Avainsana-arkisto: hävittäjähankinnat

Hyvinvointia, ei aseita
Julkisen sektorin velka euromääräisesti ja suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) on kasvanut ja valtion talous on alijäämäinen. Valtiovarainministeriö (VM) esitti joulukuussa 2022

Rauha, konfliktit & turvallisuuspolitiikka -julkaisusarja aloittaa
Rauhanpuolustajat aloittaa uuden Rauha, konfliktit & turvallisuuspolitiikka -julkaisusarjan. Siinä julkaistaan vähän syvällisemmin/akateemisemmin pieniä ja vähän laajempia selvityksiä. Ensimmäisenä julkaisuna on

Pääkirjoitus: Paras mahdollinen
Rauhanliikkeelle vuoden loppu on ollut synkkää aikaa. Syynä eivät ole vain vuoden pimeimpien päivien viimeaikaiset uutiset sodan uhasta Euroopassa. Kyse

Kolumni: Toisen koronavuoden lopulla
Toisen koronavuoden lopulla rokottamattomat saavat terveydenhoitojärjestelmät natisemaan. Terveydenhuollon resurssien leikkaukset ovat jatkuneet vuosikymmeniä, mutta seurauksista voidaan pandemian myötä syyttää yhtä

Kolumni: Ystävät kaukana
F-35A-hävittäjän hankkiminen ei ollut yllätys luultavasti kenellekään, kaikkein vähiten Puolustusvoimien johdolle. Hävittäjäkaupat Yhdysvalloista (F-18) ehti itse asiassa julistaa sovituksi jo

Liisa Kuusipalo nälkälakkoilee hävittäjähankintaa vastaan
Itäsuomalainen Rauhanpuolustajien jäsen Liisa Kuusipalo on aloittanut nälkälakon vastalauseena Suomen hallituksen tekemälle hävittäjähankintapäätökselle. Isoäitinä hän kokee suurta ahdistusta Suomen valinnasta

Rauhanpuolustajat: Päätös uusista hävittäjistä on ennenaikainen eikä vastaa todellisiin turvallisuusuhkiin
Hallitus teki lopullisen päätöksen hävittäjähankinnasta, ja kuten ennalta arveltiin, hävittäjäksi valittiin yhdysvaltalainen F-35, joka mitä ilmeisimmin käyttökustannuksiltaan kallein. Hankintapäätöksen turvallisuuspoliittinen

Hävittäjäpeli puhallettava poikki, vaatii Uudenkaupungin yhdistys
Tiedotusvälineiden ja monien asiantuntijoiden toimesta on nostettu esiin perusteltuja syitä HX-hankkeen uudelleenarviointiin. Hävittäjähankepäätöksestä vastuussa oleva hallitus ei kuitenkaan ole ottamassa