Työläistaustaiset oppositiopoliitikot ovat harvinainen ilmiö nyky-Venäjällä. Työpaikkojen rauhantoimikunnan ja Rauhanpuolustajien vanha tuttavuus Aleksei Etmanov on erityinen tapaus. Hän aloitti perustamalla ammattiyhdistyksen Fordin autotehtaalla Pietarin alueella. Tämän jälkeen hän oli mukana ideoimasssa Venäjän eri alueiden yhteisen autoteollisuusalan ay-liikkeen perustamista. Vuonna 2011 hänet valittiin Leningradin alueen parlamenttiin Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen listoilta. Hän ei kuitenkaan mukaudu sokeasti minkään puolueen linjaan ja kannustaa olemaan sekoittamatta sellaisia käsitteitä kuin ’isänmaa’ ja ’hallinto’.
Dimitri Švanija haastatteli viime vuonna Aleksei Etmanovia sensunovos.ru-nettilehteen. Rauhan Puolesta -lehti julkaisee otteen tuosta haastattelusta.
Aleksei, olet monesti kertonut kuinka matka Brasiliaan loi sinusta ammattiyhdistysaktiivin. Nyt siitä on kulunut jo kymmenen vuotta. Ovatko nuo vuodet olleet sinulle pettymys, vai oletko sitä mieltä, ettei ollut virhe lähteä mukaan ammattiyhdistysaktivismiin?
Aleksei Etmanov: ”Kymmenen vuoden jälkeen on liian aikaista pettyä. Minä olen sitä mieltä, että valitsemani tie on juuri oikea. Venäläiset työläiset ansaitsevat kunnioittavaa kohtelua, hyvän palkan ja erinomaiset työolosuhteet, vaikka meidän kapitalistimme vakuuttavatkin jatkuvasti päinvastaista. Kaiken maailman ministerimme, jotka piiskaavat budjettia, puhuvat siitä, että työn hinta ylittää tuottavuutemme. Näin esimerkiksi Kudrin (toim huom. Aleksei Kudrin, venäläinen poliitikko, talousministeri vuosina 2000–2011) jokin aika sitten ilmoitti.
Jos totta puhutaan, harmittaa valtiomme puolesta. Kaikkialla maailmassa työntekijät kävivät läpi tämän kaiken – antamatta yltiöisänmaallisen hysterian hämätä itseään – tavoitellessaan yksinkertaisia tavoitteita: hyviä työehtoja, arvoistaan palkkaa ja omia edustajiaan lainsäätäjien joukkoon.
Brasilialaiset ovat veljiämme. Brasiliassa on erittäin voimakas ammattiyhdistysliike, joka on hyvin politisoitunut. Se on vastavoima oikeistolaisille ja nationalistisille liikkeille, jotka myös Brasiliassa ovat olemassa ja joihin kuuluvat pääasiassa yläluokka ja pääoman edustajat. Brasilialainen ay-liike ei anna tuon yltiöisänmaallisuuden hämätä itseään. Että mukamas olet valtiosi vihollinen jos vastustat sen edustamaa ajatusmaailmaa. Brasilialaiset erottavat jyvät akanoista ja toimivat rauhanomaisesti.
Totta kai on olemassa pieni pettymyksen tunne… Tänä päivänä venäläiset työläiset ovat varmaankin paljon vähemmän koulutettuja kuin vuonna 1905. Tuolloin työväen joukossa sosialistiaktivistit järjestivät opintopiirejä, joissa käsiteltiin työn ja pääoman välistä vastakkainasettelua. Ja entiset talonpojat kuuntelivat tarkkaavaisesti opettajiaan! Mutta tämän päivän työläisemme, jotka ovat valmistuneet kelvottomista ja aikansa eläneistä oppilaitoksista, ovat hajallaan ja alistuvat manipuloiduiksi. Tietysti tämä on meidän surumme ja kipupisteemme. Ja sen vuoksi on jonkun verran pettymystäkin.
Mutta samaan aikaan olen erittäin iloinen siitä, että teen juuri tätä työtä, koska kaikesta huolimatta uuden ammattiyhdistyskulttuurin taimia on onnistuttu istuttamaan suotuisaan maaperäämme. Työläiset ottavat askel askeleelta etäisyyttä Neuvostoliiton jälkeen vakiintuneeseen periaatteeseen ’minä olen johtaja – sinä paskaa’. He alkavat erottaa omat intressinsä yrityksen intresseistä, eivätkä anna huijata itseään niin helposti kuin vielä kymmenen vuotta sitten.”
Minulla on välillä sellainen tunne, että neuvostoideologia, jonka mukaan työväenluokka nousi yhteiskunnassa hegemoniseen asemaan, vahingoitti ja edelleen vaikeuttaa työväenliikkeen muodostumista. Yhtäältä työläiset eivät koe itseään työvoiman myyjinä, ja toisaalta he suhtautuvat lievästi sanottuna kunnioituksetta, kuin idiootteihin, niihin aktivisteihin, jotka yrittävät levittää ajatusta omatoimisesta organisoitumisesta.
”Ehdottomasti asia on juuri noin. Mutta en ryhtyisi syyttämään neuvostoideologiaa työväenliikkeen hegemoniasta. Tässä tapauksessa kyse on pikemminkin välinpitämättömyydestä, johon yhteiskunta on meitä opettanut kahdenkymmenen viime vuoden ajan: opiskele ala-arvoisessa koulussa, ole yksin, huolehdi vain omista asioistasi niin olet onnellinen. Et tarvitse mitään ammattiyhdistysliikettä, etkä yhteisöä – ne ovat kaikki punaisten ja kommunistien keksintöä. Valtava kommunismia, sosialismia ja jopa kaikkea vasemmistolaista liikehdintää alentava koneisto toimii.
Helposti johdateltavissa olevat työläiset, jotka saavat informaation ennen kaikkea television välityksellä, muumioituvat muiden tavoin hallitsevan luokan valitsemaan olotilaan. Siksi heille henkilö, joka ajattelee toisin kuin televisiossa toistetaan, on jonkinlainen marginaali-ihminen. Ja televisiossahan kerrotaan, että juuri ne ihmiset ovat vihollisia, ’viides kolonna’ ja mitä milloinkin. Aivojen käyttäminen on todella vaikeaa.
Meidän työläistoverimme puhuvat nykyään myös, että ’me olemme politiikan ulkopuolella!’ Mutta ei ole olemassa ammattiyhdistystä politiikan ulkopuolella! Kaikkien olisi pitänyt jo aikoja sitten ymmärtää, että mikä tahansa teko, jonka tarkoituksena on parantaa työläisten taloudellista tilaa, on laajempaa politiikkaa. Vaikka vain sen vuoksi, että se toimii huonona esimerkkinä naapuritehtaan työläisille. Tämä on politiikkaa. Olkoonkin aluksi vain paikallisella tasolla, mutta sitten kun se ylittää alueelliset rajat, siitä tulee jo vakavasti otettavaa valtakunnallista politikkaa. Tämän ymmärtävät kaiken maailman kuvernöörit ja muut edustajat, jotka toimivat ammattipolitiikkoina ja vallan toimeenpanijoina. He yrittävät kaikin mahdollisin keinoin nitistää työväenliikkeen itsenäisen organisoitumisen murusia, jotka eivät ole niiden vallassa. Niin kuin kävi tovereillemme esimerkiksi Kalugassa. (Toim. huom. Kalugan kaupungissa maaliskuussa 2015 pidätettiin viisitoista Aleksei Etmanovin edustaman riippumattoman ay-liikkeen MPRA:n jäsentä, jotka olivat kokoontuneet neuvottelemaan tulevista suurista irtisanomisista Volkswagenin ja Peugeot-Citroenin autotehtailla Kalugassa. Poliisi ilmoitti pidätyksen syyksi lähistöllä tapahtuneen varkauden, mutta kuulusteluissa pidätetyiltä kyseltiin ay-liikkeen toiminnasta ja tulevista tapahtumista. Kuulustelijat olivat ”E”-keskuksesta, joka on ekstremismin vastaiseen toimintaan erikoistunut hallintoelin.)
Paikallista hallintoa työväen organisoituminen ei selvästi uhkaa, mutta se on huono esimerkki muille. Tämän takia kuvernööri ilmoittaa työväenliikkeen aktivistien olevan kansan vihollisia, heitä jahtaa poliisi ja niin edelleen. Mutta juuri tämä on tärkeintä, mitä vasemmistolaisten ja ay-liikkeen aktivistien täytyy tehdä – opettaa ihmisiä ja yhdistää heitä ympäristöönsä. Muutoin me tulemme ryömimään suossa jatkossakin.”
Jokainen aktivisti tietysti löytää itselleen perustelut miksi hän tekee ay- tai poliittista työtä. Mutta miten kansan apatia on selitettävissä?
”Kaikki apatia syntyy tietämättömyydestä. Ennen vaaleja kansalle sanotaan: ’Älä mene! Kyllä ne ilman sinua kuitenkin kaikesta päättävät, älä änge politiikkaan, ja tehtaan johtaja – hän on hyvä poliitikko, hän tekee kaiken sinun puolestasi.’ Meille kaikille sanotaan: ’Istukaa nurkassa, älkääkä vaivatko meitä.’ Meidän liberaalimme ja uudet kapitalistimme yrittävät mustamaalata ne saavutukset, jotka menneen ajan kommunistit, sosialistit ja sosiaalidemokraatit saivat aikaan. Uuden ajan työläisille, jotka eivät ehtineet tuntea Neuvostoliittoa, he puhuvat niistä saavutuksista kuin jostain inhottavasta. Kuin ammattiyhdistykset olisivat vain kommunistien ase, ja ikään kuin niitä ei nykyään tarvittaisi. Mene ja näytä kykysi, niin sinusta tulee varmasti heti johtaja. Ja tätä on syötetty jo neljännesvuosisata!
Niin ollen niiden, jotka ovat altistuneet tuollaiselle muumioitumiselle, on hyvin vaikea muuttaa näkökantaansa vuodessa tai parissa. Minä olin täysin samanlainen! Kaikki riippuu pääkoppasi sisään päässeen tiedon määrästä. Kun sinulla on aivot ja näet eron yhdistyneiden työntekijöiden, kuten esimerkiksi Brasiliassa, ja hajanaisten työläisten välillä, ymmärrät, että meitä huijataan. Meidän aivoihimme syötetään koko ajan isänmaallisationalistisia aatteita, jottemme näkisi todellista vihollistamme.”
Teksti Dimintri Švanija
Suomentanut Kerttu Matinpuro
Aleksei Etmanov vieraili maaliskuussa Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa kertomassa Venäjän ay-liikkeen kuulumisista.
