Sveitsiläis-monacolainen Crans Montana Forum -järjestö suunnittelee pitävänsä tämänvuotisen konferenssinsa Dahklasssa, Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa. Etelä-Etelä-yhteistyölle omistettu foorumi järjestetään yhteistyössä Marokon Rabatissa päämajaansa pitävän ISESCOn (Islamilainen kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö) kanssa. Muun muasssa Afrikan unioni on tuominnut kovin sanoin tapahtuman järjestämisen miehitetyn Länsi-Saharan alueella.
Crans Montana Forumin nettisivulla järjestöt irvokkaasti ilmoittavat työskentelevänsä väsymättä rauhan ja paremman maailman puolesta. Pikemminkin ne on valjastettu lujittamaan Marokon laitonta ja brutaalia miehitystä. Mikäli ennakkotiedot osallistujista pitävät paikkansa, on moni kansainvälinen ”merkkihenkilö” onnistuttu saamaan mukaan kokoukseen. Länsisaharalaislähteiden mukaan osanottajien joukossa olisivat muun muassa yhdysvaltalainen poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti Jesse Jackson ja Irlannin entinen presidentti ja YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson.
Crans Montana Forum on hyvin hämäräperäinen sveitsiläisjärjestö, jonka nettisivuilla sen perustajaksi nimetään Jean-Paul Carteron. Tutkiva journalisti Robert Ehringer on hieman selvitellyt hänen menneisyyttään. Carteron työskenteli aikoinaan Haitin hirmuvaltiaan ”Papa Doc” Duvalierin kanssa ja jatkoi hommia vielä julmuudestaan yhtä kuuluisan ”Baby Doc” Duvalierin hommissa. Ehringerin mukaan Carteron pesi veriset kätensä perustamalla Crans Montana Forumin vuonna 1989. Sveitsiläiset epäilivät häntä käsienpesun sijaan rahanpesusta ja niinpä hän siirsi järjestönsä Monacoon.
Crans Montana Forumin päätehtävä näyttäisi nettisivujen perusteella olevan ”palkintojen” myöntäminen oudolle joukolle valtionpäämiehiä ja muita merkkihenkilöitä – palkittujen kuvagalleriassa on mukana eksyneen näköisenä myös vuonna 2007 kuollut Emmaus-järjestön perustaja Abbé Pierre.
Teemu Matinpuro