Eräänä helmikuisena iltana Ukrainan sodan alettua istuimme iltaa ystäväni, sarjakuvataiteilija Sanna Hukkasen kanssa. Keskustelimme sodasta ja sen aiheuttamasta vihasta. Olo oli voimaton. Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheutti ahdistusta, jonka moni varmasti tunnistaa. Olemme molemmat tehneet vuosien ajan monenlaista rajat ylittävää kulttuuriyhteistyötä venäläisten kollegoiden kanssa, ja tilanne kosketti meitä erityisen voimakkaasti. Meitä huolestutti myös kiristynyt sisäpoliittinen ilmapiiri Venäjällä ja sotaa vastustavien ystäviemme kohtalo. Loputtoman uutistulvan selaaminen syvensi ahdinkoa entisestään: sotaa, aseita, kuolemaa ja kärsimystä.

Sota alkoi näkyä välittömästi myös taiteessa. Törmäsimme netissä ukrainalaiseen taiteilijakollektiiviin, joka oli reagoinut tilanteeseen julkaisemalla sodan synnyttämistä tunnelmista kertovaa kuvitusta ja sarjakuvaa. Myös Venäjällä taiteilijat olivat alkaneet kuvittaa sodan aiheuttamia tunteita ja julkaista sodanvastaisia kannanottoja. Uusien rintamalinjojen molemmilta puolilta tulevat sotaa ja vinksahtanutta maailmantilannetta käsittelevät teokset toivat surun ja sotauutisten rinnalle toisenlaisen inhimillisen näkökulman, jopa toivon pilkahduksia. Teokset nostivat esiin tunnistettavia inhimillisiä kokemuksia ja mikä tärkeintä, niitä yhdisti toive rauhasta. Ne muistuttivat, että myös väkivallan täyttämänä aikana voi ja pitää haaveilla rauhanomaisesta maailmasta.

Syntyi ajatus näyttelystä, joka kokoaisi ukrainalaisten ja venäläisten sotaa vastustavien taiteilijoiden teoksia. Sodan vastustaminen on yhdistävä tekijä, jonka avulla voisimme yrittää rakentaa ymmärrystä nyt, kun maailma tuntuu nyrjähtäneen hallitsemattomasti kohti väkivaltaista kaaosta. Vaikeina aikoina tarvitaan uutisten lukemisen rinnalle muunlaisia tapoja käsitellä maailman tapahtumia, ja olemme vakuuttuneita, että taide pystyy niitä tarjoamaan.

Halusimme tuoda esiin ukrainalaistaiteilijoiden koskettavat ja tarkat kuvaukset sodan runtelemasta todellisuudesta sekä nostaa esiin venäläisiä sotaa vastustavia ääniä, joiden kanssa koemme olevamme samassa rintamassa. Tiedämme, että sodanvastaisen näyttelyn järjestäminen on Putinin Venäjällä tänä päivänä lähes mahdotonta, eivätkä sotaa vastustavat taiteilijat voi vapaasti ilmaista mielipidettään. Samalla pelkäämme rasististen mielipiteiden nostavan päätään Suomessa, jossa asuu suuri venäläisvähemmistö. Heistäkin iso osa vastustaa sotaa.

Ideoidessamme näyttelyä innostuimme siitä niin paljon, että taisimme hetkeksi irtaantua todellisuudesta askeleen lähemmäs omaa utopiaamme – ajatusta yhteisestä sodanvastaisesta rintamasta. Emme olleet huomanneet syvää kuilua, jonka sota oli synnyttänyt kahden kansalaisuuden välille. Yllätyimme, että moni ukrainalaistaiteilija kieltäytyi periaatteellisista syistä osallistumasta yhteisnäyttelyyn venäläisten taiteilijoiden kanssa huolimatta siitä, että kaikki osallistujat toimivat sodanvastaisessa liikkeessä. Ukrainassa oli sodan alettua alkanut totaalinen kulttuurinen boikotti kaikkea venäläistä kohtaan. Ymmärrämme tämän ja kunnioitamme kaikkien niiden ukrainalaisten taiteilijoiden päätöstä, joihin olimme yhteydessä.

Yllättyneisyytemme kertoi kai ennen kaikkea omasta tietämättömyydestämme. Emme olleet kohdanneet sotaa näin läheltä koskaan ennen. Haluan painottaa, etten tuomitse taiteilijoiden päätöstä enkä osaa sanoa, miten itse toimisin ja millaisia periaatteellisia päätöksiä tekisin, jos kotimaassani olisi sota ja olisin hengenvaarassa. Siitä huolimatta tilanne on surullinen.

Se herätti meissä monia kysymyksiä. Onko sopivaa laittaa esille venäläistaiteilijoiden teoksia, kun Venäjä sotii Ukrainassa? Tulisiko tänä aikana antaa tilaa ainoastaan ukrainalaisille taiteilijoille? Olemmeko naiiveja kuvitellessamme, että on mahdollista rakentaa vuoropuhelua taiteen kautta sodan aikana? Mietimme, tulisiko meidän luopua ajatuksesta yhteisnäyttelystä ja koota näyttely pelkästään ukrainalaisten taiteilijoiden teoksista.

Monista yhä avoimista kysymyksistä huolimatta tulimme siihen tulokseen, että solidaarisuus ukrainalaisia kohtaan ei voi estää meitä olemasta solidaarisia muita sodan vastustajia kohtaan, kansalaisuuteen katsomatta. Emme ole valmiita tuomitsemaan ihmistä passin perusteella, emmekä halua antaa tilaa rasistisille, sotaa myötäileville tai putinistisille mielipiteille. Koemme, että antirasistinen ja tasa-arvoinen ideologia on erottamaton osa sodanvastaista ajattelua.

Sodan seurauksena herännyt voimakas solidaarisuus Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan Suomessa ja koko Euroopassa on ollut ilahduttavaa seurattavaa. Solidaarisuus Ukrainaa kohtaan on ollut näkyvää niin katukuvassa kun mediassa. Se on vaikuttava osoitus ihmisten välisen myötätunnon voimasta. Oma näyttelyideamme kumpusi solidaarisuuden ajatuksesta. Halusimme kuitenkin tuoda keskusteluun uutta näkökulmaa. Koimme, että venäläisten sotaa vastustavien äänien esiin tuominen oli siksi välttämätöntä.

Hankalasta asetelmasta ja monista kielteisistä vastauksista huolimatta taiteilijoiden kanssa syntyi myös rakentavia keskusteluja, jotka auttoivat ymmärtämään tilannetta laajemmin. Oikeastaan nämä keskustelut ovat olleet näyttelyn järjestämisen mukanaan tuoma tärkeä anti, sillä haaveemme väkivallattomasta tilasta edellyttää keskusteluyhteyden ylläpitämistä.

Ajattelen, että vaikka näyttelymme idea – ajatus solidaarisuudesta kansalaisuuteen katsomatta – saattaa tuntua vielä kaukaiselta haaveelta, on tämänkaltaisia pieniä utopioita jatkuvasti kehitettävä ja rakennettava. Mahdolliset epäonnistumiset kuuluvat asiaan, eikä yrityksiä voi olla liian monta. Ja on muistettava, että näemme esimerkkejä rauhanomaisesta dialogista ympärillämme jatkuvasti. Esimerkiksi tämänhetkisessä kotikaupungissani Joensuussa olemme järjestäneet Ukrainan tukimielenosoituksia yhdessä kaupungin venäläisten ja sinne saapuneiden ukrainalaisten kanssa. Kaikkia järjestäjiä on yhdistänyt sodan vastustaminen ja toive rauhasta. Joensuussa ukrainalaispakolaisten auttamisesta ovat laajemminkin ottaneet vastuun paikalliset venäjänkieliset. Onneksemme näemme Joensuussa laajaa tukea ja apua Ukrainaa ja ukrainalaisia pakolaisia kohtaan.

Näyttelymme ”Rauhan kuvitelmia – sodanvastaista sarjakuvaa” saa nyt ensiesityksensä Helsingissä Emmauksen Ikkunagalleriassa, jossa se on esillä kesä–heinäkuun ajan. Näyttelyprojekti jatkuu ja toivon mukaan laajenee matkan varrella aloittaessaan kiertueen muissakin Suomen kaupungeissa. Elokuun alussa se on esillä Norpas-festivaalilla Taalintehtaalla Kemiönsaaressa.

Näyttelyssä on tällä hetkellä esillä teoksia neljältä venäläistaustaiselta ja yhdeltä ukrainalaistaustaiselta taiteilijalta. Venäläisille taiteilijoille on ollut tärkeää päästä ilmaisemaan kotimaassaan kiellettyjä näkemyksiä sodasta. Haluamme korostaa, että kaikki näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ja sen myötä näyttely kokonaisuudessaan tuomitsee jyrkästi Venäjän aloittaman sodan Ukrainassa. Näyttelykiertueen jälkeen myymme näyttelyissä esillä olleita printtejä ja lähetämme kaiken tuoton lyhentämättömänä Ukrainan siviilien tueksi avustusjärjestöjen kautta. Ilmoitamme tarkemmasta lahjoituskohteesta ja kuvien myynnistä myöhemmin.

Tervetuloa katsomaan näyttelyä, joka toivottavasti herättää ajatuksia vuoropuhelun tärkeydestä sodankin keskellä.

Kerttu Matinpuro

Rauhan kuvitelmia – sodanvastaista sarjakuvaa
Emmauksen kirpputorin ikkunagalleria,
Mäkelänkatu 54, Helsinki