Avainsana: Suomi

Pääkirjoitus: Hävittäjien kauhistus
Kevään eduskuntavaalit ovat rauhanliikkeelle erityisen tärkeät. Tulevan eduskunnan ja nimitettävän hallituksen politiikalla on hyvin pitkälle meneviä vaikutuksia turvallisuuteemme. Tärkeimpänä yksittäisenä

Suomalaisia europarlamentaarikkoja Marokon laittoman miehityksen tukena
Euroopan unionin parlamentti äänesti helmikuun 12. päivänä komission esityksestä EU:n ja Marokon välisestä kalastussopimuksesta. Sopimukseen sisältyvät myös miehitetyn Länsi-Saharan kalavedet.

Avautuvien arkistojen salat
Neljännesvuosisata on ihmisen elämästä huomattava siivu, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa se saattaa olla ohikiitävä hetki: kaksikymmentäviisi vuotta sitten tehtyjen päätösten

Armeijoiden päästöt on huomioitava ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa
Armeijoihin, asevarusteluun ja sotimiseen kiinnitetään ilmastonmuutoksen torjunnassa harvemmin huomiota. Pelkästään armeijoiden ylläpito ja varustelu aiheuttaa kuitenkin kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä noin

Keski-Suomen Rauhanpuolustajat: Hävittäjärahoja on käytettävä ilmastokatastrofin hallintaan
Suomi suunnittelee ostavansa uusia hävittäjiä, joiden valtava hankintahinta, 8–12 miljardia euroa, on lähes viidesosa valtion talousarvion vuotuisista menoista. Vaikka hankinta

Lapin Rauhanpuolustajat: Jäämeren radasta Rauhan rata
Lappilaiset Rauhanpuolustajat ovat huolestuneina seuranneet liikenneministerin ja Lapin Liiton toimia Jäämeren radan suhteen. Mikäli se suunnitellaan Rovaniemeltä Sodankylän kautta Kirkkoniemelle,

Mestarillista hybridivaikuttamista
Moni on varmaan ihmetellyt, kuinka Naton ja erityisesti Yhdysvaltojen sotavoimat voivat ilmaantua toistuvasti Suomen maaperälle harjoittelemaan. Viimeisin ällistyksen aihe on

Sananvapaus ahtaalla Ukrainassa
Suomalaistiedotusvälineiden runsaassa Ukraina-uutisoinnissa näyttää jäävän huomiotta se, että sodan varjossa maan demokratia on rapautumassa entisestään. Sananvapautta eivät uhkaa pelkästään äärioikeistolaiset