TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: Turvapaikanhakijat Suomessa – kasvun paikka kaikille


[rapu] HiwaHaghiJaanaVuorio (04.05.16)Ay-väen rauhanpäivillä käsiteltiin sunnuntaina 17.1.2016 monista näkökulmista rasismia, turvapaikanhakijoita ja pakolaisuutta. Paneelissa olivat mukana kotkalainen myyjä Hiwa Haghi, Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sekä Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio. Paneelia veti toimittaja Päivi Nikkilä.

Päivi Nikkilä pyysi osallistujia aluksi kertomaan, miten he ymmärtävät rasismin. Nikkilä, joka on työskennellyt Evitskogin vastaanottokeskuksessa ja opettaa tällä hetkellä nuoria maahanmuuttajia Porvoossa, luki Ei rasismille -nettisivuston määritelmän rasismista:

Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä. (www.eirasismille. fi/mita-on-rasismi)

Jaana Vuorio on koulutukseltaan juristi, joka pitää rasismia henkilökohtaisena epäoikeudenmukaisuuden muotona. Hänelle oikeudenmukaisuus on tärkeä arvo.

Hiwa Haghi kertoi tulleensa turvapaikanhakijana Suomeen tasan 11 vuotta ja 11 päivää sitten. Hän opiskeli täällä tietotekniikan insinööriksi ja toimii päivätyönsä ohella monikulttuurisen toimintakeskuksen senioriryhmän it-opettajana. Haghi määritteli rasismiksi sen, jos joku pitää omaa vertaan puhtaampana kuin toisten.

Päätöksen odottaminen on henkisesti vaikeaa

Omassa puheenvuorossaan Jaana Vuorio korosti alkuun sitä, että toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa Maahanmuuttovirasto käsittelee tänne yli kolmeksi kuukaudeksi haluavien oleskeluluvat, kyse ei siis ole turvapaikanhakijavirastosta tms. Vuonna 2017 käytäntö muuttuu siten, että silloin poliisi ei enää osallistu oleskelulupaprosessiin.

Erikseen käsitellään kiintiöpakolaiset. Esimerkiksi Suomeen otetaan pakolaiskiintiössä henkilöitä, jotka YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu UNHCR on tulkinnut pakolaisiksi. Vuonna 2015 Suomi vastaanotti 1050 kiintiöpakolaista.

Maahanmuuttovirasto käsittelee myös kansalaisuushakemukset. Vuorio kertoi, että alle 10 000 ihmistä hakee vuosittain Suomen kansalaisuutta.

Yleisökysymyksen perusteella mietittiin turvapaikkahakemusten pitkiä käsittelyaikoja. Vuorio kertoi, että aiemmin hakemukset käsiteltiin viidessä kuukaudessa, mutta tulijoiden määrän noustua käsittelyajat ovat venyneet yhdeksään kuukauteen. Odottaminen on hakijoille henkisesti vaikeaa, mutta on kaikkien etu, että hakemukset käsitellään mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi kielitesteillä pyritään selvittämään, mistä hakija on kotoisin, jos hänellä ei ole ollut henkilöllisyystodistusta mukanaan. Muun muassa marokkolaiset ja algerialaiset ovat esiintyneet syyrialaisina saadakseen oleskeluluvan.

Turvapaikanhakijoille työtä

Jaana Vuorio kiitteli SPR:n toimintaa turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Hakijoiden suuri määrä yllätti syksyllä Suomen, eikä kunnilla ja valtiolla olisi ilman avustusjärjestöjen toimintaa ollut mahdollisuutta majoittaa hakijoita säällisiin oloihin. Yleisöstä Kirsti Era kysyi, tekevätkö Migri, valtio ja SPR rahaa ihmisten hädällä. Vuorio vastasi, että Migrillä on kulukuri ja SPR:llä on paljon vapaaehtoisia, joille ei makseta palkkaa. Hoiva-alan yritykset luonnollisesti tienaavat, koska vaihtoehtoa ei ole.

On käyty vääntöä siitä, voiko valtioneuvosto velvoittaa kuntia perustamaan vastaanotto- tai järjestelykeskuksia, ja siksi on yrityksiä otettu mukaan huolehtimaan muun muassa turvapaikanhakijoiden majoittamisesta ja terveydenhoidosta. Heitä on suostunut vastaanottamaan vain 12 kuntaa, joten ilman yritysten panosta majoittamisesta ei selviydytä. Tähän yleisöstä Marjaliisa Siira totesi, että ei ole syytä syyllistää ketteriä yrityksiä. Hän myös kommentoi valitusta siitä, että “turvapaikanhakijat maksavat”: “Jokainen heistä myös tuo tänne noin 200 000 euroa, sillä he eivät ole käyttäneet neuvolaa, käyneet kouluja tai muuten kuluttaneet yhteiskunnan varoja tähän mennessä.”

Paljon keskusteltiin turvapaikanhakijoiden saamasta kielteisestä mediahuomiosta sekä siitä, miten he käyttävät aikansa oleskelulupapäätöstä odottaessaan. Suomessa turvapaikanhakijoiden työllistyminen on tunnetusti vaikeaa. Jos hakijalla on maahan tullessaan valtion rajan ylittämiseen oikeuttava asiakirja eli henkilötodistus, hän saa kolme kuukautta maassa oltuaan mennä töihin. Paperittomilla aika on kuusi kuukautta.

Ehdotukset, että turvapaikanhakijat voisivat työskennellä alennetulla palkalla tai talkoolaisina, herättivät vilkasta polemiikkia puolesta ja vastaan. Yhtä mieltä oltiin siitä, että järkevää ja mielekästä tekemistä on kaikilla oltava, muuten monenlainen ongelmakäyttäytyminen saattaa lisääntyä.

Ulkomaalaisten virheet isompia kuin muiden
Iranista kotoisin oleva kurdi Hiwa Haghi odotti päätöstä turvapaikkahakemukseensa kaksi vuotta. Haghilla oli Suomessa sukulaisia, joiden luona hän asui ja jotka auttoivat löytämään työtä. Setä totesi että kieltä on osattava ja pakotti kielikurssille, kertoi Haghi nauraen, ja sen seurauksena hän puhui turvapaikkamenettelyssä lopulta niin hyvää suomea, että hänen ei uskottu olleen Suomessa siinä vaiheessa vain 9 kuukautta.

Haghi sanoi, että positiivisia asioita Suomessa ovat vapaus, turvallisuus ja laki sekä ajattelun- ja sananvapaus. Hänestä on tärkeää saada olla asioista eri mieltä. Joka maassa se ei onnistu ilman vakavia seurauksia. Haghi on sitä mieltä, että Suomesta löytyy kyllä tekevälle töitä, paljon on asenteesta kiinni.

Haghi ei halunnut eritellä Suomessa kokemaansa rasismia vaan totesi, että rasismia on myös Iranissa. Hänestä vaikuttaa kuitenkin siltä, että maahanmuuttajien tekemät virheet ovat aina “suurempia” kuin muiden.

Median kielellä on suuri merkitys

Hieman myöhästyneenä paneelin mukaan tullut Amnestyn Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson nosti esiin olennaisia seikkoja: Mistä puhutaan, kun puhutaan pakolaisista? Median merkittävin polku kirjoittelussa on tämä:

1. Ensin kirjoitteluun tulee negatiivinen sävy, joka ruokkii toiseutta ja pelkoa, jotka puolestaan synnyttävät turvallisuuskysymyksen. Siirrytään uutisoimaan rasismista ja katupartioista, sitten murhapoltoista ja väkivallasta.
2. Toisaalta on auttamisenhalua, myötätuntoa ja aitoa lähimmäisenrakkautta, esimerkkinä SPR:n vapaaehtoistyö, jonka Suomen Amnesty vastikään palkitsi.
3. Sitten käsitellään poliittista tahtotilaa asioiden hoitamiseen: tehdään ratkaisuja ja päätöksiä, joita kukaan ei halua toimeenpanna. Oman hallituksemme toiminta asiassa on ollut horjuvaa. Mediassa ei puhuta prosessista eikä siitä, millä lailla turvapaikanhakijoita kohdellaan, vaan puhutaan meistä ja mitä meille tapahtuu.

Johansson pyysi kiinnittämään huomiota median kieleen. Esimerkkinä hän esitti, miten “turvapaikanhakijoiden tulva/virta/vyöry tukki Pasilan poliisitalon” (ihmisiä oli 87). Hänestä logistinen järjestelmä on koetuksella, mutta kaikki on tähän asti sujunut oikeastaan aika hyvin. Kaikki tammikuun loppuun mennessä saapuneet hakijat mahtuvat Olympiastadionille.

Johanssonista todellinen turvapaikanhakijoihin liittyvä ongelma on se, että julkinen keskustelu kääntyy koko ajan meidän pelkoihimme ja sairas poliittinen keskustelu ruokkii sitä. Poliittisen tahdon puute estää ratkaisujen tekemisen.

Ei pakolaiskriisi vaan poliittisen päätöksenteon kriisi

Johansson taustoitti pakolaismääriä: Pakolaisia on maailmassa enemmän kuin on koskaan ennen tilastoitu, noin 60 miljoonaa. Suurin osa heistä on sisäisinä pakolaisina omassa maassaan tai kriisialueilla, 20 miljoonaa on ulkomailla ja heistä vain kaksi prosenttia Euroopassa. Sota, vaino, köyhyys ja ympäristöongelmat takaavat sen, että merkkejä pakolaisuuden laantumisesta ei ole näkyvissä.

Johansson kehotti meitä kaikkia miettimään seuraavia kysymyksiä: Missä tilanteessa jättäisit oman kotisi? Mitä pitää tapahtua? Pohdi, keitä ottaisit mukaan ja kuka on liian heikko kestämään pitkiä matkoja. Myydäänkö omaisuus? Mieti mitä tapahtuu ihmisen identiteetille, kun hän joutuu jättämään pakolla entisen elämänsä ja hänestä tulee pakolainen.

Pakolaiset suuntaavat ensin lähialueelle, sitten 5–10 vuoden kuluttua ehkä kauemmas, jos tilanne on ennallaan. Pakolaisleireillä olevat perheet ajattelevat lastensa tulevaisuutta ja etsivät heille parempaa elämää ja koulutusta. Johansson kertoi, että avustusjärjestöjen rahat ovat loppuneet, ja esimerkiksi Lähi-idän alueella oleville leireille on saatu vain 40–50 prosenttia tarvittavista varoista. Se merkitsee vähemmän ruokaa, eikä lapsille saada järjestettyä kouluja. Ei ole ihme, että perheet alkavat hakeutua Eurooppaan, varsinkin kun leviää tieto siitä, minne voi mennä.

Paljon mediahuomiota keränneistä raiskauksista Johansson totesi, että turvapaikanhakijoissa on aivan varmasti terrorismiin ja raiskauksiin kykeneviä ihmisiä. “Mutta meidän on kyettävä erottamaan yksilö ihmismassasta, muuten syyllistymme rasismiin. Meissä kaikissa on sisäsyntyistä rasismia, se on vain myönnettävä.”

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Toivo Koivisto

[rapu] JaanaVuorioFrankJohansson (04.05.16)