Rauhanpuolustajien delegaation jäsenet Oksana Tšelyševa ja Antti Rautiainen matkasivat konfliktiosapuolten välisen linjan tuntumassa Ukrainan Harkovasta Luhanskin alueen Popasnasta Donetskin alueen Avdiivkaan.

Ajoimme kontaktilinjalla noin kymmenen kylän kautta. Yhden yön vietimme Mironivkassa, joka on kaupunkimainen taajama, perustettu paikallisen voimalaitoksen rakentajille 1950-luvulla. Arkkitehtuuri on sen mukainen, korkeintaan 5-kerroksisia taloja ja pieniä omakotitaloja puutarhoineen. Ennen sotaa asukkaita oli noin 8 000.

Sodan jyske on jatkunut vaihtelevasti vuoden 2015 tammikuusta alkaen. Vierailun aikanakin Mironivkassa jyrisi – onneksi vain pommien ja sirpaleiden mylläämillä pelloilla taajaman ulkopuolella. Äänistä ei voinut päätellä, ovatko ammukset lähteviä vai putoavia, kuului pelkkää jyrinää. Paikallisten mukaan: ”Niillä taitaa itsellään jokin räjähdellä.” ”Niillä” viittaa Ukrainan armeijaan, jonka hallussa taajama on.

Kouluvälirauha ei pidä

Elokuun lopulla Itä-Ukrainan konfliktin osapuolet olivat sitoutuneet tulitaukoon, ns. kouluvälirauhaan. Kontaktilinjan tuntumassa, osapuolten asemien sijaitessa jopa vain 300 metrin päässä toisistaan, huomaa väkisinkin, miten Minskin sopimusta yleensä ja erityisesti sovittua ”kouluvälirauhaa” noudatetaan.

Sota on muuttunut rankaksi arjeksi. Silti ihmiset haluavat elää ja teeskentelevät, että kaikki on normaalia. Katulamput eivät pala: ”Mennään tässä varovasti, tähän putosi pommi viime vuonna ja teki kuopan, älkää vain kompastuko.” Tapasimme yksinhuoltaja Sergein, jonka elämän aurinko on 7-vuotias tytär, XX. Talvella 2015 he eivät käytännössä voineet poistua kotinsa kellarista. Vuosi sitten XX:n näkö alkoi heiketä ja hän puhuu huonosti. Ei ole osattu määritellä, johtuvatko vammat stressistä. Isää huolettaa väite, että stressistä johtuvia sairauksia on kaikkein vaikeinta parantaa.

Maiorskin taajamaa oli tuloamme edeltävänä päivänä tulitettu. Seitsemän ammusta jäi räjähtämättä ja ne purettiin heti. Meidän läsnäollessamme tulitus alkoi neljältä iltapäivällä. Ihmiset eivät tienneet, miksi osapuolet rikkovat ”elonkorjuurauhaa” juuri tällä lohkolla: ”Ehkä täällä on sellaisia yksikköjä.”

Vierailun jälkeen saimme tietää, että tulitus oli jatkunut Žovankan ja Maiorskin tienoilla, kahteen taloon oli osunut. Maiorsk on osa Donetskin alueen Horlivkan kaupunkia, joka on kapinallisten hallussa: rintama on jakanut suuren teollisuuskeskuksen kahtia.

Donetskin alueen Bahmutin piirin Luhanskessa asukkaat kertoivat, että kouluvälirauhan alettua oli ollut kaksi viikkoa hiljaista. Myöhemmin saimme kuulla, että käyntimme jälkeisenä yönä oli kuulunut tulitusta.

Avdiivkan vanhassakaupungissa pystyimme kuljeskelemaan välirauhan ansiosta Kirovin ja Lermontovin kaduilla. Ennen välirauhaa emme olisi voineet edes pistäytyä ulkona. Popasnassa, missä vierailimme Etyjin tarkkailupisteellä, hiljaisuus jatkui syyskuun viidennen puoleenpäivään. Silloin tarkkailijat kuulivat kaksi räjähdystä sarjatuliaseen tulitusta, niiden alkuperä ei selvinnyt. Syyskuun 8. päivänä ilmoitettiin ensimmäisestä ”kouluvälirauhan” aikana haavoittuneesta siviilistä: vuonna 1972 syntynyt Vladimir Pisotski Krytaja Balkan taajamasta Donetskista oli saanut lukuisia sirpalehaavoja ja joutunut sairaalan teho-osastolle.

Harmaan vyöhykkeen asukkaille lääkärinavun saaminen on suurimpia ongelmia. Esimerkiksi Popasnassa oli nuori tyttö saanut kuukausi sitten vauvan. Tätä varten hän joutui sopimaan ennalta Bahmutin synnytyslaitoksen kanssa ja järjestämään kuljetuksen laitokselle, koska ambulanssit eivät tule rajojen yli. Synnytys oli vaikea, mutta helppona ei voi pitää myöskään matkaa Luhanskin Popasnasta Donetskin Bahmutiin.

Popasna ei ole kuitenkaan pahin paikka. Vielä hankalampaa on niillä, jotka kituuttavat pommitetuissa taloissaan aivan rintamalinjalla. Opytnen kylässä asuu enintään 50 henkeä, lähinnä eläkeläisiä. He ovat täysin riippuvaisia vapaaehtoisten avusta. Sodan vuosina kylässä ei ole ollut vettä, sähköjä, lääkkeitä eikä lääkäreitä.

Rintamalinja jakaa alueen mielivaltaisesti kahtia. Niinpä Helsingissä toukokuussa 2017 vieraillut Etyjin tarkkailuryhmän johtaja Alexander Hug kertoikin, ettei Ukrainan konfliktissa ole tarvetta toimiin erotuslinjan eri puolilla asuvien siviilien lähentämiseksi, koska keskinäiset kontaktit eivät ole katkenneet. Tätä osoittaa jatkuva ihmisvirta tarkastuspisteillä ns. kontaktilinjan yli.

Kuka rikkoo tulitaukoja? Kuka aloittaa?

”En suostu kommentoimaan, kuka aloittaa. Olen työskennellyt 20 vuotta armeijassa ja tiedän, etteivät ammukset lennä tänne Jasinuvatan tarkastuspisteeltä (”tasavallasta”), sen estävät puut. En kuitenkaan kertonut teille tätä.”(keski-ikäinen mies Avdiivkan vanhassakaupungissa)

”Ukrainan joukot ovat moukaroineet meitä enemmän kuin toinen puoli.” (Maiorsk)

”Suurin ongelma on sotilaiden sijoittaminen siviilien sekaan. He asuvat taloissa ja tekniikkaa on pihoissa. Ensin komentajat etsivät tyhjiä taloja, sitten paikalle tulee joukkoja. Jos omistajat ovat matkustaneet pois, sotilaat kantavat tavarat ulos ja peittävät ikkunat, jotta heitä ei nähtäisi… Eilen tuli kaksi ammusta Mitšurin-kadulle. Toinen osapuoli ampuu takaisin, paljon riippuu siitä, millaiset hermot sotilailla on.” (Luhansken taajama)

”Ukrainan joukot ovat jo viisi kertaa yrittäneet vallata taloni Novozvannivkassa. Ihan sama, tulevatko he vaatimaan aseistautuneina vai ilman aseita: perheeni toimeentulo on täysin riippuvainen talon puutarhasta. Kerran ne rupesivat jo viskomaan tavaroitamme roskiin – vanhempieni valokuvia, koko menneisyyttäni.” (Popasna)

Kun ajoimme etulinjan tuntumassa, kuulimme suunnitelmista lähettää tänne rauhanturvaajia. Kyselimme, mitä asukkaat pitävät ajatuksesta. Yleinen kommentti: ”Kunpa kaikki jo jättäisivät meidät rauhaan.” Jevgeni Kaplin Proliska-avustusjärjestöstä kommentoi puolestaan: ”Nyt naisella voi olla kahden armeijan sotilaiden lapsia, sitten kolmen.”

Ihmiset pohtivat, millä perusteella ulkomaiset sotajoukot erottaisivat osapuolet toisistaan. Mitä tapahtuu siviiliväestölle ”tasavalloissa” ja Kiovan kontrolloimilla alueilla, aiotaanko heidätkin erottaa? Kuitenkin vaikkapa Maiorskissa (Kiova) on ihmisiä, jotka käyvät töissä Horlivkassa (”Donetskin kansantasavalta”), ja Horlivkasta ihmiset tulevat kasvimailleen Maiorskiin. Avdiivkasta Novobahmutivkaan saakka asukkaat kertoilivat meille, että he menevät vakavien sairauksien takia ”tasavaltoihin” Donetskin, Makiivkan tai Horlivkan sairaaloihin, koska hoito on siellä halpaa tai maksutonta, ja koska ”siellä on lääkäreitä, täällä ei lainkaan”. Kiovan kontrolloiman alueen asukkaiden on halvempaa hoidattaa myös hampaansa alueella, joka on Kiovan kontrollin ulkopuolella.

Kiovalainen Nina on juuri palannut Avdiivkasta, jossa hän keskusteli traumatisoituneita lapsia hoitaneiden psykologien kanssa: ”Miten he aikovat erottaa osapuolet, eihän Donbass ole Jugoslavia eikä Irak, ei täällä ole yhtenäisiä etnisiä alueita (enklaaveja).”

Mistä tulitaukorikkomukset johtuvat?

Avdiivkalaisen kommentti: ”Ei ole yhtä algoritmia tulituksen alkamiselle. Pienikin provokaatio, niin kaikki alkavat tulittaa kaikilla aseilla. Toisinaan lohkolle osuu vastakkain sellaiset ryhmät, joskus syynä on juopottelu, joskus taas juhlapäivät. Esimerkiksi Venäjän armeijan vuosipäivänä 23.2. tai kaivosmiesten päivänä tasavallat aloittavat tulituksen, kun taas Ukrainan itsenäisyyspäivänä, puolustusvoimien päivänä tai kasakoitten päivänä tulitus alkaa tältä puolelta. Siihen vastataan. Homma menee eri tavoin eri paikoissa ja eri aikoina, mutta juhlapäivinä on paukkunut koko sodan ajan.”

Etyjin tarkkailijat ovat viime aikoina säännöllisesti raportoineet myös siviilikohteiden ottamisesta sotilaskäyttöön. Matkan aikana saimme esimerkiksi tietää, että Ukrainan sotilasoperaation tiedotuskeskus sijaitsee Avdiivkassa entisessä lastentarhassa, jossa on myös vammaisten lasten kuntoutuskeskus. Etyjin tarkkailijat raportoivat 8.9.2017, että Ukrainan armeija käyttää Teplessä osaa koulusta, joka on toiminnassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin nettisivulla siteerataan kuitenkin Ukrainan puolustusministeriön vuonna 2004 painamaa opasta kansainvälisestä oikeudesta: ”Sellaiset sodankäynnin keinot kuin aseiden käyttö asutuskeskuksissa, satamissa, kodeissa tai muissa siviilirakennuksissa” ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Tässä yhteydessä mieleen muistuu Kramatorskin-matka vuonna 2016. Silloin alueella toimivan kansainvälisen järjestön edustajat kehottivat ryhmäämme lähtemään pois valitsemastamme hotellista, koska ”sotilaiden määrä on siellä niin suuri, että keskustahotelli muistuttaa lähinnä sotilaskohdetta”.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailijoiden raportit, jotka koskivat kouluja alueilla, jotka eivät ole Kiovan alaisuudessa, en löytänyt tietoja koulurakennusten käytöstä sotilastarkoituksiin ”kouluvälirauhan” ajalta. Syyskuun 7. päivän raportissa tarkkailijat kertovat käyneensä hallituksen kontrolloimalla alueella seitsemän asutuskeskuksen kouluissa ja ”tasavalloissa” neljän kaupungin kouluissa. Horlivkassa (Donetskin ”tasavalta” DNR) he havaitsivat koulun kellaria remontoitavan, jotta lapset mahtuisivat sinne paremmin tulituksen aikana. Samoin DNR:n Bezimennessä rehtori kertoi koulun olleen kaksi viikkoa suljettuna toukokuussa 2017, syynä voimakas pommitus. Piirihallinnon varajohtaja oli kertonut Holubivkassa tarkkailijoille, että tulituksen takia ei voitu avata kolmea piirin koulua, joten kaikki piirikunnan lapset on nyt koottu samaan kouluun.

Kylän johdon tapaaminen Popasnassa Luhanskin alueella

Alkukesästä 2017 alkaen Popasnan kylässä toimineet Etyjin tarkkailijat järjestivät tapaamisen Marina Dontsovan kanssa, joka vastaa paikallishallinnossa opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Tapasimme hänet työhuoneessaan, jossa sota-ajasta kertoivat seinillä olleet julisteet, jotka varoittavat miinojen vaikutuksista, sekä muutaman vapaaehtoispataljoonan tunnukset.

Dontsova oli pukeutunut kirjailtuun ukrainalaispaitaan ja hän puhui ukrainaksi, tosin hitaasti ja hapuillen. Ukrainan kielen käyttö on hänen mukaansa pakollista valtion töissä. Yksi Etyjin tarkkailijoista kysyi, miten lasten vanhemmat kommentoivat opetuksen muuttumista kokonaan ukrainankieliseksi vuodesta 2018. Dontsova vastasi: ”He ovat tietenkin tyytymättömiä. Meidän täytyy kuitenkin rakentaa yhtenäistä kansakuntaa, joka puhuu yhtä kieltä.”

Kyselimme myös asukkaiden suhtautumisesta Etyjin tarkkailuryhmän työhön, ja Dontsova pyytää tarkkailuryhmän jäseniä käymään kouluissa selvittämässä tarkkailijoiden tehtäviä ja toimintatapaa.

Dontsova vakuuttelee, ettei paikallisilla lapsilla ole erityisiä ongelmia. ”Kukaan ei ole loukkaantunut miinojen takia, lapset ymmärtävät, ettei pidä kajota tuntemattomiin metalliesineisiin. He tietävät, että voivat kulkea vain tarkistetuilla teillä ja aikuisten kanssa.”

Hän kertoo ylpeänä, että joukko piirin lapsia kävi kesällä lomalla Sloveniassa. Eräs Etyj-tarkkailija kysyy kuitenkin, miksi Popasnan asukkaat valittavat, että ryhmä koottiin virkailijoiden omista lapsista.

Myös Popasnassa Ukrainan armeija on ottanut siviilikohteita sotilaskäyttöön: koulussa numero 27 majailee sotilaita. Dontsova kertoo, että sotilaat ovat siellä väliaikaisesti ja poistuvat korjattuaan Troitsken kylän sillan. Tämän jälkeen koulu remontoidaan erityislasten tarpeita vastaavaksi.

 Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era