Thomas Wallgren on suomalainen filosofi ja aktivisti. Hän kävi marraskuun alussa 2019 Kiovassa tapaamassa yliopistokollegoitaan ja tutustumassa maan nykytilanteeseen. Nelipäiväisen matkan ohjelma oli tiivis. Hän vieraili kahdessa yliopistossa ja osallistui julkisiin keskustelutilaisuuksiin.
Thomas Wallgren tapasi Kiovassa ihmisiä, joiden hän kuvailee kuuluvan piireihin, joissa vastustetaan Ukrainan nykyhallituksen polarisoivaa politiikkaa, jotka toimivat rauhan ja demokratian puolesta ja jotka ovat huolissaan sodan vaikutuksista ja myös siitä, että Ukrainan tulevaisuus olisi äärinationalistinen.
”Olin tekemisissä noin sadan eri ihmisen kanssa kolmessa tapahtumassa. He olivat kaikenikäisiä opiskelijoita ja tutkijoita. Joidenkin kanssa kävin hyvin syvällisiä keskusteluja. Joukossa oli rauhanaktivisteja ja filosofeja. Monet olivat kallellaan vasemmalle, kuten isäntäni. Tapaamani parikymmentä tutkijaa kuuluvat tunnustettuun tutkijaryhmään.”
Monet olivat huolissaan esimerkiksi tiukasta kielipolitiikasta.
”Venäjää puhuu vähintään puolet väestöstä. Se on kuitenkin jätetty koulujen virallisen opetussuunnitelman ulkopuolelle, mikä on absurdia. Inhimillisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta katsoen ollaan polulla, joka johtaa vääjäämättä suuriin ongelmiin.”
Wallgren huomauttaa, että kiinnostus poliittisia keskusteluja kohtaan on suurta. ”Denis Zharkikhin keskusteluklubin järjestämässä poliittisessa väittelyssä oli noin 50 ihmistä. Väittelyt kruunaa niiden miellyttävä luonne. Ihmiset ovat vakavissaan, mutta myös rentoja. He voivat pitää hauskaa samalla kun keskustelevat monimutkaisista aiheista. He ovat hyvin aktiivisesti mukana. Tapahtumat kestivät pitkään, jokainen neljä tuntia. Ja keskusteluja jatkettiin kaikkialla.”
LIEVÄÄ OPTIMISMIA ILMASSA
Thomas Wallgren ymmärtää, että pääkaupungin todellisuus on toinen kuin muualla, erityisesti sodan runtelemilla ja traumatisoimilla alueilla. Hänestä Kiovassa vaikuttaa olevan vähemmän äärimmäistä köyhyyttä kuin mitä näkee suurimmissa länsieurooppalaisissa kaupungeissa. ”Tietenkin Kiovassakin on kadulla eläviä ihmisiä, joiden olot ovat ankarat, mutta ei enempää kuin esimerkiksi Pariisissa. Tiedän, että keskimäärin Ukraina on varsin köyhä maa.”
Wallgren huomasi esimerkiksi sen, että julkinen liikenne toimii Kiovassa hyvin. Eikä hänestä tuntunut siltä, että kaupungissa vallitsisi akuutti kriisi: ”En tiedä, mistä tulee tuki väkivallalle ja sodalle tai äärinationalistiselle politiikalle, jota myös nykyinen hallitus toteuttaa. Tapaamieni ihmisten joukossa näkyi kuitenkin lievää optimismia, että Zelenskyin hallinto olisi hieman lempeämpi.”
Ukrainassa Wallgrenia haastatteli toimittaja Pavel Volkov, joka oli ollut vankilassa syytettynä separatistien tukemisesta mutta joka oli sittemmin vapautettu. ”Vaikka vapauttava tuomio ei ole vielä lopullinen, se on silti pieni positiivinen signaali.”
Wallgreniin teki vaikutuksen se, miten erilainen sosiaalisesti ja poliittisesti aktiivisten kiovalaisten agenda on verrattuna siihen, mitä länsimediat Ukrainan nyky-yhteiskunnasta kertovat. Trumpista ja John Bidenista ei käyty keskusteluja, ei myöskään EU:n Ukraina-politiikasta. Kiovan älymystön ensisijainen huoli on Wallgrenin mukaan hyvin käytännönläheinen ja konkreettinen: ”Kuinka luoda edellytyksiä demokraattisen vuoropuhelun ylläpitämiseksi kansalaisten keskuudessa niin, että he voivat oppia asioita yhdessä. Kuinka suojella toimittajia, jotka on pidätetty heidän kuvattuaan sitä mitä Donbassissa tapahtuu. Kuinka suojella toimittajia, jotka ilmaisevat huolensa asenteellisesta, tunteisiin vetoavasta Venäjän-vastaisesta retoriikasta politiikassa. Kuinka suojella demokratian edistämiselle omistautuneita ihmisiä uusnatsien fyysisiä hyökkäyksiä vastaan. Voisiko rauhanliike tarjota paikan turvallisille keskusteluille, joihin vastakkaisiin leireihin kuuluvat ottaisivat osaa?”
TOIVEITA JA HARHAKUVITELMIA
Monet Wallgrenin tapaamista ihmisistä uskoivat hänen mukaansa siihen, että ukrainalaisten hyvinvointi lisääntyy, jos maa integroituu globaaliin markkinatalouteen, jonka ehtoja sanelevat muun muassa EU ja WTO.
”Minusta se on harhakuva. Ukrainaa ei integroitaisi reiluin ehdoin. Maailma on luhistumassa, ja nyt rikkaista on muodostumassa maailmanlaajuisesti oma luokkansa. On olemassa kasvava ihmisjoukko, joiden mielestä valtaosaa ihmisistä ei tarvita. Heitä ei tarvita kapitalistiseen tuotantoon eikä uusintamiseen. Voimme puhua kyynisyydestä mutta myös ’teollisen kasvuyhteiskunnan pudotuspelistä’. Monet ukrainalaiset fantasioivat, että he EU:hun integroitumalla toistavat skandinaavisen kehitysmallin. Niin ei käy, ei ekologisista syistä eikä myöskään teknologiseen muutokseen ja politiikan dynamiikkaan liittyvistä syistä.”
Wallgren viittaa perussuomalaisten suosion kasvuun ja viimeaikaisiin tapahtumiin Espanjassa, Chilessä ja Boliviassa.
”Autoritaarisen kapitalismin kasvuvauhti on huima. Kiina on malliesimerkki teknokraattien ja bisneseliitin kytköksestä. Mutta toivon, että tavalliset ihmiset voivat yhdessä muuttaa tämän kehityssuunnan. Sen puolesta teen työtä. On helppo ymmärtää, miksi Ukrainan hallintoa ohjaa fantasia länsi-integraation kaikkivoipaisuudesta. Kulutusparatiisi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus on houkutteleva yhdistelmä. Ja jos ei sosiaalista oikeudenmukaisuutta, niin ainakin paratiisi kuluttajille. Se näyttää olevan kiinalaista kehitysmallia ylläpitävä unelma. Ihmiset eivät välttämättä tajua, että integraatio globaalien markkinoiden kautta ei enää voi johtaa haluttuun tulokseen. Luulen, ettei sitä ymmärrä edes Ukrainan eliitti.”
Wallgrenin ukrainalaiskollegat halusivat kuulla, ovatko markkinaliberalismin ideat hänestä menestyneet Länsi-Euroopassa. ”Monille oli helpotus kuulla, että liberalistinen kehitysmalli on suuressa kriisissä. Se ei toimi tavallisten ihmisten kohdalla, vaan antaa kasvupohjaa äärioikeistolaisille suuntauksille ja laajentaa kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Virallisen propagandan mukaan ’kaikki on hyvin Länsi-Euroopassa’.
Wallgren ei silti nähnyt Kiovassa merkkejä passiivisesta turhautumisesta. ”Siellä ei juuri haikailla nopeiden muutosten perään, joita Maidan nostatti. Ihmisten asenne on realistinen. He saavat nyt energiaa siitä, että eri taustaiset ihmiset voivat kokoontua ja keskustella perusoikeuksista. Tapaamani ihmiset eivät vaikuttaneet lyödyiltä eivätkä syytteleviltä. He olivat silti syvästi huolestuneita aggressiivisten nationalistien vaikutuksesta nykypolitiikkaan. Minulle kerrottiin, että näillä nationalisteilla ei ole laajaa kannatusta, mutta mukana on militantteja aseistettuja aktivisteja. He ovat vaarallisia ja vaikuttavat hallituksen päätöksiin.”
EU:N EI TULE TUKEA ONGELMIEN AIHEUTTAJIA
Wallgrenista oli hätkähdyttävää huomata, millainen ero vallitsee läntisen median luoman Ukraina-kuvan ja paikan päällä nähdyn maan välillä.
”Meidän tiedotusvälineissämme Ukraina esitetään Trumpin kontekstissa. Katsomme maata USA:n sisäpolitiikan linssien läpi, mikä ei ole tärkeää ukrainalaisille. Heillä on korruptio-ongelma. Mutta se, oliko joku amerikkalaisheppu enemmän tai vähemmän tekemisissä jonkin korruptoituneen ukrainalaisfirman kanssa, on heidän keskusteluissaan toisarvoista. Yllättyneempi olin siitä, että EU:n rooli Donbassin konfliktissa oli käydyissä keskusteluissa aika sivussa.”
Thomas Wallgren sanoo, että hänen tapaamiensa ihmisten tärkein tavoite on rakentaa luottamusta Donbassin ja muun Ukrainan välille. ”Monet olivat sitä mieltä, että konfliktin ratkaisu löytyy alueen sisältä, ei ulkopuolelta. Ulkomaiden väliintuloon suhtaudutaan varauksellisesti, oli kyseessä sitten EU, USA tai Venäjä.”
Kysymys siitä, mitä Suomen pitäisi tuolloin vielä EU:n puheenjohtajana tehdä, ei kiinnostanut Wallgrenin tapaamia ukrainalaisia. Jos EU, Venäjä tai USA haluaisi tehdä jotakin, auttaisiko se Ukrainaa? He kuitenkin odottavat, että EU ei tukisi niin paljon niitä, jotka aiheuttavat ongelmia. ”Ukrainalaiset toivovat enemmän näkyvyyttä niille, jotka haluavat saada ongelmat ratkaistua ja sekasotkun loppumaan. He haluavat, että lakkaamme sulkemasta silmiämme niiltä, jotka sotkua aiheuttavat.
Ensimmäisenä vierailupäivänään Kiovassa Thomas Wallgren laski kukkia monumentille, joka muistuttaa Ukrainan vapautumisesta natsien invaasiosta vuonna 1943. ”Minusta vapautuminen natseista on syytä muistaa. Olin mielelläni mukana.”
Teksti: Oksana Tshelysheva
Suomennos: Anu Harju
