Venäjän nuoret kapinoivat sotaa vastaan musiikilla

Katusoittoyhtye nousi muutamassa kuukaudessa ilmiöksi sosiaalisessa mediassa. 

Venäjän nuoret kapinoivat sotaa vastaan musiikilla

Katutaide koettelee sensuurin rajoa

Venäjällä katutaide ja -musiikki saavat usein poliittisen merkityksen, vaikka tekijät eivät julistaudu aktivisteiksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan poliittinen vapaus ja tila ovat kaventuneet entisestään. Mahdollisuus järjestäytyneeseen kansalaisaktivismiin on riistetty, mikä on nostanut katuesiintymiset keskeiseksi itseilmaisun ja epävirallisen protestin muodoksi erityisesti nuorison keskuudessa. Konserttien ja kulttuuritapahtumien perumiset, valvonta ja klubien sulkeminen ovat tehneet kaduista harvoja paikkoja, joissa vapaampi ilmaisu on ylipäätään mahdollista.

Riippumattomat artistit ja sodanvastaiset muusikot, kuten Monetotška, Noize MC ja Zemfira, ovat lähteneet maasta ja joutuneet viranomaisten mustille listoille. Heidän musiikkinsa julkinen esittäminen merkitsee nyky-Venäjällä solidaarisuutta ja symbolista vastarintaa. Kappaleiden laulamisesta on siksi tullut poliittinen teko pelkän yhteen kokoontumisen ja tekstien vuoksi.

Lainsäädäntö on kiristynyt nopeasti. Vuodesta 2022 lähtien niin sanotusta armeijan halventamisesta on voitu määrätä sakkoja ja toistuvista rikkomuksista jopa usean vuoden vankeustuomio. Myös pienimuotoinen katuesitys voidaan tulkita luvattomaksi joukkokokoontumiseksi, jos paikalle kertyy ohikulkijoita. Vaikka riskit ovat kasvaneet, epävirallinen liikehdintä vaikuttaisi olevan kasvussa nuorten keskuudessa. Naokon ja Stoptime-yhtyeen pidätys johti siksi laajaan reaktioon. Heille osoitettu tuki kasvoi hiljaiseksi kollektiiviseksi liikkeeksi, joka muistuttaa, että taide ja julkinen tila voivat toimia vastarinnan muotoina myös ilman mielenosoituskylttejä.

Marjo Mustonen

Pietarilainen Stoptime-yhtye soitti yleensä kaupungin keskustassa Nevski prospektilla tai Vosstanija-aukiolla. Yhtye, johon kuuluivat Diana Loginova (18), Aleksandr Orlov (22) ja Vladislav Leontjev (18) julkaisivat kulloisenkin esiintymispaikkansa omalla Telegram-kanavallaan. Kuudes päivä lokakuuta heidät pidätettiin ja he saivat syytteet ”laittoman joukkokokoontumisen järjestämisestä”. Kaikki tuomittiin 12–13 vuorokauden hallinnolliseen vankeuteen (Venäjän oikeusjärjestelmässä käytetty lyhyt vankeusrangaistus ilman rikostuomiota). Yhtyeen laulaja Diana Loginova, taiteilijanimeltään Naoko, sai lisäksi syytteet ”Venäjän asevoimien halventamisesta”, koska hän esitti julkisesti ”ulkomaisiksi agenteiksi” julistettujen artistien kappaleita. Kyseessä olivat Noize MC:n Valoisampi ajanjakso (Svetlaja polosa) ja Monetotškan Sinä olet sotilas (Ty soldat), jotka viranomaisten mukaan sisältävät sodanvastaisia viestejä ja ”mustamaalaavat armeijaa”.

Pidätykset käynnistivät protestiaallon Venäjän kaduilla ja TikTokissa. Eri ikäiset ihmiset alkoivat esittää samoja kappaleita kaduilla ja nuoret kokoontuivat laulamaan niitä yhdessä. Videot keräsivät muutamassa päivässä kymmeniä tuhansia katselukertoja, jotkut jopa noin puoli miljoonaa katselukertaa ja lähes 90 000 tykkäystä. 

Sosiaalisessa mediassa leviää myös videoita Naokon pidätyksestä sekä piirroksia, joissa hän on käsiraudoissa taustallaan rauhankyyhkysiä. Monissa videoissa muistutetaan rintamalle lähetettyjen raiskaajien ja murhaajien armahduksista. Postausten kommentit heijastavat nuorten kapinamielialaa: ”Olemme Puškinin lapsia, vastustamme valtaa.”; ”Jos Puškin eläisi nyt, hänetkin leimattaisiin ulkomaiseksi agentiksi.”; ”Tämä on ensimmäinen vallankumoukseni,  jännittää vähän.”

Stoptimea tukevaan taidekampanjaan osallistunut Katja, jonka videot ovat keränneet satojatuhansia näyttökertoja, ei halua kertoa oikeaa nimeään eikä ikäänsä. ”Kyllä, pelkään, että huomio kohdistuu minuun. En niinkään itseni vuoksi, vaan läheisteni. Mutta uskon, että tätä taistelua on pakko jatkaa, maksoi mitä maksoi.” Naokon pidätys ei ollut hänelle yllätys, mutta se herätti silti vihaa ja ahdistusta. 

”Katulaulajaa vastaan nostetut syytteet ovat absurdeja”, hän kirjoittaa yhdessä viestissään. ”Pidätyksen jälkeen oli pakko sanoa edes jotakin. Vaikka some-julkaisut eivät ehkä muuta mitään, ne saavat yhä useammat ihmiset ajattelemaan. Haluan tehdä edes pienen osani. Piirrän harvoin mitään politiikkaan liittyvää, mutta tein poikkeuksen, koska syyte on niin epäoikeudenmukainen. Rakastan Stoptimea ja artisteja, joiden kappaleita he soittavat. Taiteen täytyy olla vapaata. Seuraan politiikkaa ja maan tilannetta tarkasti, ja minua huolestuttavat sensuuri, sosiaalisen median rajoitukset ja Ukrainan tilanne.”

”Olen väsynyt pelkäämään”

TikTokissa on noussut pinnalle videoita muistakin sodan vastaisiksi tulkittavista kappaleista. Yksi tuoreimmista liittyy SBPTŠ-yhtyeen* kappaleeseen Blokada (suom. Piiritys). Videoissa käyttäjät kuvaavat itseään ja toistavat laulun sanoja, mutta ovat vaihtaneet sanat ”Leningrad”, ”leipä” ja ”piiritys” ilmauksiin ”SVO” (erikoisoperaatio), ”Putin” tai ”sensuuri”. Laulun loppusanat ”rakastan sinua” on korvattu sanoilla ”vastustan sotaa”.

* SBPTŠ on venäläinen indie-/elektroniikkayhtye, jonka nimi tulee sanoista Samoje Bolšoje Prostoje Tšislo, suom. ”Suurin alkuluku”

Satoja tuhansia katselukertoja keräävät videot julkaistaan yleensä ilman tekstiä tai hashtageja, ja niiden tekijät ovat enimmäkseen nuoria — koululaisia ja opiskelijoita. Heistä yksi on Nastja (nimi muutettu), joka opiskelee journalistiikkaa yliopistossa ja julkaisee videoita politiikasta ja feminismistä. Yhdellä videolla hän puhuu feminiinimuodoista venäjän kielessä, toisella hän selittää, ettei feminismi tarkoita miesten vihaamista. Katsotuimmat klipit ovat kuitenkin käsitelleet Naokon pidätystä.

”Minulla ei ole varaa lahjoittaa rahaa järjestöille, mutta kädet ristissä istuminen tuntuu mahdottomalta, liian merkityksettömältä. Tuntuu kuin sanat täyttäisivät rintakehän ja jokin tapahtuisi vasta, kun ne pääsevät ulos. Olen iloinen, että uskalsin vihdoin puhua ja ilmaista itseäni, ottaa kantaa ja reagoida.” Hän sanoo, ettei pelkää, vaikka ymmärtää riskit — hänen äitinsä työskentelee valtionhallinnossa. ”Olen valmis mihin vain. Olen väsynyt pelkäämään, en jaksa enää tuntea pelkoa. Ehkä jossain alitajunnassa pelkään, mutta en ajattele sitä enää.”

”Pitää näyttää esimerkkiä”

Protesti Naokon ja muiden muusikoiden pidätyksiä vastaan ei ole jäänyt vain TikTokiin. Ihmiset kokoontuvat kaduille laulamaan samoja kappaleita kuin Stoptime.

Jekaterinburgissa yksi esiintyjistä, nimimerkkiä Ženja Radost käyttänyt muusikko, pidätettiin ”sopimattoman kielenkäytön” vuoksi. Hän oli esittänyt Noize MC:n kappaleen Osuuskunta Joutsenlampi*. Hänet tuomittiin 14 vuorokauden hallinnolliseen vankeuteen. Ennen pidätystään hän ehti julkaista useita videoita, muun muassa oman versionsa Monetotškan Sinä olet sotilas -kappaleesta, joka keräsi lähes 400 000 katselukertaa. Yhdessä kuvassa hänen vieressään seisoo dinosaurusasuun pukeutunut henkilö kyltin kanssa: ”Jopa dinosaurukset kannattavat vapautta.”

*Elokuussa 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys Mihail Gorbatšovia vastaan, valtion televisio keskeytti normaalin ohjelmiston ja alkoi esittää Tšaikovskin Joutsenlampea. Baletti toimi ”täyteohjelmana” kriisin aikana, koska sensuurin vuoksi tapahtumista ei saanut uutisoida. Joutsenlammesta tuli tapauksen myötä kiertoilmaus tilanteelle, josta virallinen media vaikenee.

Jekaterinburgilainen videobloggaaja Maša puolestaan kertoo, ettei ollut koskaan aiemmin soittanut kaduilla. Muusikoiden pidätykset saivat hänet kuitenkin lähtemään ulos kitaransa kanssa. ”Ajattelin, että en voi istua kotona, jos kaikki pelkäävät. Pitää näyttää esimerkkiä. Osaan laulaa ja minulla on kitara  — miksi en soittaisi niiden puolesta, joista olen huolissani?” Nyt Maša esiintyy Jekaterinburgin kaduilla lähes joka viikonloppu.

”En ole kiinnostunut politiikasta, mutta minulla on silti mielipide poliittisista päätöksistä ja teoista. Ehkä siinä on hiukan teinikapinaa, halua muuttaa maailmaa ja tunnetta siitä, ettei voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, johon aikuiset ovat jo turtuneet.” ”Kuten Navalnyi sanoi: ’Me olemme valta’. Ja mielestäni kaikkien pitäisi ymmärtää se. Ihmiset eivät tarvitse johtajaa ilmaistakseen olevansa eri mieltä. He voivat tehdä sen itse, yhdessä. Se, ettei meillä ole yhtä selkeää johtohahmoa, ei tarkoita, että olisimme voimattomia.”

”Jotain on muuttunut.”

TikTokiin on ilmestynyt myös Naokoa tukevia ihmisiä arvostelevia ja koko kampanjaa vähätteleviä vastavideoita ja kommentteja. ”Ei ehkä ollut paras idea laulaa provosoivia kappaleita keskellä kaupunkia sodan aikana.”; ”Hän ymmärsi kyllä, mihin ryhtyi laulaessaan ulkomaisiksi agenteiksi leimattujen biisejä, eihän hän ole mikään lapsi.” Kyseiset kommentoijat eivät halunneet vastata Novaja Gazeta Europen esittämiin kysymyksiin.

Maša toteaakin: ”Valitettavasti ympärilläni on myös ihmisiä, jotka ajattelevat noin, mutta yritän olla olematta heidän kanssaan tekemisissä. Se ei ole vain ’toinen mielipide’, se on välinpitämättömyyttä ja inhimillisyyden puutetta. Luulen, etteivät he ymmärrä tilanteen mittakaavaa tai he vain toistavat sitä, mitä järjestelmä heille syöttää – koulussa, kadulla, kaikkialla”. 

Nastjan mukaan kommenttien taustalla on myös kouluissa viime vuonna aloitetut Venäjän hallinnon kantoja edustavat ”Keskusteluja tärkeistä asioista” -oppitunnit. ”Se on täyttä helvettiä, miten tehokkaasti aivopesu toimiikaan”, hän sanoo. “Tänään heille sanotaan yksi asia ja he toistavat sen huomenna totuutena. Ja sitten nämä koululaiset, täynnä varmuutta ja teinien ehdottomuutta, kirjoittavat kommenteissa, että Naoko sai ansionsa mukaan. Se on kauheaa.”

Silti molemmat bloggaajat sanovat kokevansa, että samanmielisiä on ympärillä enemmän kuin vastustajia. 

”Viime aikoina kaikki on muuttunut kuin yhdessä yössä. Näen yhä enemmän ihmisiä, jotka tukevat Stoptimea. Tuntuu, että jotain on muuttunut, liikahtanut eteenpäin. Tunnen vastuuta maamme tulevaisuudesta ja bändin jäsenistä. Ja samalla tunnen ylpeyttä niistä, jotka eivät vaikene ja auttavat, vaikka vain yhdellä hyväntahtoisella sanalla”, Maša sanoo. Hän tiedostaa, että TikTok-trendit kestävät yleensä viikon-kaksi ja hiipuvat sitten. ”Mutta toivon todella, että nyt syntyvät yhteisöt eivät anna viestin vain kadota”.

Alkuperäinen artikkeli julkaistu alun perin Novaja Gazeta Europen nettisivuilla 24.10.2025

Suomennos venäjästä Marjo Mustonen

Nyt kun olet täällä...

...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.

Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.