Valppaana maailmalla

Valppaana maailmalla

Liisa Liimatainen kannustaa nitistämään vihapuheen

[rapu] liisa_liimatainen (03.03.14)

Roomassa montakymmentä vuotta asunut toimittaja Liisa Liimatainen kiertelee yhä maailman eri kolkkia. Viime aikoina erityisesti Lähi-itään paneutunut Liimatainen tarkkailee myös Suomea, jonka asenneilmapiiri saa sekä risuja että ruusuja.

Mittavan radio- ja tv-toimittajan uran jälkeenkään Liisa Liimatainen ei malta levätä. Ensin hän kirjoitti Iranin yhteiskuntaa henkilöhaastatteluin avaavan teoksen Iran: huntu ja haaste ja siihen e-kirjana ilmestyneen päivitysosan Iran – vihreän liikkeen digitaalinen vallankumous.

Seuraavana oli vuorossa sukellus Saudi-Arabiaan. Saudi-Arabian toiset kasvot – rohkeita naisia ja kybernuoria on ensimmäisiä suomeksi kirjoitettuja tietoteoksia kuningaskunnasta, jolla ei ole perustuslakia, parlamenttia eikä varsinaista kirjattua lainsäädäntöä.

Saudi-Arabia on vuosia ollut maailman tärkeimpiä öljyntuottajia, vuonna 2012 kaikkein suurin. Liimataisen mielestä tarvittiin kirja, jonka avulla tutustua tarkemmin tuohon Lähi-idän energiajättiin.

Wahhabismin syntysijoilla

Saudi-Arabian kuningaskunta perustettiin syyskuussa 1932, mutta maan ja alueen historia alkaa paljon kauempaa. Islam syntyi 600-luvulla Arabian niemimaalla. Eräs islamilaisuuden äärimuoto, wahhabismi, sai alkunsa 1700-luvulla Arabian niemimaan keskiosassa ja vaikuttaa edelleen tukevasti Saudi-Arabiassa.

Nykyinen Saudi-Arabia syntyi, kun Al Saud -suvun päälliköt valloittivat asteittain 1800-luvun alusta lähtien lähes koko Arabian niemimaan beduiinitaistelijoiden avulla. Valloitussodat jatkuivat vuoteen 1932. Saudi-Arabia on maailman ainoa valtio, jonka nimessä on sen luoneen suvun nimi.

Al Saudien monarkia hallitsee yhä maata, jonka asukkaista enemmistö on sunnimuslimeja. Oikeuslaitos noudattaa shariaa, naisten oikeuksia on rajoitettu, ja pitkään väestö pidettiin suhteellisen tyytyväisenä öljytuloilla. Maahan laittomasti tulleet miljoonat vierastyöläiset ovat tehneet ”halvemmat” työt, joihin saudit eivät ole aikoihin koskeneet.

Mutta Saudi-Arabiakin muuttuu. Kansa on vähitellen alkanut nurista. Nuorisotyöttömyys on korkea, köyhyysrajan alapuolella elää 40 prosenttia väestöstä ja asunnoista on kova pula.


Aktivismi nostaa päätään

Saudi-Arabia ei ole turvassa arabikevään kaltaisilta murroksilta. Monarkia on havahtunut siihen, että öljyvaltiokin voi räjähtää. Marraskuussa 2013 Saudi-Arabia aloitti laittomasti maahan saapuneiden ulkomaalaisten työläisten joukkokarkotukset. Sisäministeriö kertoi ajaneensa maasta kolmen kuukauden aikana yli 250 000 siirtolaista, uutisoi The Guardian -lehti tammikuun lopussa. Tarkoituksena on kohentaa Saudi-Arabian omien kansalaisten työmahdollisuuksia.

”Kirjaani haastattelemani ihmiset ovat kertoneet, että saudejakin näki ennen palveluammateissa, esimerkiksi taksikuskeina ja putkimiehinä, mutta öljyrahojen alkaessa virrata he jäivät kotiin.”

Laittomasti maahan muun muassa Aasiasta ja Afrikasta tulleet vierastyöläiset alkoivat paikata saudien jättämiä aukkoja palveluverkostossa.

Liimatainen haastatteli kirjaansa varten kymmeniä saudeja. Yksi heistä, Muhammad al-Qahtani, on Saudi Civil and Political Rights Association (ACPRA) -järjestön perustajajäseniä. ACPRA edistää kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Al-Qahtani ja järjestön toinen perustajajäsen Abdul al-Hamid saivat 9. maaliskuuta 2013 ankarat tuomiot kansankiihotuksesta ja väärän tiedon levittämisestä medialle.

Vaikka vuoden 2011 arabikevät ei varsinaisesti ulottunutkaan Saudi-Arabiaan, ovat maan viranomaiset sen jälkeen suhtautuneet kansalaisaktivisteihin entistä tiukemmin. Protesteja ja mielenosoituksia on tukahdutettu, ja aktivisteille langetetut tuomiot ovat varsin kovia. ”Järjestelmän kriisi on vasta avautumassa ihmisille”, toteaa Liimatainen.

Saudi-Arabia on Iranin tavoin tiukasti puuttunut kansalaisten liikehdintään, mikä on toistaiseksi hillinnyt suurimpia mielenilmauksia. Internet tarjoaa silti tämänkin valtion vaiennetuille kansalaisille tehokkaan tavan esittää yhteiskunnallista kritiikkiä ja koota arvostelijoita yhteen. Sosiaalisessa mediassa uskalletaan jo arvostella maan johtoa. Naiset ovat rohkaistuneet järjestämään useita protesteja saadakseen ajaa itse autoa.

Orpo öljyjätti

Saudi-Arabiaa on vuosia pidetty vakaana valtiona. Se on ollut lännen ystävä, suurelta osin juuri öljyn vuoksi, joten demokratian puutetta ja maan repressiivistä järjestelmää ei ole haluttu nähdä. Liimataisen mukaan maa elää nyt strategisessa tyhjiössä ja itkee menneen maailman perään.

”Maa on orpo, sen taktiikat ovat menneet pieleen. Saudeilla on kriisi USA:n kanssa, koska Yhdysvallat aloitti neuvottelut Iranin kanssa sen sijaan, että olisi Saudi-Arabian tahdon mukaisesti ryhtynyt pommituksiin. Kun USA lisäksi hyväksyi arabikevään seuraukset eri maissa, saudit pettyivät karvaasti, koska maan monarkia ei halua mitään muutoksia. Ulko- ja sisäpoliittisine kriiseineen maa on mielestäni varsin arvaamaton, eikä sen nykyistä strategiaa tai liittolaisia tiedä kukaan.”

Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto, joka on kuuden arabivaltion kauppaliitto, ei ole enää yhtenäisenä Saudi-Arabian takana. Eräillä niistä on suoria yhteyksiä Iraniin, ja yksi neuvoston jäsen, Omar, pohtii koko järjestön tarpeellisuutta.

Liimatainen ei kuitenkaan usko, että Saudi-Arabia tässä vaiheessa alkaisi uhata sapelinkalistelulla Irania tai muitakaan maita. Saudi-Arabian sisäiset uudistukset ja jihadismin uusi nousu ovat luoneet maaperää väkivaltaisuuksille maan sisällä, joten monarkian luulisi keskittyvän kotoisten kriisien hoitamiseen.

Saudien valloittava vientituote

Jihadismi, pyhää sotaa koskeva oppi, on Liimataisen mukaan aina ollut Saudi-Arabian islamismin tuote. Jihadismissa ja saudiarabialaisessa vientituotteessa wahhabismissa keskeistä on pakko. Saudi-Arabian syntykin perustui alueiden valtaamiseen ja siihen, että ihmiset pakotettiin mukautumaan.

”Maassa on nyt syntymässä eräänlainen vapautuksen teologia. Älymystön keskuudessa keskustellaan islamista, joka ei perustu pakkoon. Tämä uusi ajattelu ei hylkää shariaa, mutta se perustuu pakon sijaan tahtoon ja vapaehtoisuuteen.”

Saudi-Arabiasta lähtee paljon jihadisteja muihin maihin. Helmikuun alussa Saudi-Arabian kuningas Abdullah antoi kuninkaallisen asetuksen, jonka mukaan niitä maan kansalaisia, jotka lähtevät ulkomaille sotimaan, uhkaa 3-20 vuoden tuomio.

”Kuninkaan asetuksen takana on USA:n painostus, koska he näkevät, mitä rajan takana Syyriassa tapahtuu. Käsittääkseni uusi asetus on saudien yritys sanoa, että sauditaistelijat lähtevät Syyriaan yksityishenkilöinä ja että Saudi-Arabian valtiolla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan. Mutta tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kuitenkin vaikea tietää mihin valtio loppuu ja mistä yksityinen toiminta alkaa.”

Myös imaamin vihapuhe nujerrettava

Wahhabismin ja sotaisan ääri-islamin pelko on asia, joka helposti riistäytyy käsistä. Liimatainen kannattaa ilmiöiden tutkimista ja niihin ajoissa puuttumista.

”Yhdysvaltalaisen Foundation for Defense of Democracies -säätiön mielestä valtaosa USA:n ja Kanadan moskeijoista ja islamilaisista kulttuurikeskuksista on saudien rahoittamia.”

Rahoitus on yleinen keino saada vaikutusvaltaa muslimiyhteisöissä. Wahhabismillä on jalansijaa myös Euroopassa. Liimatainen arvelee, että saudit yrittävät soluttautua maihin, joissa muslimiyhteisöt ovat vielä nuoria. Liimatainen kertoo tehneensä 90-luvulla Ranskassa juttua islamisteista, ja jo silloin puhuttiin, että islamilaisten maiden lähetystöt tarkkailevat ja rajoittavat kansalaistensa toimia Euroopassa.

Italian kaukonäköisestä toiminnasta kertoo Roomaan 80-luvulla rakennettu suuri moskeija ja kulttuurikeskus, joka oli tulosta ulkoministeri Giulio Andreottin idänpolitiikasta – hänhän piti yllä vankkoja suhteita öljyntuottajamaihin. Nykyään islamilaista kulttuurikeskusta johtaa vapaasti ja itsenäisesti ajatteleva mies, mutta muutama vuosi sitten moskeijaan tuli Kairon yliopistosta Al-Azharista imaami, joka aloitti kiihkeät vihapuheet. Italian viranomaiset ilmoittivat nopeasti, ettei sellaisia sallita, ja parin kuukauden kuluttua mies lähti pois.

”Jos vihapuhe halutaan nujertaa, pitää puuttua kaikkien vihapuheeseen ja vihapolitiikkaan”, sanoo Liimatainen lujasti. Hänestä eurooppalaisten viranomaisten ja yhteiskuntien pitää edistää itsenäisesti ajattelevan islamin syntyä ja luoda euromuslimeille mahdollisuuksia vapautua äärinäkemysten vaikutuspiiristä. Samanaikaisesti heille pitää muodostaa lailliset ja rehelliset tukikanavat. Mitä hämärämpiä ovat rahavirrat, sitä suurempi on riski, että niiden avulla levitetään kaikkea muuta kuin maltillista islamia.

”Tehtävä ei ole helppo, mutta esimerkiksi Suomessa on finanssimaailmassa läpinäkyvyyttä ja rahavirrat ovat valvonnassa. Täällä on asiaa ajateltu jo aika pitkälle. Sitä paitsi eurooppalaisen islamin tulevaisuus on myös suomalaisen yhteiskunnan asia.”

Miksei media kiinnostu?

Liisa Liimatainen oli viime marraskuussa kutsuttu Suomen islamilaisen neuvoston järjestämään Islam-Expoon Helsingissä. Yksi tilaisuudessa puhuneista oli pääministeri Jyrki Katainen, ja muutenkin maan hallinnon edustajia oli runsaasti paikalla muun muassa sisäministeriöstä. Liimatainen kertoo yllättyneensä, kuinka hyvin nämä olivat asioista perillä, vaikka yksi motiivi ajan hermolla pysymiseen liittyy tietenkin terrorismin pelkoon.

”Islam-Expoon tuli kuitenkin vain yksi toimittaja, ja hänkin teki juttua pakkoavioliitoista!”

Konkaritoimittaja naurahtaa ironisesti.

”Islam ja siihen liittyvät ilmiöt ovat suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttavia asioita, joita pitää seurata. Ihmettelen, miksei mediamaailma lainkaan kiinnitä tähän huomiota.”

Liimatainen kertoo seuranneensa omien lähteidensä avulla, miten sekä opetusministeriö että Helsingin kaupunki ovat keskustelleet jo pitkään uuden moskeija-kulttuurikeskuksen rakentamisesta Helsinkiin. Hankkeelle voisi löytyä suomalaistakin rahoitusta.

”Luonnollisesti tätä pohditaan myös islamilaisen neuvoston jäsenten parissa. Hankkeesta on olemassa jonkinlainen konsensus. Moskeijalle on luotava lailliset, läpinäkyvät puitteet, ja myös mahdollisen kansainvälisen rahoituksen tulee olla tiukasti valvonnassa. Kenelläkään ei saa olla hankkeeseen hegemoniaa.”

Maahanmuuttajat mukaan

Yhteisrahoituksella ja valtion ja kaupungin tuella rakennettu moskeija olisi esimerkki pehmeästä lähestymistavasta, jota Liimatainen kannattaa.

”Näin tärkeällä uskonnollisella vähemmistöllä pitää olla kunnon olosuhteet, ettei jokin islamilainen suurvalta pääse vaikuttamaan siihen. Sehän on kaikkien etu.”

Suomesta puuttuu Liimataisen mukaan vain yhteiskunnan vastaantulo. Kaikki lailliset puitteet islamin harjoittamiselle Suomessa jo ovat.

Liimatainen kehottaa aloittamaan ruohonjuuritasolta, kutsumaan vaikka muslimiperheitä kahville ja tällä yksinkertaisella teolla viestittämään, että haluamme tehdä yhteistyötä ja että muslimitkin ovat osa yhteiskuntaa.

”Epäluuloja voidaan hälventää aivan tavallisten ihmisten avulla. Se on monesti tehokkainta. On luonnollista, että vieraasta kulttuurista tulevaa pelätään, koska ihminen pelkää sitä mitä ei tunne.”

Liimatainen kertoo huomanneensa, että Suomen maahanmuuttajataustaisten naisten joukosta on noussut esiin monia teräviä, lahjakkaita nuoria. Nura Farah on ensimmäinen somalialaistaustainen, joka kirjoitti kokonaisen romaanin suomeksi. Farah toivoo kirjansa Aavikon tyttäret paikkaavan suomalaisten vähäistä tietämystä somalikulttuurista. Kaksivuotiaana Suomeen Somaliasta muuttanut, Suomen elokuvataivaan suureksi lahjakkuudeksi kehuttu elokuvaohjaaja Naima Mohamud puolestaan palkittiin Vuoden kasvattaja -palkinnolla elokuvastaan Fatima.

Ehkä rohkeiden nuorten esimerkit kannustavat pelokkaita suhtautumaan kielteisesti vihapuheeseen ja näkemään vieraan kulttuurin edustajat kiinnostavina, uusina tuttavuuksina.

He ovat nimittäin täällä jäädäkseen.

Anu Harju