Tämän päivän maailmassa, kun voimistuva sotarumpujen jyminä kantautuu jo meidänkin korviimme, ajatukset harhailevat väkisinkin Stanley Kubrickin surrealistiseen komediaan Tohtori Outolempi (Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1964). Kylmän sodan huipulla tehty elokuva on muuttunut ajattomaksi klassikoksi, jonka sanoma on edelleen relevantti.
Elokuva nytkähtää liikkeelle, kun vainoharhainen kenraali Ripper (Sterling Hayden) määrää ydinpommikonelaivueensa iskemään kohteisiin Neuvostoliitossa. Tämän seurauksena Yhdysvaltain presidentti Merkin Muffley (Peter Sellers) neuvonantajineen aloittaa operaation iskun estämiseksi. Tilanteen edetessä Neuvostoliiton suurlähettiläs kertoo, että Neuvostoliitolla on hallussaan ”tuomiopäivän kone”, joka tuhoaa kaiken elämän maan päältä, jos pommikoneet saavuttavat kohteensa. Samaan aikaan yksi kenraali Ripperin upseereista, brittiläinen Lionel Mandrake (Peter Sellers), yrittää kuumeisesti estää kenraalin suunnitelmat.
Elokuva pohjautuu Peter Georgen romaaniin Red Alert. Sen piti alun perin olla draama, mutta Kubrick muutti mielensä käsikirjoitusvaiheessa ja kirjoitti sen komediaksi. Elokuvan ilmestyttyä puolustusministeriön ja armeijan henkilöstöt riensivät nopeasti kieltämään, että yksittäinen upseeri tai kenraali voisi laukaista ydinsodan.
Puolustusministeriön vakuutteluista huolimatta käytäntö oli kuitenkin seuraavanlainen: Presidentti Dwight D. Eisenhower oli jo 50-luvulla ottanut käyttöön elokuvasta tutun systeemin, jossa kommunikaation katkeaminen Valkoisen talon kanssa oikeuttaisi kenraalit käyttämään ydinaseita ilman presidentin hyväksyntää. Tohtori Outolemmen ilmestyttyä eräs puolustusministeriön virkamies lähetti kopion Georgen kirjasta jokaiselle Pentagonin ballististen ohjusten tutkimuskomitean jäsenelle. Tämän seurauksena turvallisuustoimenpiteitä lisättiin ja ydinohjuksiin lisättiin kahdeksannumeroinen laukaisukoodi.
Pohdittaessa taiteen vaikutusta yhteiskunnallisiin rakenteisiin voidaan todeta, että Tohtori Outolempi on paitsi yksi 1900-luvun merkittävimmistä taideteoksista, myös yksi merkittävimmistä sosiaalisista teoista. Kaiken elämän loppumisen tarkastelua ei tarvitse tehdä vakavalla naamalla, kun sen tekee rautaisella ammattitaidolla.
Taiteen muodossa ilmaistun kritiikin seurauksena toteutuneet muutokset antavat toivoa meille alati vauhtiaan kiihdyttävän geopoliittisen hulluuden syöksyspiraalin pyörityksessä eläville idealisteille.
Tohtori Outolemmen lopettava ”We’ll meet again” -kappale muistuttaa, että ydinsodan uhka on olemassa juuri niin kauan kuin hyväksymme ydinaseiden olemassaolon. Elokuvan sanoma ja sen aikaansaama muutos todistavat, ettei tällaista hyväksyntää kenenkään ole pakko antaa.
Teksti: Julius Halme
Kuva: Aleksandra Aksenova
Artikkeli on tuotettu osana ensimmäistä Tottelemattomuusakatemiaa.
