Suomen hallitus paistattelee nyt talouden nousevien kasvulukujen loisteessa, mutta julkisen alan palkansaajat ihmettelevät leikattuja lomarahojaan. Kapitalistisen talouden suhdannevaihtelut toivat nousun merkit Suomen talouteen omituisen myöhään. Ministerit yrittävät nyt selittää talouden piristymistä kilpailukykysopimuksella ja hallituksen oikeaan osuneella politiikalla. Kiky-sopimuksella tai hallituksen talouspolitiikalla ei ole orastavan talouden kasvun kanssa kuitenkaan mitään tekemistä – ministereiden hehkutuksesta huolimatta.
Kiky-sopimus on yhtä kuin sisäinen devalvaatio. Käytännössä se tarkoittaa palkkojen ja muiden työehtojen heikentämistä. Työajan pidentämistä, ostovoiman laskua, työnantajamaksujen siirtoa työntekijöille, sairauskulujen kasvua, perhekustannusten nousua ja julkisen talouden leikkauksia. Samanlaisia toimia on toteutettu monissa maissa, muun muassa Irlannissa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa ja nyt myös Ranskassa.
Muistatteko, miten hallituksen aikeiden paljastuttua ammattiliittojen johto keräsi väen Helsinkiin Rautatientorille? Isolla joukolla vastustettiin ”pakkolakeja”. Hallitus näytti uhkavaatimuksineen asettuneen EK:n edunvalvojaksi. Suunnitelmat kohtelivat erityisen kaltoin naisvaltaisia aloja. Onnistuneen mielenilmaisun jälkeen ammattiliitot suostuivat kuitenkin neuvotteluihin sisäisen devalvaation toteuttamiseksi. Eikö ay-liikkeellä ollut muita vaihtoehtoja? Ensin suostuttiin 0-ratkaisuun, ja sen päälle hallitus sai haluamansa eli kauniisti nimetyn kilpailukykysopimuksen.
Sopimusta hierottaessa oli hämmästyttävää, että tuloverojen alennusta käytettiin syöttinä, jonka jotkut ammattiliitot jopa nielaisivat. Saavutuksena pidettiin sitä, että hallitus lupasi kaikille tuloluokille yhtä suuret veronkevennykset! Hallitus siirsi palkkasummasta useita miljardeja työnantajille. Verorahoilla se tukee maltillista kiky-sopimusta 400 miljoonalla, eli kun leikataan työnantajien maksamaa palkkaa, siirretään osa tästä veronmaksajien maksettavaksi. Hallitus jatkaa leikkauksia, ettei valtion velka kasvaisi.
Hyvinvointivaltion mureneminen kiihtyy verovarojen huvetessa, kun julkisten alojen palveluja leikataan, henkilöstöä vähennetään ja palvelumaksuja nostetaan. Veronmaksajat maksavat näiden leikkausten seuraukset, kuten viime kädessä valtion velatkin. Progressiivinen tulovero ei juo köyhälistön verta vaan on hyvinvointivaltion perusta.
Tämä yhteiskuntasopimus on osoittanut, minne olemme menossa. Luopuminen vapaasta sopimusoikeudesta ja osallistuminen kiky-sopimuksiin on tietyllä tavalla ay-liikkeelle kohtalonkysymys, sillä vaatimukset erilaisiin talkoisiin osallistumisesta toistuvat ainakin niin kauan kuin olemme mukana yhteisvaluutta eurossa.
Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.
