Länsi-Sahara

Länsi-Sahara

Länsi-Sahara on noin puolen miljoonan asukkaan alue Afrikan luoteisosassa ja maailman viimeinen siirtomaa. Se on vuodesta 1963 kuulunut YK:n listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisväestön tahdon mukaisesti. Aikaisemmin alue tunnettiin Espanjan Saharana, vuodesta 1975 aluetta on miehittänyt Marokko.
YK ryhtyi vuonna 1991 järjestämään Länsi-Saharan tulevaisuudesta kansanäänestystä, jossa vaihtoehtoina olisivat täysi itsenäisyys tai liittyminen Marokkoon. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä, sillä Marokko on toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta YK:n päätöslauselmia ja sopimuksia. Marokko ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta, vaan se jatkaa siirtomaavallan perintöä miehittämillään alueilla.
Kirje Länsi-Saharasta: Ensin tuli tulva, sitten Maradona
6/2016, Lehti

Kirje Länsi-Saharasta: Ensin tuli tulva, sitten Maradona

El Aaiún, miehitetty Länsi-Sahara, 15. lokakuuta, 2016 Kotikaupunkiini El Aaiúniin iski loka­kuun 29. päivänä hirveä tulva, joka teki tuhoa Sakia ...
Yhdysvaltalaisjuristi Katlyn Thomas Suomeen, aiheena Länsi-Sahara
Ajankohtaista

Yhdysvaltalaisjuristi Katlyn Thomas Suomeen, aiheena Länsi-Sahara

Marokon miehittämän Länsi-Saharan rauhanturvaoperaation Minurson entinen pääjuristi, yhdysvaltalainen Katlyn Thomas vierailee Suomessa 28.–29.11.2016. Vierailunsa yhteydessä hän luennoi Helsingin yliopistolla Erik ...
Kirje Länsi-Saharasta: Länsi-Sahara lautasella
5/2016, Lehti

Kirje Länsi-Saharasta: Länsi-Sahara lautasella

Tänään aion kertoa teille länsisaharalaisesta ruoasta. Ruokatapojen ja -kulttuurin kautta voi ymmärtää paremmin koko sahrawiyhteisön toimintaa. Historiallisesti sahrawit ovat paimentolaisia ...
Länsi-Saharan nuoriso  ei hyväksy status quota
5/2016, Lehti

Länsi-Saharan nuoriso ei hyväksy status quota

YK:n epäonnistuttua purkamaan siirtomaavallan Länsi-Saharassa ovat monet nuoret alkaneet kannattaa aseellista itsenäisyyskamppailua. Kuluneen 25 vuoden ajan on Länsi-Saharan alkuperäiskansa sahrawit ...
Marokko käyttää hyväkseen Marrakechin ilmastoneuvotteluja
Ajankohtaista

Marokko käyttää hyväkseen Marrakechin ilmastoneuvotteluja

Ilmastoneuvottelut jatkuvat Marrakechissa – Marokko käyttää tilaisuutta hyväkseen lujittaakseen otettaan laittomasti miehittämästään Länsi-Saharasta. Western Sahara Resource Watch, joka seuraa Marokon ...
Kommentti: Marokko ei toimi kansainvälisen yhteisön pelisääntöjen mukaan
Ajankohtaista

Kommentti: Marokko ei toimi kansainvälisen yhteisön pelisääntöjen mukaan

Helsingin Sanomien 14.10.2016 julkaistussa pääkirjoituksessa ”Demokratia Marokossa on vaikea mutta tärkeä laji” otettiin kantaa demokratian tilaan Marokossa. HS kirjoitti  muun ...
Mistä nyt tuulee: Sahrawipakolaiset vastustavat Siemensin energiahanketta
Ajankohtaista

Mistä nyt tuulee: Sahrawipakolaiset vastustavat Siemensin energiahanketta

Sadat länsisaharalaiset eli sahrawit osoittivat tiistaina 27.9. mieltään Siemensiä vastaan Auserdin pakolaisleirillä. Siemens kehittelee Marokon miehittämälle Länsi-Saharan alueelle energiainfrastruktuuria Marokon ...
Kirje Länsi-Saharasta: Länsisaharalaisissa häissä
4/2016, Lehti

Kirje Länsi-Saharasta: Länsisaharalaisissa häissä

El Aaiún, Länsi-Sahara 21. elokuuta 2016 Hei! Tällä kertaa aion kertoa teille länsisaharalaisista häistä ja niihin liittyvistä perinteistä. Valitsin kirjeen ...