Syksyn saapuessa on joissakin liitoissa käynnistetty jälleen työehtosopimusneuvottelut. Koko neuvottelukierros saattaa kestää kaikki sopimukset huomioiden jopa puoli vuotta, koska eri alojen sopimukset päättyvät eri aikoihin. Viime hallituksen jäljiltä neuvotteluista on tulossa varsin hankalat. Sipilän hallituksen työmarkkinapolitiikan lähtökohta näytti olevan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tukeminen, kun se painosti liittoja hyväksymään kilpailukykysopimuksen. Nyt tilanne on toivottavasti parempi.
Julkisen sektorin liitot ovat jyrkästi sanoutuneet irti sopimuksesta, jonka perusteella niiden jäsenten lomakorvauksia leikattiin. Tietojen mukaan työnantajaliitot ovat esittäneet nyt vastaavaa leikkausta myös yksityiselle sektorille. Useimmat ammattiliitot ovatkin etukäteen ilmoittaneet, että kikyn jatkamisesta ei ole mahdollista sopia. Teknologiateollisuuden neuvottelutkin keskeytyivät heti alettuaan. Palkansaajapuolella on varsin yhtenäinen näkemys, että ilmaiset talkootyöt ovat päättyneet. Normaalia työaikaa ei haluta pidentää, vaikka siitä jotain maksettaisiinkin.
Palkansaajien ei kannata unohtaa lahjaa, jonka Sipilän hallitus työnantajille antoi työnantajamaksujen siirroilla vuosina 2017–2020. STTK:n laskelmien mukaan sen hintalappu oli yli kuusi miljardia euroa. Ylimääräiset tulot ja palkkojen tosiasiallinen jäädytys ovat siirtyneet pääosin omistajille kasvaneina osinkoina.
Ilmapiiriä ei myöskään paranna osaan työnantajista levinnyt into sopimusshoppailuihin, eli haluun siirtää työntekijät halvemman sopimuksen piiriin. Mielestäni ay-liikkeen on syytä ottaa tiukka linja tälläisiin ilmiöihin. Samalla on pakko kysyä, mitä tarkoittaa Rinteen hallitusohjelman julkistamisen yhteydessä työmarkkinajärjestöille esitetty kutsu etsiä keinoja uusien työpaikkojen luomiseksi. Mitä se merkitsee palkansaajille? Ei kai vain jossain muodossa Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksen tekohengitystä?
Samaan aikaan, kun työntekijät neuvottelevat työehdoistaan ja palkoistaan, on käynnissä miljardien eurojen asekaupat. Suomi tarvitsee uudet hävittäjät maata puolustaakseen. Niiden hinta laskutavasta riippuen on 8–25 miljardia. On jo päätetty hankkia neljä taistelulaivaa: 1,3 miljardia + käyttökulut. Näiden hankintojen rinnalla eivät pienipalkkaisten postilaisten palkkakulut eivätkä kaltoin kohdeltujen terveys- ja sosiaalialojen työntekijöiden palkankorotusvaatimukset tunnu kohtuuttomilta.
Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.
