Nolottaa, kun en aina jaksa perehtyä asioihin juurta jaksaen. Tiedän, että pitäisi lukea ulkomaan-, politiikan- ja talousuutiset ja vielä monista lähteistä. Haluaisin tietää paljon asioita kaikista maailman maista ja tietenkin myös niistä maista, joita ei virallisesti ole olemassa.
Tulin ajatelleeksi tätä, kun kuulin, että tässä lehdessä on juttu tadzhikistanilaisesta Suleiman Davlatovista. Minulle ei tule mieleen yhtä ainutta faktaa Tadzhikistanista. En osaa edes kirjoittaa sen nimeä oikein. Onneksi on tällaisia lehtiä ja kirjoittajia, jotka tutustuttavat meidät ihmisiin ja paikkoihin, jotka eivät ole läsnä arjessamme.
Tässä lehdessä jatkuu myös länsisaharalaisen Brahimin tarina. Se saa meidät tuntemaan, miltä kuuma Saharan hiekka tuntuu varpaissa. Ehkä saamme myös aavistuksen siitä, millaista on kuulua kansaan ilman valtiota. Yksilötarinoissa on vaaransa. Ne saattavat saada meidät luomaan yleistyksiä vieraista paikoista ja kansoista. Ihmisen tarina on kuitenkin myös jotain, joka koskettaa. Jotain, joka auttaa meitä edes pienen hetken kulkemaan jonkun muun jalanjäljissä.
Tammikuusta lähtien olen ollut yksi niistä harvoista tässä maassa, jotka saavat palkkaa rauhantyöstä. Uusi hallitus on huolestuttanut rauhanjärjestöt: Olisivatko rauhantyöhön kohdistetut määrärahat jotain sellaista, joka voisi lakata olemasta? Välittävätkö SSS-pojat ja heidän kaverinsa meistä poloista? Suurin osa tämän maan rauhantyöstä tehdään onneksi vapaaehtoisvoimin ja palavin sieluin.
Haastattelin tähän lehteen mahtavaa tyyppiä, Rauhanliiton toiminnanjohtajaa Laura Lodeniusta. Laura kertoo meille huolestuneille napakasti, että järjestökenttä ei saa jäädä jumittamaan vanhoihin poliittisiin ”hyviksiinsä”. Nyt ovat uudet ihmiset vallankahvassa ja meidän on syytä kertoa heille, miten tärkeää on rauhantyö ja miten me sitä teemme.
Suomessa on lukuisia hienoja rauhanjärjestöjä, jotka tekevät eri näkökulmista työtä yhteisen tavoitteen eteen. Työn muotoja ovat vaikkapa poliittinen lobbaus, selvitysten teko maanpuolustuksesta ja asekaupoista, mielenosoitukset, vetoomusten kirjoittelu, itsensä ketjuttaminen tukikohtiin tai muihin vastaaviin, sananlevitys, solidaarisuustyö meidän ja muiden kansojen välillä, tiedottaminen huolista ja iloista, seminaarien ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen, moninainen julkaisutoimiinta, rauhan edistäminen taiteen keinoilla ja rauhankasvatustyö.
Kuten Laura Lodeniuskin sanoo, rauhaa on hienoa tehdä yhdessä toisten kanssa. Toivottavasti kaikki halukkaat löytävät itselleen parhaan tavan ja parhaan porukan. Tänä kesänä voit liittyä ihaniin rauhanihmisiin esimerkiksi Pax-festivaalilla Helsingin Alppipuistossa 26.7., Hiroshima-illoissa eri puolilla Suomea 6.8., Loviisan Rauhanfoorumissa 6.-9.8. tai Joensuun Rauhanakatemiassa 28.-30.8.
Hanna Niittymäki
Kirjoittaja on Maailmankoulun koordinaattori Rauhankasvatusinstituutissa.