Avainsana-arkisto: Yhdysvallat

Tähtäimessä laittomat vihollistaistelijat
Lokakuun 17. päivä käänsi uuden sivun terrorismin vastaisessa taistelussa. Terroristiepäillyt riisuttiin Yhdysvalloissa oikeuksistaan lain keinoin. Ongelma on, että heidät on

Työpaikkojen rauhantoimikunnan kolumni: Israelin hyökkäys
Suomen Euroopan unionin puheenjohtajakaudesta on toinen puoli jäljellä. Heinäkuun alusta alkanut kausi päättyy vuodenvaihteessa. Etukäteen maan hallitus asetti sille monenmoisia

USA haluaa taistelujoukkonsa Kolumbiaan
Kun Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti nostavansa syytteen 50:tä vasemmistolaisen Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat -liikkeen FARC:n johtajaa vastaan, asia sai laajaa julkisuutta amerikkalaisessa

Propagandasota Irania vastaan kiihtyy
Viime kuukausina USA lähimpine liittolaisineen on merkittävästi lisännyt sotaista retoriikkaansa Irania kohtaan. Lisäksi useiden raporttien mukaan USA:n sotavoimat ovat jo

Suurlähettiläs ihmisoikeuksien puolesta
Craig Murray lähetettiin Britannian suurlähettilääksi Uzbekistaniin kesällä 2002. Maa oli tuolloin USA:n keskeinen liittolainen ”terrorismin vastaisessa sodassa”, ja diktaattori Islam

Iranin ydinohjelma ja tuleva kriisi
Viime kuukausien aikana länsimaat, USA:n johdolla, ovat esittäneet vakavaa huolta Iranin ydinenergiaohjelman mahdollisesta käytöstä ydinaseiden kehittelyyn. Sekä USA että Israel

Köyhdytetystä uraanista terveysriskejä?
Äskettäin Geneveen kokoontuneet tutkijat ja kansalaisjärjestöjen edustajat esittivät ankaraa kritiikkiä YK:n terveysjärjestö WHO:ta kohtaan, koska se on kannanotoissaan vähätellyt köyhdytetyn

Irakin kevättä odotellessa
Vaikka USA:n ja Ison-Britannian hallitukset vakuuttavat edelleen, että Irak on vakaasti tiellä kohti rauhaa, vapautta ja demokratiaa, kuka tahansa realisti