Vallalla ollut arvoja moukaroinut elitistinen politiikka jäi keväällä häviölle, ja odotettu muutos kohti inhimillisempiä olosuhteita tuli mahdolliseksi. Edellisen hallituksen myrkylliset päästöt olivat kuitenkin saastuttaneet ympäristön totaalisesti. Taksipalveluiden laatu ja luotettavuus on puhkiruostunut, liike-elämässä vallitsee henkinen alakulo ja lapsenomainen loukkaantumisesta kasvanut kopeus. Jäljelle on jäänyt kuona ja arvet ihmisten ajatusten välille. Yhteiskunnan henkiseen hyvinvointiin on muodostunut viiltoja, joita raaistunut media usein perustelematta vielä syventää.
Meillä kärsitään työvoimapulasta, vaikka kortistossa on 200 000 työtöntä. Näistä alityöllisiä oli vuonna 2018 Tilastokeskuksen mukaan 140 000 henkilöä. Määrä kasvoi edellisvuodesta. Alityölliset haluaisivat tehdä työtä, jota heille on tarjolla liian vähän. Työllisten määrän lisäämistä tavoitellaan, mutta työllistämispalveluita on viime vuosina ulkoistettu tulostavoitteelliseksi toiminnaksi. Henkilökohtaista ohjaamista ja tapaamisia sekä tarpeen mukaista, suunnattua ja hyvin suunniteltua koulutusta pitäisi olla kevyemmin kriteerein tarjolla. Palveluiden ulkoistaminen on vaikeuttanut työllistämistoimien vaihtoehtoja.
Investoinnit kohdistuvat nykyisin entistä enemmän esimerkiksi ohjelmistoihin ja ihmisten osaamiseen, sanoo työelämäprofessori Vesa Vihriälä (Yle 31.7.2019). Mikäli kouluttautumismahdollisuudet työn ohessa lisääntyvät ja monipuolistuvat, on mahdollista, että sillä on vaikutusta työyhteisöissä tapahtuvaan toiminnan monipuolisempaan kehittämiseen tulevaisuudessa. Kiky-tunteja on käytetty kouluttautumiseen monissa työpaikoissa. Onkin kummallista, että jo kauan sitten sovittu vähintään kolmen päivän koulutusoikeus ei yleisesti ole kaikkialla toteutunut. Asiantuntijoiden ja esimiesten kohdalla tavoite toteutuu, mutta esimerkiksi naisvaltaisella työntekijätasolla jää täyttymättä. Työajan lisäyksen kohdistuminen naisvaltaisille aloille osoittaa, että kiky-tunneilla oli syvä poliittinen tarkoitus.
Usein todetaan faktana, että Suomi ei voi kilpailla hinnalla vaan laadulla. On paljon suomalaisiksi miellettyjä tuotteita, jotka valmistetaan halvan työvoiman maissa. Mikä saa enää ostamaan kotimaista tuotetta, kun se ei kuitenkaan ole enää Suomessa tehty? Olisi syytä miettiä, olemmeko edelleen pääasiassa raaka-aineiden tuottaja ja investointihyödykkeiden valmistaja, ja miten tuotekehityksen jälkeinen tuotanto voitaisiin toteuttaa reilujen työehtojen mukaisena työnä!
Keijo Hiltunen
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan varapuheenjohtaja.
