Avainsana-arkisto: Libanon

Kansalaisuudettomat: Datasaatavuuden merkitys – Tunnetut tuntemattomat
”Jos sitä ei voi mitata, sitä ei ole olemassa.” Valtiottomat henkilöt eivät usein näy virallisissa tilastoissa. Valtio saattaa tietää heidän

Iranin mielenosoitukset heijastuvat koko Lähi-itään
Uutisissa on nähty viime päivinä järkyttäviä kuvia iranilaisten poliisien kovista otteista mielenosoituksissa, jotka alkoivat Jina Aminin (eli Mahsa Aminin; Jina

Kriisistä kriisiin: Libanon 2019–2021
Talouskriisi, koronapandemia ja Beirutin sataman räjähdys elokuussa 2020 iskivät ennestäänkin hauraaseen Libanoniin samanaikaisesti. Maa on syvässä kriisissä, ja kevääksi siirretyistä

Periksiantamattomuutta monessa sukupolvessa
Palestiinalaispakolaiset Libanonissa ovat menettäneet kansalaisoikeutensa konfliktille, joka on jatkunut keskeytymättömänä vuodesta 1948, kun Israelin valtio perustettiin. Köyhyyden ja näköalattomuuden keskellä

Suomen paluu Libanoniin
Suomen on tarkoitus lähettää ensi keväänä parisataa rauhanturvaajaa Etelä-Libanoniin Unifil-rauhanturvaoperaatioon. Tällä hetkellä Suomi ei ole mukana yhdessäkään YK-vetoisessa rauhanturvaoperaatiossa. Unifil-joukkoja

Solidaarisuuden silmukoita
Libanonin pakolaisleirien lasten arkea helpotetaan modernin aktivismin keinoin: apuna ovat trendikkäästi sekä sukkapuikot että sosiaalinen media. Kun Kirsti Palonen oli

Jumalan puolue
Libanonin sota jätti jälkeensä hirvittävän humanitäärisen katastrofin ja ammottavan aukon kansainvälisen lain auktoriteettiin. Samalla lännen tiedotusvälineet pönkittivät vanhoja, pääosin valheellisia

Rauhantekijä Aiman Kaddoura: Aloita maailmanparannus itsestäsi
Aiman Kaddoura on kauppatieteilijä, jolle tärkeintä on ajattelun rikastuminen. Arabikansojen ystävyysseuran aktiivi pehmentää ennakko-oletuksia perustamalla puheensa arabilähteiden sijasta israelilaisiin lähteisiin.