Hävittäjähankinnat, tulevat hyvinvointialueiden vaalit, ilmastokriisi, puoluepolitikoinnin vaikutus asioista päättämiseen. Ajatukseni poukkoilevat, mutta palaavat yksittäisen ihmisen tasolle ja tapahtuneeseen muutokseen. Moni elää oman työn menettämiseen, perheen jaksamiseen tai koronavirustautiin sairastumiseen liittyvän pelon varjossa. Kuluneiden kahden vuoden jälkeen ei ehkä tarvitse enää pohtia, muuttuuko työelämä ja mihin suuntaan, vaan ennemminkin sitä, minkälaisia taitoja tarvitsemme muuttuneessa arjessa. Ihmisten välisen kanssakäymisen luonne on muuttunut ja sosiaalista kanssakäymistä on vähemmän. Ihmisellä on kyky sopeutua muutoksiin, mutta pitkittynyt epävarmuudessa eläminen vaikuttaa toimintakykyyn ja mielikuvaan ympäröivästä maailmasta.
Omassa perheessäni pandemia on tarkoittanut toisen vanhemman töiden siirtymistä täysin kotona tehtäviksi. Työkaverit on nähty livenä viimeksi kaksi vuotta sitten. Toinen on lähitöissä, mutta työ kulkee mukana kotiin viikon pituisena ympärivuorokautisena päivystyksenä kerran kuukaudessa. Joustoa tarvitaan niin kotona kuin töissä.
Lapsille muuttunut arki on tarkoittanut muun muassa eskarin peruttuja päättäjäisjuhlia, päiväkodin ja koulun aloitusta ilman vanhempien läsnäoloa, peruttuja synttärijuhlia ja harrastuksia. Leikeissä puetaan nukelle maskia, otetaan jätskitikulla nenästä testejä ja annetaan rokotuksia. Työkaverini kommentoi pandemian olevan tehokas perhedynamiikan testaaja – tämä on helppo allekirjoittaa.
Ihminen tarvitsee ympärilleen ihmisiä, kanssakäyminen toisten kanssa tekee meistä meidät. Olemme toisillemme kuin peili, jonka avulla kuva itsestä muodostetaan. Kommunikoinnistamme valtaosa on sanatonta. Miten tulkitsemme viestintää, joissa kommunikointi tapahtuu puheessa etäyhteyksin, sähköisesti kirjoitettuna tai kasvotusten maskiin tai muihin suojavaatteisiin pukeutuneena? Marshall B. Rosenberg on laatinut väkivallattoman kommunikoinnin mallin (NVC), joka on työväline arvostavan ja myötäelävän vuorovaikutuksen opettelemiseen ja jännitteiden purkamiseen. Päähuomio ja lähtökohta on oman toiminnan tutkimisessa ja omien uskomusten, tunteiden ja automaattisten reaktioiden tunnistamisessa. Havaittuaan oman käytöksen vaikutusta muihin on mahdollista alkaa kehittää omaa toimintaa. Lohdullista ainakin itselleni on, että Rosenbergin mukaan rauhanomainen, ratkaisukeskeinen käyttäytyminen on opittavissa. Miltä mahtaisi näyttää työelämä, jossa meistä jokainen kiinnittäisi hitusen enemmän huomiota siihen, millä tavoin kommunikoimme työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Muutos voisi olla lopulta suurempi kuin mitä maailmanlaajuinen pandemia saa aikaan.
Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.
