Ay-väen rauhanpäivillä Kouvolassa parisataapäinen osanottajajoukko kuuli vankkaa talous- ja turvapaikanhakija-asiaa.
Hallituksen toimintatapojen vaikutusta ay-liikkeen sopimusoikeuksiin käsiteltiin lauantaina ensimmäisessä paneelissa, josta kokoomuksen Antti Häkkänen viime metreillä jättäytyi pois. Se oli sääli, sillä kokoomuksen oikeistosiipeen lukeutuvan kansanedustajan kommentointia olisi ollut kiinnostava kuulla muuten melko samanmielisessä joukossa. SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Jukka Kärnä ja lääkäri, Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Pentti Tiusanen taustoittivat aihetta eri suunnista.
Viime vuonna Raumalla puhuttiin vapaakauppasopimus TTIP:stä, ja sopimuksen merkityksen vuoksi sen käsittelyä jatkettiin Kouvolassa. Myös palvelujen vapaakauppaa koskeva TiSA-sopimus sai huomiota. Kauppasopimuksista on tullut yritysten perustuslaki, jonka vastustamiseksi tarvitaan luovaa ajattelua, totesi Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan lehtori Teppo Eskelinen. Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen oli sitä mieltä, että sopimusneuvottelujen on oltava läpinäkyviä, mutta niitä voidaan hyvin jatkaa. Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen (komm.) ei halua että neuvotteluja jatketaan. Hänestä maiden hallituksilta on vaadittava sopimusten vaikutusten etukäteisarviointia ja hallitusten tulisi ilmoittaa, että neuvottelut ylittävät EU:n mandaatin.
Taloutta käsiteltiin lisäksi teemaryhmässä, jossa Talousdemokraatit ry:n hallituksen jäsen Pasi Hentunen esitteli vaihtoehtoista ajattelua talouskeskustelussa. Superin pääluottamusmies Päivi Salmén kartoitti laajasti nuorisotakuuta ja sen onnistumista. Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja Tarja Ojanen alusti varhaiskasvatuslaista, Karim Maiche Syyriasta ja Lähi-idästä ja SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Eve Kyntäjä monikulttuurisuudesta työyhteisössä ja ay-liikkeessä.
Sunnuntain ohjelman aluksi Teemu Matinpuro kertoi rauhanliikkeen tämän hetken kuulumisia, minkä jälkeen turvapaikanhakijat valtasivat salin – kuvaannollisesti. Yleisö otti vilkkaasti osaa keskusteluun, jossa asiantuntijoina olivat Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio, Amnestyn Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sekä Suomeen turvapaikanhakijana yksitoista vuotta sitten muuttanut Hiwa Haghi.
Seuraaville sivuille on poimittu tiivistelmät kahdesta aiheesta, Syyriasta ja Lähi-idästä sekä turvapaikanhakijoita Suomessa käsitelleestä paneelista.
Joka toinen vuosi jaettavan Rauhantyöpaikka-palkinnon sai Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL ry osasto 580, joka on tehnyt merkittävää solidaarisuustyötä muun muassa Haitissa.
Ay-väen rauhanpäivien ketterä organisaatio järjestää seminaaritapahtuman seuraavaksi Lahdessa 14.–15.1.2017.