Työpaikkojen rauhantoimikunta: Tuhoaako korona myös elinympäristöämme?

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Tuhoaako korona myös elinympäristöämme?

Jäteasemille on viime aikoina ollut tunkua, kun ihmiset kotona työskentelyn lomassa ovat villiintyneet raivaamaan nurkkiaan. Uudelle työpöydälle on pitänyt löytää
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Koronakriisin jälkeen

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Koronakriisin jälkeen

Keinutan sitteriä ja seuraan samalla palikkakaupungin rakentumista. Mietin, millainen on maailma, jossa lapseni tulevat elämään. Kuluneet viikot ovat osoittaneet, että
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Rauhanpäivien ajatuksia

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Rauhanpäivien ajatuksia

Ay-väen rauhanpäivät pidettiin vuoden alussa Riihimäellä. Aikaisempien vuosien tapaan päivät sujuivat hyvin. Paikalla oli parhaimmillaan yli sata osallistujaa. Alustukset olivat
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-ihmiset Riihimäellä

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-ihmiset Riihimäellä

Väki alkaa kerääntyä Riihimäen Teatterihotellin aulaan. Iloinen puheensorina siivittää tervetuliaiskahveja. Perheyrityksen ystävällinen henkilökunta pitää hyvää huolta Ay-väen rauhanpäivien osallistujista viikonlopun
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Mihin menossa, Suomi?

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Mihin menossa, Suomi?

Vallalla ollut arvoja moukaroinut elitistinen politiikka jäi keväällä häviölle, ja odotettu muutos kohti inhimillisempiä olosuhteita tuli mahdolliseksi. Edellisen hallituksen myrkylliset
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Kirjavat neuvottelut

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Kirjavat neuvottelut

Syksyn saapuessa on joissakin liitoissa käynnistetty jälleen työehtosopimusneuvottelut. Koko neuvottelukierros saattaa kestää kaikki sopimukset huomioiden jopa puoli vuotta, koska eri
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Tes-shoppailu koventaa arvoja

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Tes-shoppailu koventaa arvoja

Termi ’työehtoshoppailu’ on ollut ay-liikkeessä esillä jo pidempään. Olemme saattaneet kuulla eri aloilta pienehköjä uutisia, joissa työnantaja tes-shoppailun avulla laskee
Työpaikkojen rauhan­toimikunta: Peltipoliisi opettaa

Työpaikkojen rauhan­toimikunta: Peltipoliisi opettaa

Sain kirjeen poliisilta. Virkavalta ilmoitti, että minua odottaa kuuden viikon ajokielto kahden vuoden aikana kertyneiden neljän ylinopeusrikkomuksen vuoksi. Vaikka kirje

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan