”Ydinaseiden leviäminen on aikamme vakavin kansainvälisen politiikan ongelma.” Presidentti Urho Kekkosen toteamus vuodelta 1965 ei ole menettänyt yhtään merkitystään.

Maailman ydinaseista käyttövalmiina on tällä hetkellä noin 3 800 ydinkärkeä, joista lähes 2 000 on laukaisuvalmiina. Laajamittainen sota ydinase- ja ilmastokriisin aikakaudella merkitsee nykyisen sivilisaation tuhoa. Aseiden kehittyessä ihmiskunnan tuhoutuminen ydinsodassa on realistinen mahdollisuus.

Ydinaseet ja niiden merkitys ovat palanneet vaarallisella tavalla nykyiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer uhkasi lokakuussa 2021 Venäjää ydinaseiden ensi-iskulla ja korosti sen vastaavan ”Naton ydinajatusta”.

Yhdysvaltojen strategisen komentokeskuksen (U.S. Strategic Command) aloittamassa Global Lightning -sotaharjoituksessa näyttää palanneen ajatus voitettavasta ydinsodasta.

Venäjän pelkona on, että Naton itälaajennus mahdollistaa tulevaisuudessa Yhdysvaltojen ydinaseiden tulon sen lähialueelle.

Kysymystä ydinaseista ei ole nostettu Suomessa nykyisessä Nato-jäsenyyttä koskevissa keskustelussa toistaiseksi esille.

Nykyistä keskustelua kuvaa hyvin toimittaja Pekka Ervastin toteamus vuodelta 2016 kommenttina ulkoministeriön teettämään raporttiin mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista: ”Suomalaisessa Nato-keskustelussa on aina ollut ydinpommin mentävä aukko. Ydinaseet eivät ikään kuin koskisi pientä ja syrjäistä Suomea.”

Suomen turvallisuuspolitiikka ja ydinaseet

Ydinaseet ovat yksi keskeinen aspekti keskusteltaessa Suomen Nato-jäsenyydestä. Eikä vähiten siksi, että Suomen hallitus päätti juuri hankkia amerikkalaisia F-35A-hävittäjäpommikoneita.

Ydinaseet eivät tietenkään kuulu Suomeen hankittavien koneiden ns. normiaseistukseen, mutta Yhdysvaltojen ilmavoimat on lisäämässä F-35A-häivehävittäjille mahdollisuuden kuljettaa tarvittaessa myös ydinaseita. Muutokset pohjautuvat maan puolustushallinnon vuonna 2018 tekemään selvitykseen, jossa kehotettiin vahvistamaan Yhdysvaltojen nykyistä ydinpelotetta.

Amerikkalaishävittäjä onkin ensi sijassa strateginen pommittaja, jota myös muut tarjouskilpailussa mukana olleet pitävät Suomen kansallisiin puolustustarpeisiin nähden huomattavan ylimitoitettuna.

Mihin Suomi tarvitsee strategista pommittajaa?

Yhden vision mahdollisesta käytöstä esitti Puolustusvoimien entinen komentaja amiraali Juhani Kaskeala syksyllä 2020 puhuessaan suljetussa tilaisuudessa. Hänen mukaansa Suomen on saatava uusiin hävittäjiin uusia pitkän kantaman ohjuksia, ”jotta niillä yllettäisiin vaikuttaa Moskovan takana oleviin kohteisiin” (lainaus Pentti Sainion kirjasta Kansakunta kenraalien käsissä, s. 105).

Ongelma on myös se, että Suomi ei mahdollisesti kykene toimimaan amerikkalaishävittäjillään täysin itsenäisesti, koska asejärjestelmien ohjauskoodit ovat Yhdysvaltojen hallinnassa. Onkin kysyttävä, mikä on Yhdysvaltojen kontrolli- ja valvontaoikeus lentokoneen käyttöön. Voiko Suomi ylipäänsä toimia amerikkalaisella hävittäjällä itsenäisesti? Tämä ongelma koskee tietenkin myös nykyisiä Hornetejamme.

Presidentti Kekkonen totesi jo vuonna 1965 puhuessaan Suomen turvallisuuspolitiikan

reunaehdoista: ”Ydinaseiden hirvittävä hävitysvoima ja kauko-ohjusten avaama mahdollisuus kuljettaa ydinlataus tuhansien kilometrien päähän ovat perin juurin muuttaneet kansallisen turvallisuuden tähänastisia perusedellytyksiä.” Tämä on nykyaikana entistä ajankohtaisempi tosiasia.

Toiseksi Kekkosen mukaan ”ydinsodan aikakautena sotilasliitossa olevien pienvaltojen osa” on olla ”maantieteellisen sijaintinsa vuoksi yleensä puskurivyöhykkeellä, muutenhan niitä ei sotaliitossa tarvittaisi, ja varsinkin jos niillä on ydinaseita alueellaan ne joutuvat ydinasodan alettua todennäköisesti vastaanottamaan ensimmäisen iskun”.

Kekkonen varoitti myös siitä, että ”mahtavimman liittolaisen ns. ydinasesateenvarjo ei kykene suojaamaan niitä vastapuolen ydinohjusten tuhoavalta iskulta”. Hänen mukaansa ydinaseaikakaudella puolueettomuus tarjoaa ”pienille valtioille suursodassa jopa paremmat elinmahdollisuudet kuin liittoutuminen ydinasevaltojen kanssa, siitä huolimatta että sotaliittojen päämääränä on jäsenvaltioiden turvallisuuden lisääminen nimenomaan sodan varalta”.

Akateemikko, professori Pekka Jauho painotti 1990-luvun lopulla samaa asiaa: ”Minä olen sitä mieltä, että Suomen ongelma on Suomen strateginen asema. Se on valitettavan tärkeä Venäjän kannalta. Sen sijaan Natolle ja länsimaille me ollaan täysin sekundäärinen alue – jos ei meidän aluetta haluta käyttää hyökkäykseen.”

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa Suomen johtava alan asiantuntija, valtiotieteiden tohtori ja eversti evp. Pekka Visuri varoitti jo F-35A-hävittäjien hankinnan yhteydessä: ”Tärkeiden sotavarusteiden hankinnoilla syntynyt riippuvuus rajoittaa strategista toimintavapautta ja alistaa käytännössä Suomen Yhdysvaltojen etuvartioksi Venäjää vastaan, jos tilanne näiden suurvaltojen välillä vakavasti kriisiytyy.”

Nato-jäsenyys sitoisi Suomen lopullisesti osaksi Yhdysvaltojen ja Naton geopoliittista strategiaa, edistäisi militarisoitumiskehitystä ja liittäisi maamme osaksi ydinaseiden ensi-iskun politiikkaa.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kysyikin oikeutetusti: ”Kuuluvatko Nato-pakettiin automaattisesti ydinaseet tai vastapuolen maalituksen kohteeksi tuleminen, pyytämättä ja tilaamatta? Virallisesti ei kuulu, mutta miten on käytännössä?” (Ydin 2/2019).

Suomen Nato-jäsenyyden tukijat näkevät jaetun ydinasepeloitteen olevan maamme tulevaisuuden tuki ja turva.

Puolustusministeriössä työskentelevän Karoliina Honkasen kirjoittamassa ja Suomen Atlantti-Seuran julkaisemassa Nato-raportissa Nato 70 vuotta – Arvioita puolustusliiton roolista ja Suomen kumppanuudesta vakuutetaan: ”Mahdollinen hyökkääjä joutuisi ottamaan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liittokunnan sotilaallinen voima – tavanomaiset joukot, ohjuspuolustuksen suorituskyvyt ja viime kädessä ydinaseet.”

Natsi-Saksalle ydinasetta kehitellyt ja myöhemmin aktiivisena pasifistina tunnettu Carl Friedrich von Weizsäcker kiteytti johtopäätöksen seuraavasti: ”Amerikka ei vaaranna itseään Euroopan pelastamiseksi.”
Presidentti Kekkonen totesi saman asian vuonna 1978. Hänen mukaansa uudet ydinaseet luovat edellytykset rajoitetun ydinsodan käymiselle ja ydinsodan eurooppalaistamiselle. Tästä pitäisi keskustella puhuttaessa Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Suomen Nato-optio ja ydinaseet

YK:ssa hyväksyttiin 7.7.2017 sopimus ydinaseiden kieltämisestä. Sen on allekirjoittanut 86 ja ratifioinut 59 maata. Suomi ei osallistunut neuvotteluihin ydinasekieltosopimuksesta eikä äänestänyt sen puolesta.

Perusteluina on ollut muun muassa se, ettei suurin osa muistakaan Euroopan maista ole sitä allekirjoittanut, ja että sellainen sopimus, jossa ydinasevallat eivät ole mukana ja jota ne voimakkaasti vastustavat, ei ole toimiva tapa edistää ydinaseriisuntaa.

Lisäksi on esitetty huoli siitä, että ydinasekieltosopimus heikentäisi ydinsulkusopimusta, jossa ydinasevaltiot ovat edelleen mukana.

Ulkoministeriön asevalvonta-asioista vastuussa olevan suurlähettiläs Jarmo Viinasen mukaan ydinaseet kieltävä sopimus jättää epäselväksi, miten sen määräykset vaikuttaisivat yhteistyöhön ydinasevaltojen ja niiden liittolaisten kanssa.

Suomen ulkopoliittinen johto pelkää sitä, että sopimukseen liittyminen tulkittaisiin Suomen Nato-kumppaneiden arvosteluksi. Tosiasiassa kielteinen suhtautuminen sopimukseen liittyy kuitenkin olennaisesti nykyiseen Suomen ylläpitämään Nato-optioon eli mahdollisuuteen liittyä Naton jäseneksi.

Viinanen toteaakin: ”Jos tähän sopimukseen liityttäisiin, me suoraan ja epäsuoraan kritisoisimme Saksan, Norjan ja Ison-Britannian turvallisuusratkaisuja. Se olisi ehkä omiaan heikentämään suhteitamme näihin maihin.” Viinanen vaikenee häveliäästi Yhdysvalloista, vaikka maan hallinnon tiedetään painostaneen Ruotsia pysymään ydinasekieltosopimuksen ulkopuolella.

Yhdysvallat ei varmastikaan tyytyisi vain sivusta seuraamaan, jos Suomi päättäisi liittyä ydinasekieltosopimukseen. Ja juuri tästä syystä Sanna Marinin hallitus pelkää sopimuksen hyväksymistä, vaikka sekä molemmat vasemmistopuolueet että vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa sopimukseen liittymistä.

Suomi on ainakin toistaiseksi jättäytynyt sopimuksen ulkopuolelle ennen kaikkea siksi, että allekirjoittamisen pelätään merkitsevän tosiasiallisesti Nato-option hylkäämistä. Suomi ei voi allekirjoittaa sopimusta, jos se mielii Natoon, koska Naton puolustus perustuu viime kädessä ydinaseisiin. Silloinhan Suomi haluaisi kieltää Naton pelotteen viimeisen perälaudan.

Yksikään sotilasliitto Naton jäsen ei ole allekirjoittanut ydinaseiden kieltosopimusta. Syynä on Naton ydinasepolitiikka, jonka jokainen jäsenmaa joutuu hyväksymään liittyessään sotilasliittoon. ”Jos tähän sopimukseen liittyy, meidän pitäisi tämä kohta unohtaa kokonaan. Yksikään maa, joka on tämän sopimuksen jäsen, ei voi päästä Naton jäseneksi.”

Jos päätämme liittyä Naton jäseneksi, joudumme hyväksymään sen, että ainakin kriisin tai sodan aikana Suomen alueelle voidaan sijoittaa ydinaseita, joita mahdollisesti myös käytetään. Päätösvaltaa ydinaseen käyttämisestä Suomella ei kuitenkaan tulisi olemaan.

Teksti: Jouko Jokisalo
Kuva: Essi Rajamäki