Olemme jo liittyneet Ukrainan sotaan valitsemalla aseellisen turvallisuuden vaarallisen tien, pohtii pitkän uran tehnyt kansainvälisen politiikan tutkija Vilho Harle.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt ihmisiä ja herättää pelkoa sodan laajenemisesta muualle Eurooppaan. Mitä tutkija Vilho Harle ajattelee Ukrainan sodasta? Hän mietiskelee ääneen.
”Tässä tilanteessa on muistettava hyökkäystä edeltävä kehitys. Jo kolmekymmentä vuotta sitten voitiin ennakoida sodan mahdollisuus Ukrainan alueella. Sivilisaation raja jakaa sen kahtia. Ukrainan ja Venäjän suhteeseen liittyvä ongelmatiikka on sekin ollut tiedossa.”
Mutta koko aikana ei ole tehty sellaisia tekoja, jotka olisivat edistäneet rauhanomaista kehitystä, päinvastoin. On itse asiassa toimittu niin, että sodan todennäköisyys on lisääntynyt. Ja näin lopulta kävi.
”Se tarkoittaa sitä, että rauhan tiellä on paljon esteitä, joita ei edeltävän kolmen vuosikymmenen aikana osattu poistaa, tuskinpa nytkään.
Se tarkoittaa valitettavasti sodan jatkumista niin kauan kunnes toinen tai molemmat osapuolet päätyvät siihen, että se on lopetettava. Sitä osapuolet eivät tee vapaaehtoisesti.
Olen hyvin pessimistinen. Lisäksi sodan laajentumisen mahdollisuus roikkuu koko ajan ilmassa. Tällä sodalla on muitakin osapuolia kuin Venäjä ja Ukraina. Jopa Suomi on epäsuorasti mukana. Mitä isompi kokkikaarti, sen monimutkaisempi soppa. Ei se ainakaan helpota tätä tilannetta. Riskit kasvavat ja rauhan mahdollisuus on liian monessa kädessä.
Rauhan jälkeenkin Eurooppaan jää hyvin ikävä tilanne. Pakoterajaa on vaikea purkaa. Ja kehitys riippuu siitäkin, minkälaiseksi sisäpoliittinen tilanne muodostuu Ukrainassa, kun rauha jonakin päivänä tulee.
En näe kovinkaan positiivisessa valossa rauhan jälkeistä kehitystä. Pikemminkin maailmanpoliittinen valtapeli jatkuu, ja ehkä siirrytään toisille areenoille. Todennäköisesti seuraava kohde on Kiina. Taloussota on jo käynnissä, ja Kiina on sen kohteena.
Näen tämän kehittymisen järjettömänä sotaan tähdänneenä kehityksenä. Ei sitä kukaan halunnut, mutta se tuli, koska maailmanpoliittinen valtapeli on muuttunut hallitsemattomaksi. Venäjä tässä pelissä häviää, ja olisi hävinnyt, vaikka olisi kukistanut Ukrainan yhdessä päivässä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että monet ihmiset ovat hinkumassa sotatantereelle. Kun edellisestä sodasta on kulunut riittävästi aikaa, ei enää muisteta, miten karmea tapahtuma sota on ja unohdetaan uhrit. Ajatellaan, että meistä tulee sankareita. Päästään lopultakin eroon tuosta pahasta naapurista. Joku tällainen aivan hullu ajatus riivaa ihmisiä.
Kuten tarinan mukaan Mauno Koivisto pohti jatkosodan päätyttyä konekivääriään putsatessaan: sille on painava ja toimiva vaihtoehto. Se on rauhanomaisen kanssakäymisen ja poliittisten ratkaisujen vaihtoehto. Vaikka toisen maailmansodan jälkeen on käyty sotia melkein joka päivä, sota on valtioiden suhteissa poikkeus. Rauhanomainen kanssakäyminen on perussääntö. Ihmiset ja valtiotkin elävät ja kehittyvät vain rauhanomaisen kanssakäymisen kautta.
Olen syntynyt vuonna 1947 ja saanut elää pitkän rauhan kauden. Sen toivon ja uskon jatkuvan, jos niin tahdotaan. On tehty viisasta ulkopolitiikkaa vaikeissa olosuhteissa. Siitä on ollut valtavasti hyötyä kansakunnan hyvinvoinnille.
Ulkopoliittinen viisaus ja harkintakyky on suuri voimavara, ja siis hyvä valinta. Aseellinen turvallisuus on uhkapeliä.”
Teksti: Erkki Kupari
Kuva: Aleksandra Aksenova
Yhteiskuntatieteiden tohtori Vilho Harle on toiminut Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professorina (2004–2011) ja valtio-opin professorina (2000–2003). Hän oli Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorina 1997–2004 ja Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorina 1993–1997.
