Julkisuudessa aika lailla vaieten solmittu isäntämaasopimus myytiin suomalaisille harhaanjohtavilla väitteillä siitä, kuinka kyseessä olisi lähinnä harjoitteluun ja katastrofiapuun keskittyvä sopimus. Todellisuudessa se on nimenomaan sotilaallinen yhteistyösopimus, joka määritelmän mukaan kattaa ”Nato-voimien ja yhteistyökumppanien voimien komentamisesta ja kontrolloinnista Nato-komennon alla Suomen tasavallan maaperällä tai sen läpi rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana Nato-sotilasvoimien tukena”.

Tämän sopimuksen solmittuaan Suomi alkaa olla käytännössä jo Naton liittolainen, jolloin Naton ja Venäjän välisen sodan syttyessä (ehkä vain vahingossa) maamme lentokentät, satamat, päätiet ja sähköverkko voivat olla Venäjän ohjusiskujen ensi kohteena. Vain sähköverkon lamauttamalla koko Suomi olisi vakavassa kaaoksessa kolmessa päivässä.

Hallituksen edustajien mukaan Suomelle kyllä jäisi vapaus aina itse päättää, milloin se pyytää Nato-joukkoja maahan. Mutta läheinen sotilaallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että Venäjän on pakko varautua sen mukaan, että Suomeen tarkoitetut joukot ovat osa Venäjän ja Naton välistä konfliktia.

Mikäli Suomi pyytää ja saa hieman apua, niin mikä on sen jälkeen Suomen ja Naton joukkojen komentosuhde eri tilanteissa? Onko Suomella ehdoton päätäntävalta, vai voiko Nato-joukkojen johto lähettää Suomessa olevat joukot tukemaan esimerkiksi Murmanskia lähestyviä Nato-lentokoneita ja vetää Suomen hetkessä globaalin kriisin yhdeksi pelinappulaksi – vastoin Suomen etuja?

Koska sopimuksen keskeisiä osia pidetään yhä salassa, niin ei voi tietää onko Suomi esimerkiksi saanut ehdottoman pitävän sitoumuksen siitä, että Nato ei missään oloissa voi tuoda maahan taktisia ydinaseita. Yhdysvalloilla, Ranskalla ja Iso-Britannialla on myös huomattava määrä taktisia ydinaseita. Ne ovat osa Naton puolustusdoktriinia. Kuinka ne sopivat Suomen puolustuspolitiikkaan, kun isäntämaa-sopimuksen puiteasiakirjassa nimenomaan tähdennetään pyrittävän yhtenäisyyteen Naton doktriinien ja menettelytapojen kanssa (ks. s. 50, pykälä 3.3, Memorandum of Understanding, MOU).

Keskeistä on kysyä, kuinka Suomen turvallisuus taataan parhaiten. Liian läheisen Nato-liittolaisuuden vaarana on, että jos Naton ja Venäjän välille syntyy aseellinen konflikti etäisessä Turkissa tai Georgiassa tai Ukrainassa, niin Suomi on välittömästi aivan sodan etulinjassa.

Jos Suomi sen sijaan selkeästi pysyttelee sotilasblokkien ulkopuolella ja jos sillä on nykyisen kaltainen suhteellisen vahva armeija, niin maalla on mahdollisuus selvitä hyvin vähäisin vaurioin seuraavasta suursodasta. 

Rauhanjärjestöjen kampanja – Nyt

Ehkä koskaan aikaisemmin rauhanjärjestöillä ei ole ollut suurempaa syytä ja mahdollisuutta pelastaa Suomi sodan kauheuksilta.

Enemmistö suomalaisista ja ruotsalaisista haluaa pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Pohjolassa on vallinnut eräänlainen voimien tasapaino, kun Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus on ylläpitänyt alueellista vakautta.

Siksi rauhaa tahtovat järjestöt voisivat alkaa vedota suomalaisten enemmistöön erilaisin julkisuus- ja nettitempauksin, levittää tietoa isäntämaasopimuksesta ja vaatia sen koko sisällön julkistamista.

Yksi tai useampi rauhanjärjestö voi jäsenistönsä avulla ja päämäärätietoisella kampanjalla tehdä useita tehokkaita tempauksia.

Esimerkkejä:

1. Isäntämaasopimus on juuri sellainen uutinen, joka kuuluu hyvin luonnollisena osana vaihtoehtolehtien profiiliin. Niinpä niille voi ehdottaa ja tarjota juttuja kuinka perua salaiset sopimukset.

2. Kampanjassa voisi kerätä 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen lakiehdotukseen, jotta:

– Naton kanssa solmitut isäntämaasopimuksen liitteet ja siihen liittyvät muut asiakirjat on välittömästi annettava kaikille kansanedustajille.

– Sotilaalliset yhteistyösopimukset Naton kanssa on välittömästi purettava. Kansalaisten ja eduskunnan tietämättä tehdyt salaiset sopimukset eivät ole lainvoimaisia eivätkä demokratiamme hengen mukaisia.

3. Ennen seuraavia eduskuntavaaleja kaikilta ehdokkailta pyydetään yksiselitteinen vastaus: Sitoutuuko ehdokas lakkauttamaan heti isäntämaasopimuksen ja muut vastaavat sopimukset ja toimiiko hän tässä niin sanotusti omantunnonkysymyksen vaatimalla tavalla, jolloin voi äänestää myös oman puolueen yleislinjaa ja ohjeita vastaan. 

Syrjäisen Suomen ei tule liittoutua yhteenkään sotilasblokkiin vaan meidän on pysyttävä niistä irrallaan ja kuljettava maallemme turvallisinta pohjoismaista polkua. Se edistää myös koko Pohjolan alueen rauhan säilymistä. Rauha on Suomen kaikkein tärkein päämäärä.

Mikael Kallavuo