Mustan salin keskellä kulkee siltamainen koroke. Yleisössä istuneet koululaiset sanovat luulleensa sitä ensin catwalkiksi, jollaista pitkin muotinäytöksissä kävellään. Mutta sitä se ei ole, koska tämä on tarina vuonna 1945 räjähtäneestä atomipommista, jonka Yhdysvallat pudotti Japaniin. Erityisesti alakouluikäisille suunnattuun nykyteatteriin keskittyvän espoolaisen Totem-teatterin esityksen nimi on 1000 paperista kurkea – Tarina räjähdyksestä ja rauhasta.

Kaksi mustaan huppariin pukeutunutta näyttelijää haahuilee lavalla näppäimistöt käsissään. Amerikanenglantia jäljittelevät repliikit antavat ymmärtää, että pommikonelentäjät siinä valmistelevat pommien pudotusta Hiroshimaan ja Nagasakiin. Yhtäkkiä lentäjät muuttuvat suomalaisiksi 12-vuotiaiksi lapsiksi ja mukaan joukkoon liittyy japanilainen Sadako, joka kertoo iloisesti juoksuharrastuksestaan. Tarina siirtyy Japaniin. On vuosi 1955.

Vaikka Sadakon kotikaupungin tuhonneen pommin pudottamisesta on kulunut lähes kymmenen vuotta, sairastuu Sadako leukemiaan, jonka tiedetään johtuvan kaupungissa yhä vaikuttavasta säteilystä. Kaksi luokallista helsinkiläisiä koululaisia seuraa keskittyneesti ja lumoutuneen näköisinä, kun Sadako alkaa sairaalassa taitella tuhatta paperikurkea. Hän on kuullut uskomuksen, jonka mukaan tuhannen kurjen valmistuttua saa esittää toiveen ja toive toteutuu. Kurjet alkavat valmistua. Sairauden uuvuttama Sadako haaveilee kuolleen isoäitinsä tapaamisesta.

Esitys päättyy. Kaikki yleisössä tietävät, että Sadako on kuollut, vaikkei sitä varsinaisesti näytetä tai sanota ääneen. Kuoleman tai edes surullisen lopun näyttäminen näin nuorelle yleisölle on harvinaista, ja joku voi ajatella, että lapsia pitää suojella sodalta ja kuolemalta. Tämä esitys on kuitenkin loistava esimerkki siitä, että hyvinkin nuoret pystyvät käsittelemään järkyttäviä maailman tapahtumia ilman kaunistelua. Lopussa esiintyjät johdattelevat lapset kysymyksillä arkisempiin teemoihin pohtimaan omia tavoitteitaan ja toiveitaan.

Salista purkautuu innostuneen oloinen lapsilauma. Teatterin taika on purrut. Pääsen jututtamaan Hietakummun koulun neljäsluokkalaisia Oliviaa, Helmiä ja Nelliä. Kaikki kolme pitivät esityksestä kovasti. Olivia muistaa kuulleensa Hiroshiman atomipommista, mutta unohtaneensa koko asian ennen esityksen tuomaa muistutusta. Hän nimeää esityksen viestiksi sen, miten tärkeää on pitää rauhaa yllä.

Kysyn tytöiltä, ovatko he koskaan pelänneet sotaa. Helmille ei tule mieleen mitään tilannetta, jossa hän olisi tullut edes ajatelleeksi sodan mahdollisuutta. Hän kertoo, ettei äiti anna hänen yleensä katsoa uutisia. Olivia kertoo pelänneensä, että Venäjä alkaisi pommittaa Suomea, kun Suomessa päätettiin liittyä Natoon. Nelliä on pelottanut hiukan viime helmikuussa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hänellä on sukulaisia siellä.

Puhumme anteeksiannosta. Ensin kaikki ovat yhteen ääneen sitä mieltä, että atomipommien pudotus on niin paha teko, että sitä ei voi antaa anteeksi. Sitten Helmi tulee ajatelleeksi, että jos pommien pudotusta olisi tosissaan pyydetty anteeksi japanilaisilta, he ehkä sitten olisivat voineet antaa sen anteeksi.

Ihmiskunnan historiassa ydinpommeja on toistaiseksi pudotettu vain Hiroshimaan ja Nagasakiin. Toivottavasti ne jäävät ainoiksi kerroiksi. Sadakon tarina on tärkeä muistutus sotien todellisista seurauksista. Hiroshimassa palaa edelleen vuonna 1964 sytytetty rauhan liekki, joka sammutetaan vasta, kun maailmasta on hävitetty kaikki ydinaseet. Toivottavasti se päivä koittaa.

Teksti: Hanna Niittymäki
Kuvat: Pate Pesonius

1000 paperista kurkea – Tarina räjähdyksestä ja rauhasta
Käsikirjoitus ja ohjaus: Johanna Freundlich
Esiintyjät: Pasi Lappalainen, Päivi Rissanen ja Elisa Salo
Tiedustelut: Totem-teatteri, tuottaja@totemteatteri.com

Olen tosi pahoillani!

Barack Obama oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Hiroshimassa sen jälkeen, kun hänen kollegansa Harry S. Truman päätti atomipommien pudottamisesta Japaniin. Ennen tuota valtiovierailua vuonna 2016 Valkoisesta talosta oli kuitenkin tehty selväksi, että Obama ei tule pyytämään anteeksi tätä hirmutekoa, jonka seurauksena kuoli muutamassa kuukaudessa 140 000 ihmistä. Obaman omien sanojen mukaan on tärkeää hyväksyä, että sodan keskellä johtajat tekevät kaikenlaisia päätöksiä. Toisaalta hän nimesi yhdeksi tavoitteekseen ydinaseettoman maailman.

Syyllisyys ja anteeksipyyntö menneiden sukupolvien teoista ovat olleet paljon esillä viime vuosina. Esimerkkeinä mainittakoon Kanadan hallitus, joka pyysi anteeksi alkuperäisväestöltä vuosikausia jatkunutta sortoa, Japanin pääministeri, joka pyysi anteeksi korealaisten naisten alistamista seksiorjiksi toisen maailmansodan aikana, ja Suomen evankelilaisluterilaisen kirkon piispa, joka pyysi kirkon puolesta anteeksi saamelaisten kohtelua menneisyydessä.

Kun yhteisön edustaja pyytää anteeksi historiassa tapahtuneita vääryyksiä, saatetaan argumentoida ettei sillä ole merkitystä, koska anteeksipyytäjä ei voi olla vastuussa tapahtumista, joihin hänellä ei ole konkreettista osuutta. Anteeksipyynnön esittäjä on kuitenkin todennäköisesti hyötynyt jotenkin esi-isiensä toteuttamasta sorrosta. Lisäksi tällaisen kollektiivisen anteeksipyynnön vaikutukset voivat olla samanlaiset kuin yksilöiden välisissä suhteissa tapahtuneiden anteeksipyyntöjen: väärintekijä tunnustaa tehneensä väärin ja aiheuttaneensa pahaa uhrille. Hän ottaa vastuun ja osoittaa näin kunnioitusta kärsineitä kohtaan. Omakin syyllisyydentunne saattaa alkaa helpottaa. Jos anteeksi pyydetään ja annetaan, rikkoutunut suhde voi alkaa pikkuhiljaa korjaantua ja parhaassa tapauksessa voidaan jatkaa ystävinä eteenpäin.