Avainsana-arkisto: rauhankasvatus

Rauhaa ja sopua pulpettiin

Rauhaa ja sopua pulpettiin

Rauhankasvatusinstituutissa on eletty muutosten aikoja. Viime vuonna aloittanut uusi pääsihteeri Johanna Laaja jäi tammikuussa äitiyslomalle, ja hänen työtään jatkaa Pirjo
Kun lapsi miettii sotaa

Kun lapsi miettii sotaa

"Koskaan emme ole olleet vakavasti sotaa vastaan. Kouluja ja kirkkoa, kaikkia elokuvateattereita ja lehtiä ei ole suljettu sotapropagandalta. Emme siis
Laajaa rauhankasvatusta

Laajaa rauhankasvatusta

Rauhankasvatusintituutti sai uuden pääsihteerin syyskuun lopussa. Johanna Laaja, 29-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, on aiemmin toiminut muun muassa Itäkeskuksen aikuislukiossa historian ja
Patsaita ja performansseja

Patsaita ja performansseja

24 rauhankulttuurista ja kansainvälisyyskasvatuksesta kiinnostunutta osanottajaa kokoontui aurinkoisena huhtikuun viikonloppuna Rauhankoulun järjestämälle kaksipäiväiselle kurssille. Ensisijaisesti Rauhankoulun ohjaajaksi aikoville suunnatulla kurssilla
Älä tuomitse ennen kuin tutustut

Älä tuomitse ennen kuin tutustut

”Tämä on minulle unelmatyö, jossa saan tehdä työtä yhdessä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Tämä on myös sellainen aihealue, josta ei koskaan