Ukrainassa toimittajat sekä ovat noitavainojen kohteena että lietsovat itse vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Jälkimmäinen liittyy siihen, että journalistien poliittiset näkemykset ovat usein samat kuin sijoittajien. Eräs Ukrainan ongelma onkin riippumattomien tiedotusvälineiden puute.

”Vastustamme noitavainoja ja pidämme pintamme, kun meitä vaaditaan ’siivoamaan rivimme’ erottamalla ne, jotka ovat edelleen Donbassin alueella. Emme kannata tätä”, toteaa Sergei Tomilenko, joka valittiin Ukrainan kansallisen journalistiliiton puheenjohtajaksi huhtikuisessa liittokokouksessa. Liitto tekee yhteistyötä Maailman journalistiliiton IFJ:n kanssa, jäseniä on 19 000.

”Krimin järjestö on lakkautettu, muttei meidän aloitteestamme, vaan koska suuri osa sikäläisistä journalisteista kannatti aktiivisesti Krimin liittämistä Venäjään ja jäsenjärjestömme johto pyysi Venäjän journalistiliiton puheenjohtajalta Bogdanovilta pääsyä siihen. Kiista saatiin rajattua kansainvälisten journalistijärjestöjen ansiosta, ja neuvottelujen jälkeen Venäjän journalistiliitto pidättyi ottamasta Krimin organisaatiotamme jäsenekseen. Se päätti lakkauttaa toimintansa, ja kun Krim oli liitetty Venäjään, perustettiin Krimin journalistiliitto. Vain 20 sikäläistä jäsentämme vahvisti pysyvänsä Ukrainan journalistiliitossa.”

Ennen sotaa journalistiliitolla ei ollut keskitettyä jäsenrekisteriä, Kiovaan koottiin vain yleiset tiedot alueiden jäsentilanteesta. Luhanskin alueen jäsenet, jotka ovat Kiovan valvoman alueen ulkopuolella, eivät työskentele aktiivisesti. Useimmat ovat ikäihmisiä, ja liitto koki moraalittomaksi ja epärehelliseksi heidän osastojensa lakkauttamisen. Sen sijaan perustettiinkin Luhanskin alueellinen journalistiyhdistys, jota johdetaan Ukrainan hallinnoimalta alueelta Severodonetskista käsin. Suuri osa Donetskin journalisteista taas on muuttanut Ukrainaan ja on kirjoilla Mariupolin järjestössä, jossa on noin tuhat jäsentä. Ennen sotaa siellä oli 2 000 jäsentä. Krimiltä ja Donbassista muuttaneilla journalisteilla on valtavasti ongelmia esimerkiksi työnsaannissa ja terveydenhoidossa. Tilanteen parantamiseksi journalistiliitto toivoo jatkokoulutusta.

Tulkintoja isänmaallisuudesta

Ukrainalaiset toimittajat toivovat kansainvälistä huomiota ja solidaarisuutta tilanteelleen. Journalistien painostamisen esiinnostamisessa on otettava huomioon pitkään jatkunut konflikti. Mikäli korostetaan vain niitä, joita syytetään epäisänmaallisuudesta, aiheutetaan itse asiassa vahinkoa asialle, koska heti tulee syytöksiä konfliktin toisen osapuolen tukemisesta. Myös Venäjä painostaa ja vainoaa toimittajia.

Tomilenko nostaa esiin kaksi tapausta. Lokakuussa 2016 Roman Suštšenko Ukrinformista pidätettiin Moskovassa ja sai syytteen vakoilusta. Hän oli lentänyt Moskovaan Pariisista toimittuaan siellä tietotoimiston kirjeenvaihtajana. Hänen tarkoituksenaan oli viipyä Moskovassa vain pari päivää lomailemassa ja sukulaisiaan tapaamassa, mutta FSB pidätti hänet ja hän on nyt tutkintavankilassa Lubjankalla. Hänen asianajajansa Venäjällä on Mark Feigin. Paikalliset viranomaiset puolestaan vainoavat krimiläistä Nikolai Semenaa vain mielipiteiden takia – julkaisuissaan hän on kyseenalaistanut Krimin nykyisen aseman.

Tomilenkon mukaan on välttämätöntä järjestää pyöreän pöydän keskusteluja kriteereistä, joiden perusteella kirjataan journalistien oikeuksien rikkomukset. Nyt ongelma on se, että osa viranomaisista ei suostu kirjaamaan rikkomuksia, jos uhrit ovat ”epäisänmaallisia”. ”Ihmisoikeusloukkauksiin puuttuminen ei saa perustua isänmaallisuuteen, tai oikeammin käsitykseemme henkilön isänmaallisuudesta”, Tomilenko sanoo.

Jo Euromaidanin aikana (marraskuusta 2013 helmikuuhun 2014) Ukrainan journalistiliitto rekisteröi 271 tapausta, joissa journalisteihin kohdistui fyysistä väkivaltaa. Tänä vuonna on havaittu journalistien oikeuksien rikkomusten lisääntyneen selvästi, ja journalistiliitto onkin enenevässä määrin kiinnittänyt huomiota tapauksiin.

Yksi suuri ongelma ovat eri ihmisoikeusjärjestöjen vastakkaiset näkemykset ja nojautuminen omiin mieltymyksiin. Osa näistä järjestöistä on läheisesti kytköksissä hallitukseen, eivätkä niiden raportit ole objektiivisia. Ne alentavat tahallaan havaittujen journalisteihin kohdistuneiden hyökkäysten määrää.

”Toisin kuin muut järjestöt, me yritämme kirjata heti kaikki tapaukset. Vasta myöhemmin mietitään, onko uhri hyvä vai huono ihminen. Pelkästään heinäkuussa 2017 tietoomme tuli seitsemän hyökkäystä journalisteja vastaan.”

Esimerkiksi toimittajien, kuten pahoinpidellyn Ruslan Kotsaban ja pidätetyn, maanpetturuudesta syytetyn Vasili Muravitskin tapauksissa ainoastaan journalistiliitto on puolustanut heitä, mutta esimerkiksi Ukrainan joukkotiedotusinstituutti ei ole, koska he eivät pidä Kotsabasta. Heidän puolestaan hänen oikeuksiaan saa loukata.

Vuonna 2014 Venäjältä Ukrainaan loikannut journalisti Pavel Šeremet murhattiin Kiovassa 20.7.2016. Murhan rikostutkinnasta kansainväliset ja kansalliset järjestöt ovat yksimielisiä: hallitus ei hoida sitä asianmukaisesti.

Nettilehti strana.ua vaikeuksissa

Euroopan tulisi arvioida kriittisemmin epävirallisten ukrainalaisten toimijoiden tekemiä analyyseja. Tomilenkon mukaan on hämmästyttävää, että kun Janukovitšin valtakaudella vielä kirjattiin kaikki tapaukset, niin nyt osa raskaistakin rikkomuksista jätetään sivuun ”epäolennaisina” tai ”poliittisesti vääränlaisina”.

”Toisinaan selitellään: aika on sellainen, nyt on sota, täytyy ymmärtää, näkemykset olivat vääränlaisia…”, Tomisenko huokaa.

Erittäin suuria ongelmia on nettijulkaisulla strana.ua. Sitä vastaan on kolme syytettä. Ensimmäisessä päätoimittaja Igor Gužvaa syytetään separatismista aiemmassa toimitustyössään mediayhtiö Vestin johtajana. Toinen syyte koskee Oleg Ljaškon johtaman Radikaalipuolueen kansanedustajan kiristämistä. Häntä uhataan epäedullisten tietojen julkistamisella. Kolmas syyte koskee valtionsalaisuuden paljastamista: toimitukseen tehdyn etsinnän aikana joltain muistitikulta kerrotaan löytyneen puolustusministeriön salaisia aineistoja. Etsintä suoritettiin kuitenkin ilman silminnäkijöitä.

Kotietsinnät on tehty myös julkaisun kahden nuoren toimittajan, 19-vuotiaan Kirill Malyševin ja 30-vuotiaan Varvara Kvitkon kodeissa.

Journalistiliitto ei ota kantaa vainottujen julkaisujen toimituspolitiikkaan. Tomilenkon mukaan he ottavat esille esimerkiksi sen, oliko perusteltua rynnätä radio Vestin toimitukseen konepistoolien kanssa.Turvallisuusviranomaiset tunkeutuivat radio Vestin toimitukseen heinäkuussa. Radioasema on jo pitempään ollut viranomaisten hampaissa ja painostuksen kohteena.

Omaksumansa asenteen vuoksi myös journalistiliittoa painostetaan. ”Ensinnäkin koska osallistuimme Etyjin johdon medianvapausprojektiin ’Venäläisten ja ukrainalaisten journalistien vuoropuhelu’. Ne, jotka syyttävät meitä tästä, eivät tajua, että vaikeuksiin joutuneille tämä foorumi on mahdollisuus parantaa heidän tilannettaan. Esimerkiksi pidätettyinä olleet journalistit Valeri Makejev ja Roman Tšeremski näkevät vapauttamisensa liittyvän siihen, että Venäjän ja Ukrainan journalistiliitot tekivät yhteiset julkilausumat.”

Muun muassa entinen armeijan tiedottaja ja oikeistonationalistisen Kansanrintaman kansanedustaja Dmitri Tymtšuk väittää journalistiliiton aiheuttavan välitöntä uhkaa maan informaatioturvallisuudelle. Journalistiliittoa alettiin uhkailla myös talous- ynnä muilla etsinnöillä sen jälkeen kun se oli puolustanut radio Vestiä, Strana.ua:ta sekä Muravitskiä ja Kotsabaa.

Tomilenko toteaakin, että juuri nyt on tärkeää järjestää oikeusapua journalisteille. ”Meneillään on ennennäkemätön noitavaino: kaikkialla nähdään vihollisia, Kremlin agentteja. Kriittisesti hallitukseen suhtautuva ihminen leimataan heti ’agentiksi’, vaikka hänellä ei olisi mitään tekemistä Venäjän tai Kremlin kanssa. Vallassaolijat lietsovat tätä leimaamista. Leimatut suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja ulkopuolisten oikeuksia voi rikkoa. Näin käynnistyy sortokoneisto, ja taustalla on keinottelu turvallisuuden ja isänmaallisuuden käsitteillä.”

Toimittajat vihapuheen välittäjinä

Eräs Ukrainan ongelma on riippumattomien tiedotusvälineiden puute. Mediat kuuluvat joko oligarkeille tai ovat kytköksissä puolueisiin. Journalistien poliittiset näkemykset ovat usein samat kuin sijoittajien, he eivät siis myy vain osaamistaan vaan myös sielunsa. Tomilenkon mukaan tämä selittää sen, että monet journalistit levittävät vapaa-aikanaan vihaa sosiaalisessa mediassa. Monet toimivat esimerkiksi oikeistonationalistisen Kansanrintaman äänitorvina. Samaan aikaan journalistiliitto saa presidentinhallinnosta viestejä, että ”journalistiliitto on Moskovan saastaa” tai ”jos haluatte pelastaa liittonne, etsikää riveistänne Moskovan agentit” (näin sanoo Vladimir Gorkovenko, presidentinhallinnon informaatio-osaston johtaja).

Jatkuva sota on myös vaarallinen keinottelun kohde. Monet poliitikot haluavat sotatilan kestävän pitkään, koska he hyötyvät siitä poliittisesti. Tomilenko toteaakin, että keskustelua rauhanomaisesta ratkaisusta ei ole, koska sille ei ole edellytyksiä. ”Jollei julista sotaisuuttaan, leimataan kansallisten intressien pettäjiksi. Emme ole kypsiä neuvotteluihin. Tässä vaiheessa on välttämätöntä lievittää vihaa yhteiskunnassa. ”

Tomilenkon mielestä Euroopan pitää painostaa Ukrainan poliitikkoja, jotta he lopettaisivat vihanlietsonnan. Hänen mukaansa aggressioita lietsoo korkeintaan 10–20 presidentti Porošenkon lähipiirin henkilöä. Jos nämä parikymmentä saisivat kuulla vastaanotoilla ulkomaiden suurlähettiläiltä käyttäytyvänsä kuin moukat, edistäisi se huomattavasti Ukrainan demokratiaa. Samoin Ukrainan hallitukselta on vaadittava vihanlietsonnan kitkemistä, vasta sen jälkeen voidaan etsiä aitoja ja vilpittömiä rauhanrakentajia. Tällä hetkellä vallanpitäjät tuottavat yhteiskuntaan jännitteitä. ”Minäkin pelkään sekä itseni että järjestön puolesta”, toteaa Tomilenko lopuksi.

 Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era