DCA-sopimus johtaa Yhdysvaltojen sotilastukikohtien perustamiseen maahamme ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventumiseen. USA:n tavoitteena täällä, noin 6 000 kilometrin päässä omista rajoistaan, on vahvistaa globaalia valta-asemaansa ja yli 800 sotilastukikohtaa käsittävää imperiumiaan. Jopa Ulkopoliittisen instituutin tutkijat myöntävät tämän. Heidän mukaansa Yhdysvaltoille sotilaallinen yhteistyö Suomen ja Ruotsin kanssa ”liittyy pyrkimykseen palauttaa maan arktista vaikutusvaltaa”.
Monien mielestä USA on hyväntahtoinen suurvalta. Käsitystä on kuitenkin vaikea sovittaa historiallisiin tosiasioihin: Maa on sekaantunut aseellisesti muiden maiden asioihin toista sataa kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Sen käymissä sodissa on 1940-luvun jälkeen kuollut suoraan tai välillisesti miljoonia siviilejä – joidenkin arvioiden mukaan yli kymmenen miljoonaa.
Eikä kyse useimmiten ole ollut erityisen pahojen ja diktatoristen hallintojen kaatamisesta, vaan sellaisten hallitusten syrjäyttämisestä, jotka ovat päässeet valtaan USA:n virallisesti kannattamia demokraattisia pelisääntöjä noudattaen. Yhdysvaltojen tai sen yhtiöiden intressien vaarantaminen on riittänyt syyksi tiedustelupalvelujen tai armeijan avulla suoritettuun väliintuloon.(1)
Tällä hetkellä USA tukee voimakkaasti Gazassa tapahtuvaa kansanmurhaa: Valtaosa Israelin käyttämistä aseista on joko yhdysvaltalaisia tai Israelissa sen rahoituksen turvin valmistettuja. USA on antanut vuosittain Israelille 3,8 miljardin dollarin edestä sotilaallista apua. Gazan sodan aikana apua on lisätty entisestään. Sodan ensimmäisen kuukauden aikana Yhdysvallat lennätti Israeliin 10 000 tonnia aseita, ammuksia ja panssariajoneuvoja. Israel on myös voinut hyödyntää USA:n valtavia asevarastoja, jotka ovat olleet maassa valmiina. Lisäksi Yhdysvallat on vastustanut YK:ssa lähes kaikkia aselepoa koskevia päätöslauselmia. Eteläafrikkalaiset tuomarit ovatkin valmistelemassa oikeusjuttua, jossa USA:ta ja Britanniaa syytetään osallistumisesta Israelin suorittamaan kansanmurhaan.
USA:n väkivaltaiseen ulkopolitiikkaan näyttää olevan kolme syytä. Ensinnäkin suurvalta haluaa ylläpitää toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä globaalia talousjärjestystä, joka on sille hyvin edullinen. Järjestykseen kuuluu muun muassa yhdysvaltalaislähtöisten jättiyhtiöiden laajat oikeudet käyttää hyväksi maailman luonnonvaroja, ihmisten työvoimaa ja dollarin globaali valta-asema.(2) Toinen syy liittyy läheisesti ensimmäiseen: Yhdysvallat haluaa estää minkään maan tai maaryhmän nousun yhtä vahvaksi ja vaikutusvaltaiseksi kuin se itse. Siksi Venäjä ja Kiina ovat USA:n vihollisia.
Kolmas syy aggressiivisuuteen on maassa vaikuttava sotateollinen kompleksi. Se rahoittaa lukuisia ajatuspajoja, jotka tuottavat militarismia tukevia raportteja, joita aseteollisuuden vaalirahoituksesta nauttivat poliitikot lukevat. Raportit maalaavat kuvan maailmasta, joka on täynnä sotilaallisia uhkia, joihin voi vastata vain lisäämällä varustautumista. USA:n suhtautumista muihin maihin kuvaa suurvallan sotilaspiirien Israelista ja useista muista maista käyttämä nimitys ”meidän uppoamaton lentotukialuksemme”.
Osalla niistä, jotka kannattavat Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön tiivistämistä, on realistinen kuva USA:sta. He arvelevat kuitenkin, että Yhdysvaltojen intressit Pohjoismaissa ovat samansuuntaiset kuin Suomen. Yhdysvaltojen pyrkimykset luoda Venäjän ympärille sotilastukikohtien ketju on monien mielestä Suomen etujen mukaista, koska näin vastattaisiin sotilaalliseen uhkaan, jonka uskotaan tulevan Venäjältä. USA:n tukikohdat Suomessa koettaisiin kuitenkin Venäjällä samalla tavalla suureksi sotilaalliseksi uhaksi kuin USA kokisi Venäjän tukikohdat Meksikossa. Venäjä vastaisi varustautumalla, jonka taas Yhdysvallat kokisi uhaksi ja lisäisi varustautumista, jonka taas Venäjä… Tällainen varustautumisen ja sotilaallisen uhittelun kierre ei lisäisi Suomen turvallisuutta vaan päinvastoin heikentäisi sitä – varsinkin, kun kyse on kahdesta ydinasevallasta.
On paljon esimerkkejä siitä, että ajaessaan omia suurvaltaetujaan Yhdysvallat voi toimia täysin häikäilemättömästi vastoin liittolaistensa ja ”ystäviensä” intressejä. Hiljattain edesmennyt, pitkään USA:n ulkopolitiikan keskeisenä vaikuttajana toiminut Henry Kissinger totesi kerran: ”Voi olla vaarallista olla Yhdysvaltain vihollinen, mutta on tuhoisaa olla Yhdysvaltain ystävä.”
USA on globaali imperiumi, joka on koska tahansa valmis uhraamaan ”ystävänsä”, jos tämä on sille edullista. Mikään ei ole pyhää, kun on kysymys USA:n valta-aseman säilyttämisestä. Tämä näkyy erityisesti maan täysin moraalittomassa ydinasepolitiikassa, jonka lähtökohtana on se, että suurvalta-aseman säilyttäminen on tärkeämpää kuin ihmiskunnan eloonjääminen (Venäjän ydinasepolitiikka on toki yhtä moraalitonta).
Yhdysvallat on pidättänyt itselleen oikeuden käyttää ydinaseita ensimmäisenä. Maan ydinasestrategia perustuu siihen, että ydinohjukset lähetetään matkaan pelkän vastapuolen ohjuksen liikettä koskevan havainnon perusteella odottamatta ohjuksen saapumista maaliinsa. Vahingossa syttyvää, virheelliseen havaintoon perustuvaa ydinsotaa pidetään pienempänä pahana kuin sitä, että Venäjä ehtisi mahdollisesti aiheuttaa hiukan enemmän välitöntä ydintuhoa USA:ssa kuin USA Venäjällä. Tämän mielipuolisen strategian taustalla on ydinsotateknokraattien piirissä esiintyvä harha, jonka mukaan ydinsota voitaisiin voittaa. Kuitenkin ydinsodan synnyttämä katastrofaalinen ilmastonmuutos, ydintalvi, tekee voiton täysin mahdottomaksi.(3) ”Voiton” jälkeen ei olisi suomalaisia eikä juuri yhdysvaltalaisiakaan, mutta olisihan USA ”puolustanut” Suomea valtavalla voimalla.
Viitteet:
(1) Ks. esim. William Blum: Roistovaltio: maailman ainoa supervalta (Sammakko, Helsinki, 2002); Oliver Stone ja Peter J. Kuznick: The Untold History of the United States (London: Ebury, 2013).
(2) Ks. esim. Noam Chomsky: Hinnalla millä hyvänsä, Uusliberalismi ja globaali kuri (Like, Helsinki, 2000); Thomas E. Costigan: US Dollar Imperialism : The Crisis of a Changing Periphery, a Changing Core (Sydney: Western Sydney University, 2016), https://researchdirect.westernsydney.edu.au/islandora/object/uws%3A45301/
(3) Joshua Coupe ym.: ”Nuclear Winter Responses to Nuclear War Between the United States and Russia in the Whole Atmosphere Community Climate Model Version 4 and the Goddard Institute for Space Studies ModelE”, Journal of Geophysical Research: Atmospheres 124, nro 15 (2019): 8522–43, doi:10.1029/2019JD030509.
Kuva: pixabay.com
