Rauhanpuolustajien suomeksi tekstittämässä dokumenttielokuvassa erilaiset ihmiset aktivisteista taiteilijoihin ja näyttelijöihin kertovat, mitä heille tarkoittaa eläminen miehityksen alla – jota on jatkunut jo 40 vuotta –, pakolaisleireillä Saharan autiomaassa ja diasporassa ympäri Eurooppaa.

Lupaus joka petettiin

Marokko ja Länsi-Sahara solmivat tulitauon vuonna 1991. Samana vuonna YK käynnisti rauhanturvaoperaatio MINURSOn, jonka tehtävänä on valvoa tulitauon toteutumista sekä järjestää kansanäänestys Länsi-Saharan itsenäisyydestä. Marokko on toistuvasti 25 vuoden aikana kieltäytynyt toteuttamasta kansanäänestystä. Sen sijaan maa on nostanut esiin Länsi-Saharan autonomian vaihtoehtona itsenäisyydelle. YK ja Polisario eivät kuitenkaan pidä sitä aitona vaihtoehtona.

”Marokko ei ole missään vaiheessa tarkentanut, mitä autonomia pitäisi sisällään. Pohjimmiltaan kysymys liittyy yksilönvapauteen ja oikeuteen maahan ja sen luonnonvaroihin. Autonomia ei näitä tarjoa. Sahrawit ovat kamppailleet 40 vuotta itsenäisyyden puolesta. Eivät autonomian”, Mohamed sanoo.

Marokko on pyrkinyt muuttamaan alueen väestörakennetta itselleen suotuisammaksi voimakkaan siirtokuntapolitiikkansa avulla. Tällä hetkellä Marokon miehittämillä alueilla asuu moninkertainen määrä marokkolaisia sahraweihin verrattuna. Mohamed löytää siirtokuntapolitiikasta yhtäläisyyksiä Israelin harjoittamaan politiikkaan Länsirannalla.

”Marokko on luonut Länsi-Saharan alueesta poliisivaltion, joka rajoittaa sahrawien sanan- ja liikkumisvapautta. Meitä on kielletty perustamasta omia etujärjestöjä, ja jopa rauhanomaiset mielenosoitukset kukistetaan väkivaltaisesti. Marokko myös estää kansainvälisten toimittajien ja ihmisoikeustarkkailijoiden pääsyä alueelle, minkä vuoksi konfliktista ei juurikaan uutisoida maailmalla”, Mohamed kertoo.

Investoinnin valuvat hiekkaan

Länsi-Saharan alue on luonnonvaroiltaan hyvin rikasta. Pelkästään Bou Craan fosfaattikaivos tuottaa kymmenen prosenttia koko Marokon fosfaatista. Määrällisesti tämä vastaa noin kolmea miljoonaa tonnia, ja markkinahinnassa mitattuna kaivos tuo Marokon kansalliselle kaivosyhtiölle Office Chérifien des Phosphates SA:lle (OCP) vuosittain yli 300 miljoonaa euroa.

Marokko tuottaa tällä hetkellä Kiinan jälkeen eniten fosfaattia maailmassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan Marokon kontrolloimilla alueilla saattaa olla jopa puolet maailman fosfaattivarannoista.

Samid Mohamedin mukaan rikkaat luonnonvarat ja kansainvälisten yritysten investoinnit eivät ole kuitenkaan tuoneet seudulle luvattua hyvinvointia ja vaurautta.

”Länsi-Saharan alueella infrastruktuuri on huonoa ja koulutus on heikosti järjestetty. Sairaalat ovat kehnoja, ja huonokuntoisten teiden vuoksi alueella sattuu jatkuvasti liikenneonnettomuuksia”, Mohamed kertoo.

Sahraweita ja ”sahraweita”

”Työttömyys on myös iso ongelma alueen sahrawiväestölle. Marokkolaisiin verrattuna työttömyys on kaksinkertainen. Tällä hetkellä sahraweista on työttömänä noin 18 prosenttia.”

Samid Mohamedin mukaan Marokko on pyrkinyt kansainvälisen paineen vuoksi saharalaistamaan aluetta. Monet alueen marokkolaiset ovat omaksuneet ”saharalaisen” identiteetin, minkä vuoksi esimerkiksi naiset käyttävät perinteisiä värikkäitä sahrawinaisten pukuja ja miehet mainitsevat puheissaan kannattavansa autonomiaa. Mohamedin mukaan tämä voi hämätä ulkomaalaisia, sillä he eivät välttämättä erota marokkolaista sahrawista.
”Marokko pyrkii myös omalla propagandasodallaan lietsomaan vihaa ja eripuraa sahraweita kohtaan. Ihmisille uskotellaan, että sahraweille maksetaan korkeampia etuuksia ja että heillä on paljon erioikeuksia, vaikka todellisuudessa näin ei tietenkään ole”, Mohamed toteaa.

Marokko riitautuu YK:n kanssa

Marokon ja YK:n väliset suhteet huononivat maaliskuun puolivälissä, kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon teki vierailun ensimmäisenä pääsihteerinä Länsi-Saharan pakolaisleireille sekä vapautetuille alueille. Ban Ki-moon heitti lisää löylyä kiukaalle käyttämällä Länsi-Saharan alueesta termiä ”miehitetty alue”. Nämä yhdessä johtivat siihen, että Marokon pääkaupungissa Rabatissa järjestettiin vierailun jälkeen Ban Ki-moonin vastainen mielenosoitus.

Arviot mielenosoituksen osallistujamäärästä vaihtelivat valtavasti aina kolmen miljoonan ja joidenkin kymmenientuhansien välillä. Mielenosoitus oli joka tapauksessa iso, ja siihen osallistui myös monia Marokon parlamentin jäseniä.

Välittömästi mielenosoituksen jälkeen Marokko ryhtyi hakemaan tukea omalle politiikalleen YK:n turvallisuusneuvoston pysyviltä jäsenmailta. Marokon kuningas Mohamed VI lensi Moskovaan, kun taas ulkoasiainministeri Saleheddine Mezouar lähetettiin Washingtoniin.

Marokko uhkaa MINURSOa

Tilanne YK:n ja Marokon välillä kiristyi entisestään Marokon annettua 84:lle MINURSOn työntekijälle kolme vuorokautta aikaa lähteä alueelta. Monet MINURSOn siviilityöntekijät ovatkin jo lähteneet maasta, koska tilanne ehti kärjistyä vakavaksi.

Samid Mohamedin mukaan vuosi 2016 on ollut hyvin huono Marokolle. Ennen riitautumistaan YK:n kanssa Marokko ehti kariuttaa myös omat suhteensa EU-maiden kanssa. EU:n tuomioistuin linjasi siitä, että unionin ja Marokon välinen kauppasopimus ei ole laillinen, koska siihen on lisätty mukaan myös miehitetty Länsi-Sahara. Tuohtuneena päätöksestä Marokko jäädytti suhteensa EU:n instituutioihin. (katso RaPu 1/2016).

Suhteiden huonontuminen kansainvälisiin toimijoihin on saanut Länsi-Saharassa toimivat yritykset varpailleen. Tuoreimpana esimerkkinä liettualainen lannoiteyhtiö Lifosa, joka on tuonut fosfaattia Länsi-Saharasta, päätti panna toimintansa jäihin alueella, koska toimintaedellytykset alkoivat näyttää yrityksen silmissä epävarmoilta. Marokko onkin viime aikoina pyrkinyt houkuttelemaan alueelle enemmän investointeja EU-maiden ulkopuolelta kuten Venäjältä ja Kiinasta, joissa kansainvälisiä lakeja katsotaan vielä enemmän sormien läpi.

Miten Länsi-Saharan konflikti saadaan ratkaistua?

”Tärkein huomioitava asia on se, että mikään ratkaisu, joka ei ole sahraweille mieluinen, ei ole aito ratkaisu. Kansainvälistä yhteisöä tulisi painostaa siihen, että sahrawit saisivat päättää kansanäänestyksellä omasta itsemääräämisoikeudestaan ja että Marokko sitoutuisi noudattamaan kansainvälistä lakia”, Mohamed tiivistää.
Entä mikä voisi olla Suomen rooli konfliktin ratkaisemisessa?
”Suomi voisi puolestaan tehdä enemmän yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa ja ottaa selvästi kielteisen kannan luonnonvarojen hyödyntämiselle miehitetyillä alueilla. Suomi voisi myös tunnustaa Länsi-Saharan valtion itsenäisyyden kuten Ruotsi on suunnitellut tekevänsä”, Mohamed ehdottaa.

”Elämä pakolaisleireillä on todella rankkaa, ja Suomi voisikin lähettää apua sahrawien pakolaisleireille Algeriaan sekä tarkkailijoita sinne ja miehitetylle alueelle. Suomi voisi myös merkitä kaikki tuotteet, jotka ovat peräisin Länsi-Saharan alueelta, ja käydä Ruotsin tapaan aktiivista dialogia Marokon kanssa ja sitä kautta edistää sahrawien taloudellisten, kulttuuristen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista”, Samid Mohamed sanoo lopuksi.

Teksti ja kuva: Antti Kurko